28.3.08

Kertarutiini

Hyvä valokuva kunnioittaa katsetta. Kuvaa niin kuin katsot, näet. Katsoisit, näkisit.

   Timo    1.15

* ,

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
2. huhtikuuta 2008 klo 3.26
Ripsa kirjoitti...

Se onkin vaikeaa.

Aina tulee rajaamisen ongelma. Kaikkea ei voi kuvata ja silmiä joilla kykenee näkemään ei myöskään ole kaikilla.

Kuvan ottaminen (ja piirtäminenkin) ovat kommunikaatiota ympäristön, mutta toivottavasti myös muiden ihmisten kanssa.

3. huhtikuuta 2008 klo 20.27
Homo Garrulus kirjoitti...

Kuva on aina hieman elämää kauniimpi koska voi jättää rumat ja häiritsevät tekijät ulkopuolelle.

Kuva on valmiin elämän rajaamista. Valokuvaaminen on lähinnä tunnelman löytämistä, varjojen ja valon leikkiä ja tajuamista.

Piirtäminen on sisäisen kuvan hahmottamista. Jos se onnistuu sen relaatiot ovat oikeat tai sitten niin väärät, että juuri tämä vääristyneisyys on kuin Linnanmäen peilisalissa: hauskaa. Sisäkuva on ihan toinen kompetenssi kuin ulkokuva. Ulkona oleva valmis kuva on vain siinä; voi tarttua siihen tai olla tarttumatta. Ei vaadi järjen kulkua kauhean paljon mutta vaatii estetiikkaa ja kauneuden tajuntaa.

Kuvan piirtäminen on luovaa toimintaa joka on älyllisesti korkean tason toimintaa kuten laskeminenkin. Pitää osata laskea linjat yhteen ja vielä sen lisäksi osata antaa kädelle ja käden älylle oikeat ohjeet. Input ja output ovat siis täydellisiä: kyse on osaamisesta joka on valmista kehän osalta: hermeneuttinen kehä on saanut harjaantua piirrostaidoksi asti. Jos ei osaa outputia mutta voisi periaatteessa tietää miten hevonen piirretään on siis puoleksi valmis tässä suhteessa. Sen jälkeen pitäisi vain harjoitella, jotta käsikin olisi (lihan äly) valmis.

Traditio ja vitaliteetti: yhteenlaskettuna on juju ehkä.

Kertarutiinilla sitten.

8. huhtikuuta 2008 klo 11.20

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)