Pikasukellus idealistiseen estetiikkaan

Tänään on suhteellisen hyvä yö kirjoittaa, vaikka sana "tänään" salaa viittaisikin päivään. Lievä astma vaivaa, mutten anna sen häiritä muutoin kuin siten, että koetan tiivistää ajatukseni henkeä pitäviksi. Onko aforistiikka, johon tunnen ajoittain kolottavaa vetoa, kirjallista hengenahdistusta? Tämä kysymys ja monia muita mielessäni koetan löytää lyhyistä muistiinpanoistani olennaiset linjat ja aspektit. Usea ajatuskulku lävistää merkinnät monesta suunnasta ja risteyskohtiin syntyy tilaisuuksia uusille huomioille. Valloilleen päästessään tämä prosessi on sekä jännittävä että välttämätön – jotain mistä kieltäytyminen olisi hölmöä.

Etsin kiteytymiä, koska kaikkein olennaisimman – mitä se kullekin kulloinkin on – ajattelemiseen jää joka tapauksessa hyvin vähän aikaa. Ja liian vähän rohkeutta, joka pystypäin tunnustaisi kiitollisuudenvelkansa, sidoksensa pelkuruuteen.

Kuka koettaisi kirjoittaa kaunokirjallisuutta, ellei kauneus olisi jotain enemmän ja avarampaa kuin kaunistelu?

Vain kaunistelija jää paheksumaan rumaa; kauneus pitää hyväksyä varauksetta.