30.4.07

En näe säätä, lämpömittari on pudonnut.



Vaikka pienistö on erikseen, aion sallia lyhyet merkinnät tässäkin blogissa. Omanihan on.

Ajankohtaisuutta ajattelen klo 7.59.

Hyvää huomenta, kirkasta valpurinaattoa!


Sopii päivitellä sitä, miten prokrastinaatio tarttuu päiväkirjamerkintöihin. Sitä koettaa epätoivoisesti keksiä muistiinpanoihinsa ties millaisia lisäkoukkuja ja kommervenkkeja, jotta ne eivät jäisi niiksi päiväperhoiksi ja bagatelleiksi, joita ne ovat; ja väistämätön lopputulema on, että kulloinkin ajankohtaiset ajatukset ja havainnot jäävät julkaisematta.

Jonnekin ne mielettömimmätkin ajatukset olisi kirjattava, elämän heppoiset ainekset, esimerkkiarvoltaan rajalliset. Eivät ne solmiudu yhteen.

Pysähdyin tuijottamaan huojuvia silmuja ja norkkoja. Kevät saa, pulu lentää, jalava kukkii ennen lehtimistään burgundinpunaisia nuottiklustereita. Ennän hyvin, nukun ehkä vähän, piirrän sitten taas.



Blogini muuten täytti eilen 1500 päivää. (Linkki Janilta.)

28.4.07

Voi teitä!

Join viikon alkajaisiksi liikaa vihreää teetä ja olen sen seurauksena kärsinyt rauhattomuudesta jo monta päivää. Salakavala aine. Pyydän, olkaa varovaisia myös kaikkein lievimpien päihteiden kanssa.

24.4.07

Veistoksellisen talon seinälle on noussut

Katsoin uudestaan Turun pääkirjaston kotisivulla olevaa valokuvaa. Kuinka usein valvontakamerasta tuleekaan noin erottuva yksityiskohta?

Kevätehtoo Nurmoos 15. 4.

shed
joki2Aika vähän sanottavaa.



[Stilisoin kevyesti edellistä merkintääni.]

23.4.07

Auran kautta rantain

Toissa sunnuntaina ehdin hetken olla hyvässä kirjoitusvireessä, mutta sitten karkasin äkisti Pohjanmaalle ja lopulta päädyin Turkuun. Sikäli kuin muistan, vanhassa pääkaupungissa paistoi aurinko ja oli satamatta viimeksi vuonna 1996, jolloin Ruisrockissa jymisi Neil Young. Jos ei toisaalta sää suostukaan, niin ihmiset suosivat: viime torstaina sain harvinaisen kunnian osallistua blogien ja kaunokirjallisuuden luonnetta käsitelleeseen keskustelutilaisuuteen Kirjakahvilassa, joka sijaitsee Brinkkalan talossa eli siinä, jonka parvekkeelta julistetaan joulurauha. Talo lähitienoineen näyttää siltä, että se olisi vajonnut ajan saatossa. Muistan vieraanvaraisen isäntämme Teppo Koposen selittäneen, että joen tuntumassa aiotaan suorittaa paalutustöitä, koska vanhat puupaalut ovat lahonneet; tietoni paaluttamisesta ovat vähintäänkin huterat, mutta rohkenen arvella, että Brinkkala tuskin tuosta enää nousee.

On liikuttavaa löytää uusia paikkoja, joissa voi kokea alustavaa yhteenkuuluvuutta uusien ihmisten kanssa. Toispaikkakuntaisen opiskelijaelämän tunnelmassa oli jotain juuri oikealla tavalla haikeanlaatuista, bloggaajakollegat olivat mainiota väkeä. Ja se uusi kirjasto, jota hämäläisrunoilija jo kehuikin (meillä oli sattumalta sama matka), onnistui arkkitehtuurinsa rennon abstraktiuden ja tammipintojensa pidättyväisen lämmön voimin kohottautumaan kolkohkon kaupunkinsa lempeänyleväksi monumentiksi.

Tuttu kasvo Marko Survonen kirjoitti tilaisuudesta Turun Sanomiin artikkelin, joka viimeistään pakottaa myöntämään, että muuan karvanaamainen renttu oli äänessä leijonanosan ajasta. Tänä aamuna siistin vähän tuota naamaa, ikään kuin systeemi kelpuuttaisi sänkikompromissin...

Lankapuhelimen sointi tietää harvoin hyvää: alkuillan puhelinmyyjä kauppasi partahöylää. Häiritsi rauhaani mainostaakseen teiniviiksisen pojanklopin äänellä jotain kolmen ja puolen euron hintaista tuotetta! Olen harmitellut, etten ole tullut ostaneeksi Kevätpörriäistä; olen vain viittilöinyt jotain epämääräistä ja aremmista lapsista näyttänyt ilmeisesti niin pelottavalta, etteivät nämä ole uskaltaneet tarjota lehteä.

Verkostoitumisen myötä blogini mahtipontinen nimi on sivumennen sanoen alkanut näyttää aiempaa kiusallisemmalta, tuo "minä" suhteettoman suurelta. Lievä egosentrinen uhittelu tuntui anteeksiannettavammalta aikana, jolloin blogi-ilmiön ajatteleminen ei-marginaalisena kuului käytännössä ehdottomasti leikin kategoriaan. Sanomalehtien kulttuuriosastot ovat ehkä marginaalisia, mutta edustavatko ne leikkiä?

Selailin taannoin Tommi Liimatan (olen päättänyt vastedes lihavoida kaikki ei-fiktiiviset henkilönnimet, kuten kunnon kansalaisjournalistin kuuluu) sarjakuvakirjaa Masturbaatio Ranualla. Siinä esiintyy useita tragikoomisia sankareita, joista yksi kirjoittaa 800-sivuisen magnum opuksen nimeltä "Minä ja minä"...

Mitäs tässä muuta? On tehtävä kuvia. Vappudedis lähestyy uhk.

21.4.07

Kiertotähtihavaintoja

15. 4.

Saturnus suhtautuu
Regulukseen kuten Venus
Aldebaraniin, joten
Saturnus suhtautuu
Venukseen kuten Regulus
Aldebaraniin.

18. 4.

Minua hämmensi valo
suden hetkellä matalalla
etelän suunnalla.
Jupiterin suhteen on
talvi

talvipäivänseisauksen
asema siirtyy aamun
kautta myötäpäivään
kohti keskiyötä.

En ole tutkinut asioita niin kuin pitää
Mahtavasti kukkivat haavat
En ole tutkinut asioita niin kuin pitää.

haavat

Tämä blogi on ajoittain mahtipontinen
Mahtavasti kukkivat haavat
Tämä blogi on ajoittain mahtipontinen.

Kirjoitin tämän pellolla, vieraiden
talojen nurkissa
Tästä prosessista voi tulla sanomista
Mahtavasti kukkuívat haavat.

15.4.07

Kahvila-croquis (piirrosjälkeni on omaperäisempi)

kaikki on absurdia
katselen kahvilasta ulos
M katselee minua
kun kirjoitan
ihmisten loppuunpalamista ei voi
estää tulos on tehtävä
on tehtävä jotkut
pyöräilevät jotkut
kävelevät jotkut
ajavat autolla
enkä voi kuin teeskennellä
huolestunutta teekupin
ääressä

Oppikiistojen alkuperä

Missä vaiheessa ihmiset alkoivat edellyttää toisiltaan uskomuksia, jotka eivät ilmene jaetussa käytännössä ja kokemuksessa? Missä vaiheessa aloimme kehittää mielipiteitä tullaksemme hyväksytyksi? Mistä alkoi doksan voittokulku länsimaissa?

Kun elämäntavat kriisiytyvät, syntyy kirjaimellisia opintulkintoja eli fundamentalismeja. Tämä reaktio ei ole varsinaisesti luonnollinen, muttei alkuperäisiin elämäntapoihin voi niihinkään kohdistaa luonnonsuojelutoimia.

[Otsikko vaihdettu klo 14.18]

Kyky kynnölle

Kun henkiset tai henkishenkiset lähtökohtani ovat mitkä ovat, voin olla kiitollinen kuin fariseus; hämmästynyt siitä, miten mainiosti siedän sisäisiä ristiriitoja, itse-epäilystä, häpeänalttiutta, hämmennystä; hämmästynyt itsetuntoni vahvistumisesta. Luulen, että tarvitsen minäilluusiota, joka ei kytkeydy satunnaisuuksiin. Jokainen tarvitsee, sillä maamme kantaa sittenkin huonosti. Ei ole niin hyvää osaa, etteikö sopeutumista riittäisi. Underground on hirveän kova, mutta pinta vetelä siellä, karkea täällä, kankailla haudat ja lähteet. Syvään ojitut metaforat ja rivit, joiden väleistä ravinteet valuvat vesistöihin. Työtä on tehty ja hallaa. Mitä saavatkaan Kiinassa aikaan?

Supertutkimus-internaatti

Kesällä -91 vietin viikon supertutkimusinternaatissa. Ehkä nimi kirjoitettiin kuten otsikossa, en muista; netistä ei löydy tietoa tästä mystisestä lamavuosien instituutiosta, jonne valittiin lukion matematiikkakilpailussa menestyneitä eri puolelta maata. Pääsimme Otaniemeen Valtion tietokonekeskuksen kuuntelemaan arvovaltaisia luentoja tähtitieteestä, internetistä ja muusta jännittävästä. Muistiini tallentuivat kesäyö Alvarinaukiolla, puiston lamput ja hepokattien sirahdukset. Kurssin kokokohta kohdallani oli se, kun saatoin lukiofysiikan pohjalta huomauttaa proffan selittäneen pallomaisen tähtijoukon osasten sinkoilut väärin! Nyt on mielessä päällimmäisenä se irrationaalisuus, jolla tartuin turvalliseen rationaalisuuden mielikuvaan: menin opiskelemaan Otaniemeen, joskin alaa, joka ei tarjonnut kaipailemaani tieteellisyyttä, ja armeijasta palattuani jämähdin neljäksi vuodeksi samaan asuntolaan, johon minut oli lukioikäisenä majoitettu.

Junaproosaruno 18. 3.

Ajattelen junassa julmaa kauneutta, jota pitää paeta eestaas. Pellolla on tarpeeksi joutsenia, heinäpaaleja seuraavalla ja lunta vaoissa. Jos panisin aistimet ja tosiseikat kunnolla vastakkain, tulisin johtopäätökseen, että keskuudessamme on naisia, joiden takia on hullua olla tulematta hulluksi. Rajattomassa pölkkypäisyydessään nuori mies muistuttaa keskikokoista taajamaa. Rikkuva aivoitus. Maa majoittuu savipelloille, jokilaivat ajautuvat alavirtaan. Mikään ei valmista kohtaamaan lumen alta paljastuvia rinnetaloja. Sinistä terästä siellä täällä. Jokaisessa talossa oma tapa tulla hulluksi. Sitä on arkkitehtuuri: jokaisessa valossa eri tapa tulla hulluksi. Se on tarkoitus. Riihimäki: nainen juoksee siltaa yli ratapihan; pelkkää yhteiskuntaa. Mahdollinen Mandelstam jäi sisään. Kyllähän asumuksenne kiehtovat ja tyttärenne. Sitä ei tehdä: lämpöputket pitää kaivaa ja kannot erottaa turpeesta. Julkisivuissa Tikkurilan poliittinen värikartta. Siellä poljet, aivopää. Asuntovaunuissa ilmenneet väärinkäsitykset, elämä ja erikoisosaaminen, jota yltyvä lumisade ei taltuta.

Vaatimaton runomuistiinpano 19. 3. niin kuin luin sen nyt

Puhe pulppusi naisista
mieleni oli
mennen varjo ja
tuli ikävähkö
minkä muun rajalle
olen kuin itseni
ja ulkomaailman
jotka yhtyvät toisiinsa
toisaalla



Pienistöstä löytyy lisää sälää.

13.4.07

Teetä ja puujalkavitsejä

Vihreä tee on parasta huumetta. Se merkitsee elämää, parempaa sellaista, sadoille miljoonille. Laitoin eilen ensimmäista kertaa oikein ison kannullisen hyvälaatuista japanilaista senchaa, ja tunnustan, että olen koukussa. Psyykkisesti tietenkin, eikä uskomuslääkinnällistä tasoa voi kokonaan sivuuttaa: onhan jopa skeptisyydellä plasebovaikutuksia (ja nosebo-). Nyt olen kuitenkin päättänyt tykätä teistä. Ja tykkääminen on enimmälti pragmaattista: se tyytyy maltilliseen yleistettävyyteen ja sallii epävarmuuden.

Rakkaus ei ole mielipide, vaikka sisältäisikin arvostelman. Vaan entäs kun ihminen rakastuu uskomuksiin ja mielipiteisiin? Ja pelkää tai vihaa itseään tai toisia? Tai alkaa kuvitella ihmiset uskomusjärjestelmien ilmentymiksi? Tekee ylipäätään tykkäämisestä liian suuren numeron? Taikauskoinen tai vainoharhainen mielenlaatu ei edellytä skitsofreniaa. Toisaalta runous muistuttaa usein skitsofreenista ajattelua, vaikka pyrkiikin liuottamaan päähänpinttymiä niiden vahvistamisen sijaan: se pitää "suuren numeron" kirjaimellisestikin tulkittuna silkkana numerona, yleisenä, esi-merkillisenä, siinä missä paranoidi numerologi näkee numerossaan pakottavan tosiasian ja ohjelmakohdan. Mutta eksyin asiasta, ja tämä sivupolku vaatii vielä polkemista auetakseen kunnolla.

Kun astelimme, kaksi onnekkaasti samaan aikaan sattunutta seuruetta, käymälöitsijän pääsiäisjuhliin, keittiön ikkunan takaa toljotti joku mettäpöyröö, pistäväkatseinen hapsutukka maastoväriä poskissaan. Tuo faunihahmo oli vieras Pietarista, Sami Hyrskylahti, jonka näimme kohta taas asettelevan kirkkaanvihreitä teelehtiä pieneen lasikannuun. Tarkkaavaisempi huomasi myös, miten hän hieroskeli välillä käsiä kasvoihinsa. Touhu näytti hauskalta ja juoma oli erinomaista. Olin jo aiemmin sushi-baareissa ehdollistunut liittämään klorofyllintäyteiseen kupilliseen positiivisia mielikuvia; nyt mallioppiminen astui kuvaan.




Palatakseni sivupoluille, aamulla aion painua yliopistolle seuraamaan Žižek-seminaaria (ohjelma PDF-muodossa). Muistivihko on aivan välttämätön. Luennot stimuloivat assosiaatiokoneistoani yleisesti ja Žižekin tekstit toisaalta erityisesti. Intellektuelli ilman omaa poetiikkaa on pelkkä kirjanoppinut. Maailma tarvitsee höyrypäitä kuumentamaan ummet ja lammet teeveeksi.

12.4.07

Teekkarilasti

(Postikonttorista ostettuun A6-kokoiseen kouluvihkoon bussimatkalla Otaniemestä Kamppiin n. klo 16.05–16.18)

Kysehän on koulun penkille palaamisesta, vapaaehtoisesti pehmeän laskun kautta. Kysehän on henkisestä maksuvalmiudesta. Kyse on siitä, että silmät muuttuvat sirkeämmiksi, vaikka hiusten laatu heikkenee. Kyse on oppimisesta ja halusta tehdä muistiinpanoja.

Olen tajunnut, etteivät luennot pääty. Olen tajunnut, että julisteet ilmoitustauluilla ovat hieman naurettavia. Hyväksyn olemattoman osallisuuteni niihin. Hyväksyn, että ihmiset omaksuvat vallitsevat käytännöt. Se vaatii suurempaa itsekuria kuin tahaton vaikuttuminen. On hyvä, että itsekurille löytyy rakentavaa käyttöä. On hyvä että käytännöt herättävät luottamusta, jonka vallassa on hyvä hymyillä vapautuneesti edes mielessään, kun kevätaurinko paistaa ja bussi kulkee Länsiväylää teekkarilastissa, jonka nuoressa mielessäni herättämä uteliaisuus naurattaa kevyesti.

Toimistoja nousee. Tiede on loistava brändi. Helposti luiskahtaaa alas. Millaista on työskennellä nykyaikaisessa toimistotalossa yhdessä kymmenien kyvykkäiden ja ansioituneiden ihmisten kanssa? Edustaa todellisuutta eikä vain itseään, satunnaista satunnaisten joukossa
kaunis tyttö nousi kyydistä.

11.4.07

Vihon sivusta 2

irrota kulunut

kuten kuvassa



Ystävän toiveesta paljastan lisää päitä. Nämä kuten edellisetkin on piirretty erään keskustelun lomassa 4. 4.

Suurten pääteosten aika on tulossa (niitäkin on toivottu). Kannustatte onnelliseksi!

10.4.07

7.4.07

Heikkohermoinen runo 2

Tai kenties taide on kokoelma tapoja selvitä elegantisti julkisista nöyryytyksistä. Tapoja, jotka mahdollistavat yhä elegantimpia nöyryytyksiä. Mikä olisi se erityinen suoja, jonka kuvat tarjoaisivat, sanat, äänet? Kaikki eivät selviä. Talojakin käy sääliksi. Sääli ja myötähäpeä vahvistavat hirviömäisyytemme. Kauneus on julma kuin lapsi. Rumia se kiusaa.

Pyydämme turvaa ihmiseltä.
Pyydämme turvaa Jumalalta.
Pyydämme turvaa taiteelta.
Pyydämme turvaa luonnolta tehtyämme ensin asiat selviksi. Miksi meistä ei saa selvää jos ei tee?

Eikä ole sitä aikuista, jonka silmissä kuvitelmamme olisivat lapsellisia. Meidät jätettiin tappelemaan keskenämme. Ja se kiukuttaa.

Heikkohermoinen runo

luo muoto
muodosta mielikuva
mielikuvasta luonto
luonnostele kuvasta lähde
pilviin se kuva kuvasta
kulttuurin koko syvyys
esimerkiksi tuleville polville
muistomerkiksi menneille
ja tee se ennen kuin runo
pysähtyy niin että kuva jää
sekavaksi ja ahdistaa
kun takanasi on sivistyksen
koko syvyys ja sinä seisot
suorassa pää taivaaseen lähde
heijastaa sinut ennen kuin
terepautti takanasi ottaa vastaan
heti kun kaadut silloin hän katsoo
sinua syvälle silmiin suutelee
kohtusuoraan suulle ja saattaa
läheiseen kotiluolaansa ennen
kuin pimeä laskee tulonsa noin
toimittaakseen talonsa valonsa
jota et tavoittanut kun et vain
osannut taide on nöyryytyksen
viivyttämistä taide on vain
nöyryytyksen viivyttämistä
epäonnistumisen kieltämistä
oman lopullisen nöyryytyksensä
viivyttämistä juuri sen nöyryytyksen
että saatoit saada päähäsi jotain
tällaista kun odotettiin kirkasta kuvaa
tuli vähän niin kuin sade taide on
oman sisäänrakennetun nöyryytyksensä
unohtamista ja viivyttämistä viivyviivy
viivyviivy viivyviivy viivyviivy viivyviivy
viivyviivy viivyviivy viivyviivy viivyviivy

4.4.07

Näin ikään

Klo 05.20 yläkerrassa astellaan edestakaisin, siirretään ehkä huonekalujakin.

Vanheneminen antaa jonkin oudon arvokkuuden kaikelle tälle.

Porraskäytävässä juoksi ehkä joku. Kirjoitin pimeässä, kynä kuivui kesken.

Mutta nyt kello lähestyy iltaseitsemää. Aivan näillä hetkillä olen 34.