Jäykkikseyksiä

Yleispätevää huomiota on turha koristella mitenkään. Jos näkökohta on ilmetäkseen, se ilmenee, eikä parane efekteistä. Tahtoisin siis kirjoittaa konstailemati, voi veljet – mutta ajatus katkeaa, ja ja jos minulla olikin asiaa, se unohtuu...

Huomaan ja sanonkin, mutta kirjalliset kannanottoni jäykistyvät ikuisuusprojekteiksi. Maailma tapahtuu, ja minä valitsen staattisia irtosanoja, jos jää aikaa. Miksi?

Tuolla reaalielämässä etenen jo rennommin kuin täällä.

Kiitos teille, joille tämän palstan viimeaikainen pateettisuus ei ole ollut liikaa. (Itselleni se tahtoo olla, oman äänen odottamaton outous.)

Aion puikahtaa ulos juuri kohta, ihan vain valon takia, ja erottelukyvyn, joka kohdistuu loppujen lopuksi varmimmin päänulkoisiin rakenteisiin. Otan muistivihon mukaan konkreettisten havaintojen ja abstraktien pohdintojen yhdyslinkiksi.

Päätin muuten pärjätä vanhalla kamerallani: en ostanut vielä uutta ja hienoa, vaikka koettivat houkutella tarjouksin.

Palattuani jatkan, aiheina muun muassa Tahattoman kirjallisuuden päivät.