31.10.07

Pala elämänjärkytystä

Olin idealisti, ihastunut viattomiin, varjottomiin, vastuuttomiin rakenteisiin, itse rakenteeton enkä siten kovin tarkasti perillä tästä kaikesta historiasta, hahmojemme heilunnasta peräseinällä.

Tällaisena tunnen olevani ulkopuolinen ja hamuilevani kuviteltavissa olevilla toimillani tyhjää ilmaa. Pelkään, että todellisuus nauraa yrityksilleni lähestyä tai edes kuvata sitä. Itse voin sentään jotenkin päättää, nauranko itselleni (kuvitteellisen yleisön mukana) vai en. Nämä tunteet tekevät minusta passiivisemman kuin mitä pidän alkuunkaan sopivana. Ja kun tajuan tämän, niin järkytyn, kerta kerralta pahemmin, ja se on hyvä. Tunne on se välikappale, joka yhdistää tiedon toimintaan, ja minä näen oman tunne-elämäni kohdalla suuren jylhän erämaan, joka melkein herättää ylevän tunnon, koskenniemeläisittäin isänmaallisen tai sitten kosmisemman.

Tähtitaivas ylläni ja autius
sieluni ympär'

Ollapa kuin pohjalaisisäntä, joka purki kirjastonhoitajalle vastenmielisyyttään minä-muodossa kirjoitettuja romaaneja kohtaan. Hänellä on varmasti riittänyt paljon resursseja erämaiden raivaamiseen, maata kuilujen täytteeksi... Tuota olen aina salaa pitänyt norminani: olisi oltava niin maskuliininen, että sana "minä" käy tarpeettomaksi. Miehen itsensä paljastava tunnereaktio on kuitenkin pieni kauneusvirhe, merkki tavoitteen mahdottomuudesta, mielettömyydestä, tämän kummallisen pelon voimasta.

Tapauksesta saa vaikutelman, että eksistenssifilosofia on sittenkin voittanut. Ennen pelättiin ja rakastettiin Jumalaa, nykyään subjektiivisuutta.

Yritän kirjoittaa näistä asioista paljon seikkaperäisemmin, mutta en voi tehdä sitä julkisesti, koska tyylin jalostamiseen ei jää likimainkaan riittävästi aikaa.

30.10.07

Struktuuri

Suuret lehdet heiluvat
natriumlampun valossa.

Ideoillani ei ole
Ne koskevat

24.10.07

Uhu




ö ja yleinen levottomuus kuten yö ja pöllöt kuuluvat yhteen. Yksin käynyt cityhyypiö minä kuulin viime yönä yhden aikoihin ensimmäistä kertaa, miten huuhkaimen ääni kaikuu kivitalojen seinistä Helsingissä, Johanneksen kirkon mäellä. Huhuilija itse mahtoi olla kaukana Punanotkon tuolla puolen, kenties keskuspuistossa asti, kaniapajien lähettyvillä kaiketi kuitenkin.

18.10.07

Totuus arkkitehtuurista


Olen tyytymätön sanojen kykyyn tulla luo pyydettäessä. Niin kuin tämä huonekaan ei käänny ympäri kun vaadin. Muistan ilmansuunnat hyvin, ja tieto niistä vahvistaa ympäristöni pysyvyyttä. Ja vaikka näkisin kivitalon täysin uudessa valossa tai uudesta, arvaamattomasta ja kiusallisesta perspektiivistä, ymmärrykseni sen pysyvyydestä vain vahvistuisi. Arkkitehtuurikeskustelu on turhauttavaa, koska emme voi puhua kestävimpienkään monumenttien substanssista, vaan joudumme tyytymään siihen valoon, jossa kulloinkin näemme ne. Pienoismallin edessä on verrattain helppo leikkiä objektiivista, mutta todellisuudessa on aina kiinnityksiä ja kovennuksia, joihin epämääräisimmänkin auktoriteetin kelpaa tukeutua. Ei tarvitse olla maaorja ollakseen sidottu maahan.



Vain löyhästi liittyviä lisähuomioita:

Vaatimattomuudesta on uskomattoman vaikea luopua toisten hyväksi. Uskovankin on.

Uhrimoraali todella pelottaa minua. Todella.

17.10.07

Otteet

Uni merkitsee herkeämättä;
aika vaatii sankat otteet;
aika ei kasva korkoa.

Värinä

12.10.07

Univalitus


net, ne tulisi hyväksyä. Miksi vastata näin mielettömään kysymykseen? Millaista todellisuutta uni muka uhkaa? Miksi olen huolestunut unen kunniasta? Miksi en ole jo nukkumassa?

Unennäkijä on vallaton, riippuvainen vain mielikuvista, tunteista ja tiloista. Uni propagoi anarkistista, antimaterialistista, pluralistista ideologiaa – in your dreams: uni jallittaa selittäjiään.

Samaan aikaan unta, kuten rakkautta, lähestytään kliseisen estetiikan kautta. Miksi uni ei voita jäljittelijöitään?

Jokainen osaa unissaankin koota merkityksensä. Mikä siinä valvetilassa on niin vaikeaa?

Runous on sarja epätoivoisia yrityksiä päästä unen tasalle. Lannistava ajatus, tuomittu omaan latteaan epävarmuuteensa.

Mikä viheliäinen kompromissi on riistänyt meiltä kaiken muun kuin tahdonvoiman ja siitäkin jättänyt jäljelle vain kaikkein viheliäisimmän osan, sen, joka takaa järjestyksen ja korvaa epävarmuuden mutta tuhoaa arvokkuuden? Miten unetonta ja mitätöntä ihmiskuvaa meille syötetään ja miksi?