12.12.11

Ote itsekritiikistä 2

Itseäni ymmärtääkseni olen ajatellut. Ja pitäytynyt. Pidätellyt ja ajautunut.

Eikö ole turhamaista kuvitella, että kuvitteellisten hahmojen avulla voisi ylittää itsekeskeisyytensä, irtautua omia napojaan kiertävältä radalta, edes kirjoittajana. Vai onko tosielämässäkin kyse samanlaisesta kuvittelusta; kuvittelusta, jolla vain on toiminnallinen komponentti?

Minussa on lihaa ja verta, mutta aikeeni ja identiteettini ovat sepitteitä, joihin sepitteelliset tahot tahtovat minun uskovan. Jos siis luonnon ja kulttuurin välillä on ristiriita, niin se koskee minua ja luonnollisesti ahdistaa.

13.11.11

Ote itsekritiikistä

Jännitteettömyys yltyy pian piinaavaksi: mahan täydeltä imeliä, triviaaleja harmonioita, konsonoivia kolmisointuja toinen toisensa jälkeen vailla minkäänlaista ajallista kokonaishahmoa tai käsitystä sävellajista. Ikään kuin paritanssin idea typistyisi varpaille astumisen ja muun kiusallisen läheisyyden välttämiseen.

Aivan kuin musiikki supistuisi pyrkimykseksi pitää nuotit mahdollisimman kaukana toisistaan...

(14.11. klo 10.33)
Näin etäällä lause, viisainkin, on kirjallisuudesta.

8.11.11

poetiikka, pyhittää keinot

Koska runous on monumentaalinen virhe, onko ihme, jos toisten virheistä tulee sen materiaalia ja aikalaissatiirista sen säällisin päämäärä?

7.11.11

keskeislyyrisiä käänteitä

että vaihtaisin piiriä ja että tajuntani olisi toisenlainen ja että olisin

toinen, että vaihtaisin untani, mahdoton ajatus. Mutta ilmaistavissa, en vain saa sidotuksi taivasta katuun, hiusrajaan, metsän

siihen itään sen harmaan oven takana, orientoituneeksi

ikkunasta, josta en ole katsonut vuosiin, polkuun, maisemaan

savenkarvainen sataa

lapsen lasiaisen läpi

siihen itään minä sinusta etsin, aikaiseen vuoteen

suuntaiseen ilmaan

näkyni ovat jo aikuisia, vierailevat harvoin, herooisuus kihonnut naamioni pintaan

31.10.11

Esipuheterapiaa

"Tämä" on runouden klisee, joka viittaa tässä kliseisesti itseensä; on toisinaan vapauttavaa kiemurrella kiusaantuneesti yhdessä. Tässä. Tämä on tuskailun rituaali. Tämä on kaunis tapa.

Tällöin ja tällöin tämä lankeaa kirjoitettavaksi.

Tämä on rakenneteoria, tämä on pleonasmi, tämä on määrätty virheellisyys & tämä on tätä koskeva odotus:





sinun on kerättävä merkitystä

kartoitetusta

piirrettävä viivoja kirjainten välille ja kansien läpi, kunnes saatat tunnistaa kuvasi. Enempään et pysty.





Tai vähempään, koska rajasit koko ajan, rajasi

ja esitit sitten esitietoista. Etkö esittänyt?

Tarkoititko todella tosiasioita?





Kumpi kiusaa enemmän, tahaton parodia vai huonosti harkittu sarkasmi?

Eikä tämä ole väärin. Eikö tämä ole väärin?

Tämä, särkyneiden sydänten värinäkö?





Älykön tai näyttelijän epäkiitollinen tehtävä on esittää suuria ristiriitoja. Niin suuria, että suurinkin yleisö kumoutuu.

Kiinnitin huomiota. Liima valui ja venyy säikeiksi.

Kiinnitin huomiota liian pitkään, liiaksi huolella.

25.10.11

Hitausfragmentti


Entä jos lukija onkin suunnattoman hidas

jos on
lopulta lainassa

Ajatus itse,

tuskan tuolla puolen vai takana?

Sanonnat, nunnat.





Tarvitsen hitautta, kenties

rauhallisen kumppanin.


Mitään en kadu kuin hätäisiä

luokitteluja, varomattomia

ohituksia,

joissa olisi voinut käydä miten

tahansa ja taatusti kävikin.





Mustavalkoiset ohi kulkevat

24.10.11

Syksyinen sarja, joka ei aivan ehtinyt aforismiantologiaan*

Puumajat maatuvat.

Mäkituvat maatuvat.

Maatilat maatuvat.

Puutuvat. Maatuvat.

Esi-isät yhä maakuopissaan, suurjuoksijat lähtö-



*

27.9.11

Irrationaalikappale

Kaaokseen kaatuva mieli versoo loputtomasti versioita samasta aistimellisesta mielettömyydestä. Silloin kieli, mielivaltaisuuksineenkin, tulee apuun, tukee ja lämmittää: syysöinä on mukava ajatella esimerkiksi sellaisia sivistyssanoja kuin "kaaos" ja "versio", jotka on helppo kuvitella kotoperäisiksi.

15.7.11

Helmat

Koetin vetäytyä Järjen helmoihin. Sillä oli luisevat reidet.

Halusin. Olla. Järkiperäinen. Ajattelu on tuskin alkanut.

Löytyykö vapaus katsomalla sisäänpäin? Tuskin seuraamalla Toisen katsetta.

Seuraamalla, katsomatta, katseetta.

Ei ole helppoa katsoa suoraan, reflektoimatta.

21.5.11

ah/ha

Stendhal on ranskalaisen Marie-Henri Beylen nom de plume, Dhalgren on amerikkalaisen Samuel R. Delanyn tieteisromaani. Stendahl ja Dahlgren ovat ruotsalaisia.

7.5.11

Alkuperäislähteen silmä

Rakas peilikuva, kunpa et nauraisi yrityksilleni ymmärtää tätä maailmaa.

Kun Narkissos näki peilikuvansa, hän oli yksinäinen ja onneton. Ja tämä tila jäi hänen ainoaksi nautinnokseen.

Kun Narkissos tutustui kuvaansa, hän tunnisti siinä Tuntemattoman, jota kaipasi.

3.5.11

Iisakin kirjallinen kirkko


(eli erään ikuisuusprojektin päätös)

Pioneer 10 -luotain matkaa yhä poispäin meistä, mutta Ensyklopedia ilmestyy aivan kohta.

Unesta runoksi

Katson ikkunasta
keltaisena keltakuuta
havaitsen harvat aarit
varvikkokaistat, kivituhkan
hoidetut autopaikat
raaputetut perhearvat
virrassa varavoimalan alla
raha etsii vastinettaan
harmaa maan alla
harmaata maan alta

Näin viime yönä unta runoista, runokurssilaisten harjoitustöistä, jotka saivat minut kateudesta kellanvihreäksi. Harmittavasti unohdin miltei kaiken; ehdin nimittäin jo huojentuneena ajatella, että tekstinäytteet jonkinlaisessa sähköposti- tai muussa verkkokeskustelussa esitellyt Teemu Helle, kurssin vetäjä, on kyllä tallentanut ne…

Harjoitustehtävän aihe oli "Katson (ulos) ikkunasta". Ainoat säkeet, jotka saatoin muistaa ovat tämän runon kaksi ensimmäistä; unessa runo jatkui aivan toisin, ihmissuhderunona, jollaista en syystä tai toisesta osaa enkä uskalla saattaa julkaisukelpoiseksi valvetilassa; muistan hämärästi, että siihen sisältyi jokin ällistyttävä näkökulman vaihdos.

Olen kiintynyt unieni surreaaliseen kieleen, sen tiiviyteen, sen enimmät ennakkoluulot ja -olettamat murtavaan arvaamattomuuteen. Pieni esimerkki, viime yön satoa tämäkin: Mikä on 'huoran kolmas arkkityyppi'? Mikäpäs muukaan kuin 'veljeni Ilokehä'.

5.4.11

Lain 'A'

Millä voimalla yksilö, joka on kyllästänyt itsensä, tahtoen ja tahtomattaan, uskonnolla, politiikalla, malleilla, normeilla ja näkökannoilla, kykenee vielä rakastamaan; millä keinoin kohdentamaan rakkautensa? Kirjoitan, ihmettelen; tajuan tunteitteni näin tempautuvan ja leviävän maailman tuuliin. Lukijani, etkö kavahda?

Miten voi katsoa itseään peiliin; miten toista? Eikö se ole sama asia? Eikö sitä, mitkä tulee väliin, nimitetä useasti sosiaaliseksi. Ja kun on yksin, jäljelle jää vain se, sosiaalinen, abstrakteimmassakin olomuodossaan läpäisy- ja häpäisykykyinen yliolento.

Olin ahdistunut, mitä sanoin? "En tiedä, ehkä tämä on uskonnollista." Peilin eteen laskeutuva rautaesirippu.

4.4.11

liote

Jotain mieltä toisten odotuksista, suhteessa niihin, niistä johtuen. Mitä mieltä omistaan?

Jos mieli ei ilmene, olkoon mielipide.

Koeta osoittaa mieltä. Et pysy perässä.

Ajattelet toisin, vaikka ajatus on sama.

Yhteiskunta. Minunko mielestäni?

Onko mieltä tai yhteiskuntaa, joka ei pirstoutuisi kauniisiin yksityiskohtiin?

Jos esseistiikkaa kirjoittaisi tarkasti ja hyvin, se raastaisi kuin timanttiviila.

Liuottaisi kuin vesi. Oikosulkisi piirit.

Jos lukisi ajatuksiaan kuin kuuntelee sadetta, väittäisikö löytäneensä ropinasta poliittisen viestin?

5.3.11

Ennen heräämistä

Iltapäivä on jo pitkällä mutta uni yhä julkaisematta...

Ulko-oveni oli maalattu yön aikana. Sen taakse saatoin jättää sekasorron, joka saattaisi sukuni häpeään, mutta huomasin oven lukitsemisen muuttuneen vaikeammaksi. Lukon kieli hamusi työläästi mutta toiveikkaasti kohti vastakappaletta yli raon, joka oli kunnostuksen jäljiltä hyvinkin peukalon mentävä. Porraskäytävässä odotteli joukko hyväntahtoisen uteliaita matkailijoita sekä heidän oppaansa, pukumies, joka kertoi esittelevänsä eläkeläisryhmille kirjailijoiden koteja.

2.2.11

Naiivi teksti


Olen viime aikoina nauttinut kirjoittamisesta enemmän kuin kenties ikinä, mutta tämä blogi on jäänyt päivittämättä, tärkeä mahdollisuus käyttämättä. Tekstinteon mittakaava on muuttunut: mielessäni siintää kokonainen kirja, se toinen, viivästynyt – sikäli kuin joku on ottanut aiemmat innostuneet lupaukseni vakavasti.

Suunnittelen uuden, journalistisemman ja verevämmän blogin perustamista, mutta ensin koko laji on opeteltava uudelleen alusta. Kuvia uskallan luvata: vieressä jättiläiskalmari, kirjoittajan ennen kouluikää piirtämä.

(Inhimillinen alkaa lapsellisesta.)

1.1.11