Epäonnistunut aforismi

(10. 5.)

Tekopyhyyttä on pitkään kehitetty ja tuotettu teollisesti.

Tekopyhyyttä on pitkään kehitetty teollista tuotantoa silmälläpitäen.

Tekopyhyys oli ensimmäinen teollinen tuote.

katkelma (ikuinen sietämätön "toimisiko tämä")

Kaikki, kuten sanottu, häivähtää

jossain raossa, siroaa

tavallaan. Valta

on hämärä vaikkei metafora,

koskaan, paitsi jos "kuusi on

valtapuu" on.









Kun sana tai käsite on hämärä

ja ylpeä, se kelpaa leikkikaluksi, -kaveriksi ei.

Abstraktio on totinen lapsi.

Vallalla on tai ovat nämä tai nuo käsitykset.











Joka puhuu asemasta, ei puhu.

Elämä, allergia

Sosiaalisuus suuri limakalvo.






Luulin tänään saavuttaneeni määrätyn vapauden.






Nukun suunnattomasti,

päivällä liukastun banaalinkuoreen.



Elän kauheaa elämää: kirjoitan

runoja, särjen sydämiä punaisia kuin silmät

enkä jätä jälkeeni kuin

ylimalkaisia toteamuksia.



Nukun suunnattomasti!

         mukamukamaassa

mitta vuotaa kuin seura

         viipyy lupa valveutua?

Ahdistus hetkeksi tavoitettu!

Täällä työhuoneella alakulo.
Työn kanssa on yksin, hyvin.

Äh, tuo soitto... Jos musiikki saa hetkeksi uskomaan tunteisiin, miksi en kuuntele sitä säännöllisesti? Tästäkö syystä?

Eittämättä musiikista pidättäytyminen muistuttaa raittiutta, työn vieroksumista, seksuaalista estyneisyyttä ja ulostamisen viivyttämistä, joista kaikista minulla on kokemusta. Siis kokemusta kokemuksen kaihtamisesta ja aktualisaatioon kohdistuvasta aversiosta... Hirvittävää, miten juuri pyrkimys universaaliuteen, erityisen kammo, osoittautuu kaikkein yksityisimmäksi ja yksinäisimmäksi asiakseni.

Vähetä

Viikon takaisessa unessa yritin maalata öljyväreillä. Äitini odotti, kailotti vieraissa porraskäytävissä. Mutta kaupunki oli akryyli.

Maanantain vastaisena yönä näin unta, että kirjan kirjoittaminen merkitsisi julkista nöyryytystä, jollaiseen alistumista en voi ikäni vuoksi enää siirtää myöhemmäksi. Kaikkea voi toivoa. Mielessäni väikkyi kellonaika 10.00, joka ilmeisesti oli juuri oikea, ja heräilin.

Uskon, että kirjan on ilmestyttävä, vaikka olen sanankäyttäjänä samanlainen sentimentaalinen sunnuntaimaalari kuin kaikessa.

Osaisinko laatia kirjan, joka ilmentää lähinnä sitä, mitä se ei ole? Kaikki merkityksellinen kirkastaa myös komplementtinsa – jonka tuleekin kasvaa, itse asian vähetä?

Olen pohjimmiltani (tai ainakin monilta vanhoilta osiltani) konservatiivi, ja jos konservatiivit saavat määrittää tradition, se vaikuttaa meihin lopulta vain myötähäpeän kautta. Kaikki muu täytyy löytää itse; ja onko se, mikä täytyy löytää itse, enää traditionaalista?

Rohkeaa olisi kirjoittaa kokonainen kirja myötähäpeästä. Sellaista en lupaa.

Kynäni, kännykkäni 1

26. 4.: Ettei voi mennä toisen ajatuksen luo vaan että on jäätävä ajattelemaan itse. Lähetin tekstiviestin Gobin autiomaahan.

4. 5. seurasin raitiovaunun ikkunalasien väliin joutuneen veden liikkeitä.

Nämä pienet päiväkirjamerkinnät (jälkimmäistä editoin hieman) löysin uuden matkapuhelimeni tekstiviestiluonnosten joukosta. Niitä oli vajaassa parissa kuukaudessa kertynyt kymmeniä. En varmasti ole ainut, joka käyttää kännykkää muistiinpanovälineenä. Sillä voi kirjoittaa mieleenjohtumia muistiin pimeässä ja yhdellä kädellä.

Päätin ostaa uuden puhelimen, kun vuotta aiemmin ostamani laite oikkuili sietämättömästi ja oli lähetettävä huoltoon. Huollossa puhelimen muisti tyhjennettiin minulta lupaa kysymättä. Kaikki tekstiviestit katosivat: tulleet, menneet, tallennetut. Menetin kokonaisen vuoden.

Kaikki tekstini

Kaikki tekstini ovat reaktioita maailmaan, joka on niitä suurempi ja todempi. Ja vaikka näin on laita kaikkien toistenkin tekstien, epäilen, että kaikkia kirjoittajia eivät lannista samat seikat. Kaikki tekstini ovat reaktioita ajatteluun. Kaikki tekstini ovat jalkojen ristimistä ja protesti. Kaikki tekstini ovat yrityksiä tuntea yllytyksestä itse. Kaikki
tekstini ovat sen toteuttamista, mitä tahtomattani olen. Kaikki
tekstini ovat tyytymisen ilmentymiä tai ilmentymättömyyttä. Kaikki
tekstini ovat mitä ovat.

tekstini ovat kuumeisia ajatuksia väärissä tilanteissa.

Enin osa ajastani

Olen käyttänyt paljon aikaa sen hämmästelemiseen, että mahdottomaksi luulemani onkin mahdollista. Etten esimerkiksi ole näkymätön, en tuntematon, en tuntumaton kuten olen olettanut, pelännyt ja toivonut (ja nyt joudun ajattelemaan oikeita toisia, naisia, jotka ovat olemassa ja lähelläkin; ajatelkaa te puolestanne yleisemmin, ettei minun tarvitse hävetä kirjoittajapersoonani puolesta), en, vaikka jo ammoin ajauduin abstraktiuden ja kompleksisuuden kätyriksi – oletettavasti olettaen, että se on tietoisinta, mihin kykenen.

Kovin paljon aikaa ja vaivaa tarvitsen edellä luonnehtimieni seikkojen edes välttävään toteamiseen, edes itselleni. Kun avaan koneen kirjoittaakseni, suuni jää auki: olen jälleen kerran sivuuttanut kaiken, mikä ei ole kompleksista ja abstraktia.

Kaipuuni kohdistuu maailmaan, jonka näen: merkitsisipä, merkitsisipä...

Kovin suuren osan ajasta olen joko nolostunut tai hämmästynyt tai molempia yhtä aikaa. Toisin sanoen hämmentynyt. Vai onko hämmennys jotain muuta? Olisi hyvä, jos näistä kahdesta saataisiin yhdessä hämmennys. Pätisivätpä tällaiset hauskat kaavat joskus!

Jäljelle jäävä aika kuluu siihen, että keräilen näihin tunteisiin syitä.

Vetylevät

Pääosin mikroskooppiset vetylevät lisääntyvät sateen kosteuttamilla pinnoilla, jotkin lajit vesistöjen pintavesissä, muutamat ilmassakin. Vetylevän sporofyyttiin syntyy yhteyttämisen sivutuotteena vetykupla, joka auttaa sitä nousemaan haihtuvan tai tyrskyjen kuohuttaman veden mukana korkealle ilmaan. Atmosfääriset vetylevät kerääntyvät pilviin värjäten ne vihertäviksi. Ei ole täyttä varmuutta siitä, kuinka suuriksi ilmakehän vetylevät voivat suotuisissa oloissa kasvaa. Sateen mukana vetylevät (eräillä lajeilla itiöt) palaavat maahan. Pieniä puhkeamattomia vetyleviä sisältävät pisarat putoavat toisinaan omituisen hitaasti.

[lisäyksiä klo 15.51, 16.59]

Aamu Alahärmässä

Yritän nähdä valon
seinällä liikkuvan
Hukkuvat sielut ja nukkuva
kristikunta
Aivan kuin nytkähtäen
olisi aurinko liikahtanut
kahden tapetinjuovan
välisen matkan

maapallo
tärähtämättä

Unessa sormien ristiminen
oli merkki skitsofreniasta
                  itseensä kiertymisestä
Ajalla vaaran
vaivan
sen liikkeet
vaikuttavat epäsäännöllisiltä