26.11.12

Kasarmikadun yö

Tämä sarja reaktioita, joista koostun muotona.

Hiiri juoksi jalkakäytävän yli bemarin alle. Auto istui kiltisti paikoillaan. Iso hiiri tai pieni rotta, nopea.

Tie ihmishirviöksi, joka puhuu yhteiskunnan nimissä, on pitkä ja vaativa.

Yhteiskunta on sekava ja kummallinen – mutta vain lievästi kummallinen – sekoitus tuntematonta, triviaalia ja triviaaliksi paljastuvaa tuntematonta.

ylimääräinen

Blogini automaattinen tilastointi väittää, että olen julkaissut tässä kuussa kaksi merkintää, vaikka niitä on jo kolme. Tämä on neljäs, koeluontoiseksi tarkoitettu; puhtaammin koeluontoiseksi vaan ei välttämättä koeluontoisemmaksi kuin muut, sisällökkäämmät merkinnät.


25.11.12

minimanifesti i

Ennen bloggasin paremmin. Tai ainakin rohkeammin. Se on selvää. Naiivimmin tietysti.

Viime vuosina olen mahdollisesti uhrannut aavistuksen tai pari liikaa kirjalliselle seurustelulle, identiteettiä tukevalle mutta (juuri sikäli) olemista laimentavalle.

Haluan tunnistaa itseni luovasti väärin. Ja sinut. Haluan erehtyä elämään. Elämään kuten haluan, ja haluan iloita näkökulmani rajallisuudesta, viljellä sen laidoilla villiä uteliaisuutta ja ironiaa.

21.11.12

abc


Puhe on paluusta alkeisiin ja jalkeille:

Oppe nyt wanha / ia noori /
joilla ombi Sydhen toori.
Jumalan keskyt / ia mielen /
iotca taidhat Somen kielen.

Havaitsen olleeni entisessä mediassa vähemmän sosiaalinen, mutta avoimempi. Ia noori, tietysti.

Olisi blogattava taas. Teeskentelemättömämmin. Vaikka se vaatisi depressiota. Perun edellisen lauseen.

15.11.12

[välimerkintä]

Lammas määkii, minä määrittelen. Minä, minä ikinä: kasvan vastuuseen omista kysymyksistäni, muutun maailmaksi, maailman puristeeksi, itseensä injisoiduksi, ehdottoman mahtumattomaksi; eittämättä minä vaikenen, vaikeudun ja sulkeudun, sulkenen, suljen oven, joista alkuvieras ramppaa, kuka?

Jos on vain yksi elämä, onko se yksityiselämä?