Suuntauksia todellisuuteen
Inhorealismi, pelkorealismi, viharealismi, sururealismi, ilorealismi, rakkausrealismi, intorealismi, himorealismi, nautintorealismi, hurmiorealismi, sekavuusrealismi, yllätysrealismi, yllätyksettömyysrealismi, hämmennysrealismi, kontrollirealismi, pettymysrealismi, alistumisrealismi, dominanssirealismi, häpeärealismi, syyllisyysrealismi, lohturealismi, toivorealismi, uskorealismi, epäilysrealismi, tyytyväisyysrealismi, naiivi realismi, sisäinen realismi, ironinen realismi, utooppinen realismi, fantastinen realismi, hypoteettinen realismi, hypnopoeettinen realismi, tieteellinen realismi, taiteellinen realismi*.
Kirjoittaminen on vapautta.
* Olennainen lisäys klo 0.47.
3 kommenttia:
Hauska. Onko kukaan omasta mielestään inhorealisti? Eikö se ole tunneihmisen tunnereaktio ja vähättely-yritys realistin inhottavalta tuntuvaan maailmankuvaan?
Minua kiinnostaa pikemminkin se, että inhon, tympeyden ja ankeuden tuntoja jossain omaa arkiympäristöämme muistuttavissa puitteissa tutkiva kirjallisuus lokeroidaan automaattisesti juuri realismin traditioon eikä siten välttämättä selvästi nähdä valikoivaa ja manipuloivaa mielikuvitusta työssään. Protestanttis-konservatiiviseen arkikeskusteluun kuuluu se, että maailman pahuudesta ja ihmisen raadollisuudesta puhutaan selviönä, joka ei kaipaa reflektointia. Tätä moneen kertaan mankeloitua perysyntiteologiaa ja passiivista ihmisvihaa tavataan nimittää yksinkertaisesti realismiksi.
Luulen, että tuo johtuu pääasiassa siitä, että ympäristö myy jatkuvasti yksilölle enemmän perusteetonta luottamusta kuin perusteetonta epäluottamusta.
Esimerkkejä:
* mainonta
* puolueet ja politiikka
* uskonnot
* vippaajat
jne.
Toisin sanoen on harvinaisempaa, että kenelläkään olisi taloudellista intressiä levittää epäluottamusta.
Itse asiassa uskon, että niinsanotussa hörhöilyksi kutsutussa meemiklusterissa "kyynisyys" ja "nihilismi" ovat huonossa huudossa siksi, että tietyn halailevan yhteisöllisyyden perävanassa kulkee tukijoina tai rahoittajina useampia potentiaaliesti luottamusta hyväksikäyttäviä toimijoita.
Tähän liittyy myös se, että kriittisyys nähdään nimenomaan ankeutena, masennuksena ja näköalattomuutena. Sen voisi tietenkin nähdä rehvakkaana ylimielisyytenä ja toisten naamat vakavina tyrkyttämän hölynpölyn pilkkaamisena.
Tätä voisi pohtia pidempäänkin. Mikä vie pojilta cowboy-hengen ja saa heidät aikuisina kaipaamaan tukahduttavan äidillistä turvaa ja kontrollia kun he sellaiselle sopivassa iässä nimenomaan halusivat siitä eroon ja vapauteen kaivamaan kaivinkoneella ja ampumaan tykillä.
Lähetä kommentti