Junaproosaruno 18. 3.

Ajattelen junassa julmaa kauneutta, jota pitää paeta eestaas. Pellolla on tarpeeksi joutsenia, heinäpaaleja seuraavalla ja lunta vaoissa. Jos panisin aistimet ja tosiseikat kunnolla vastakkain, tulisin johtopäätökseen, että keskuudessamme on naisia, joiden takia on hullua olla tulematta hulluksi. Rajattomassa pölkkypäisyydessään nuori mies muistuttaa keskikokoista taajamaa. Rikkuva aivoitus. Maa majoittuu savipelloille, jokilaivat ajautuvat alavirtaan. Mikään ei valmista kohtaamaan lumen alta paljastuvia rinnetaloja. Sinistä terästä siellä täällä. Jokaisessa talossa oma tapa tulla hulluksi. Sitä on arkkitehtuuri: jokaisessa valossa eri tapa tulla hulluksi. Se on tarkoitus. Riihimäki: nainen juoksee siltaa yli ratapihan; pelkkää yhteiskuntaa. Mahdollinen Mandelstam jäi sisään. Kyllähän asumuksenne kiehtovat ja tyttärenne. Sitä ei tehdä: lämpöputket pitää kaivaa ja kannot erottaa turpeesta. Julkisivuissa Tikkurilan poliittinen värikartta. Siellä poljet, aivopää. Asuntovaunuissa ilmenneet väärinkäsitykset, elämä ja erikoisosaaminen, jota yltyvä lumisade ei taltuta.