Lahjomattomien valtakunta
Epäsuhta, yhteismitattomuus sen, mitä pidän arvossa, ja sen, mikä on taloudellisesti merkityksellistä, välillä järkyttää minua, niin kuin minulla ei olisi keinoja käsitellä koko ristiriitaa. Mutta en ole yksin hämmennykseni kanssa. On kuin tuotantoelämästä yleensä olisi tulossa tabu tai kuin olisimme todistamassa surkuhupaisan ja periaatteessa harmittoman pikkuporvarihahmon apoteoosia kasvottomaksi antikristukseksi tai surkastumista pandeemiseksi virukseksi (yksi ja sama)... Näin ollen minulla pitäisi olla jotain puolustettavana taloudellista etua vastaan, mutta onko minulla sitä, ja kenelle ja miten voin esittää sen?
Tämä epävarmuus jäytää meitä omastakin mielestämme surkuhupaisia idealisteja. Miten voimme viedä rahalta viimeisen sanan, jos tiede, taide, uskonto ja politiikka ovat niin vieraita toisilleen, niin täynnä perusteltua tai ainakin institutionalisoitua epäluuloa, niin hajotettuja ja hallittuja kuin ne nykyään ovat?
Millainen olisi lahjomattomien valtakunta?
Emmekö elä demokratiassa? Politiikan korruptio heijastaa kansan korruptiota. Onhan sen pakko.
8 kommenttia:
Muistatko, kuinka Arosuden oli aina ihan välttämättä pysähdyttävä siinä tasanteella matkalla ullakolleen katsomaan pölytöntä näkymää, jota hallitsivat araukaria ja atsalea?
Minusta paljon tärkeämpi kohtaus kirjassa kuin maaginen teatteri. (fleur)
Muistan, että luin Arosuden umpilisäketoipilaana Seinäjoen keskussairaalassa kesäkuussa 2001. Tuota yksityiskohtaa en muista; vain sana "ullakko" soittaa pientä kellontapaista.
Muistan myös ihmetelleeni, miten Hesse voikaan kirjoittaa keski-ikäisen päähenkilön noin levottomaksi ja "teiniangstiseksi". Enää en ihmettele.
Tasan neljä vuotta sitten kirjoitin enemmän ja paremmin. Blogi on korvaamaton väline! Siispä mieleni tekee taas aktivoitua tämän viestimen käyttäjänä.
Mutta niin se on aina. Kun rupesin kirjoittamaan aktiivisesti olin 8-vuotias. Kirjeitä, runoja ja näytelmiä.
Perhe muutti Seinäjoelta Kangasalle, ja sattumoisin, kun pitää käydä läpi lapsuutta lastenlasten kanssa, löysin yhden kirjeen jossa on pikkuinen näytelmä ja siinä on Laulava Lihapulla, yksi Hullu kuin Junanpilli ja yksi Hassu kuin Kissantassu.
Se oli aivan loistava pieni näytelmä jossa kaikki voivat ja saivat tehdä ihan mitä tahansa. En ole tainnut sen jälkeen näytelmää edes uskaltaa kirjoittaa.
Aikuisuus tylsistyttää, niin se on.
Ei välttämättä, jos kasvaa kiinni oikeisiin toisiin ja oikeanlaisessa oveluudessa...
Minulla on ollut ja on toisia jotka ovat sekä loistavia harjoitusvastustajia että sparraajia, ynnä tietysti toisinpäin.
Lastenlasten kanssa olen kyllä lujilla, myönnän. Toinen on 5 v. ja toinen 2 v., kommunikaatio on niin suoraa ja teeskentelemätöntä, että yksikin väärä naamanväänne tämän isoäidin naamalta muuttaa kaiken toiseksi.
Mistä sun kirjaa saa? Oikeesti haluisin sen.
Epätietokirjaa saa ainakin lulu.com:ista ja Kirjakauppa Kirjasta Helsingin Lasipalatsilla.
Mielelläni postitan kirjan itsekin.
Tiedustelut ovat siis tervetulleita sähköpostiini!
Lähetä kommentti