Lapsenko, valonko

Miksiköhän olen toisten nurkissa aktiivisempi kuin kotipesässäni? Siksikö, että majailen verhojen takana liian pimeässä, vai ainoastaan siksi, että minulla on taipumusta käpertymiseen.

Taipumus jäädä, muuttua jäämistöksi, se lienee masennusoire.

Olen sosiaalisempi kuin nuorena kuvittelin. Ja kauempana autismista kuin toivoin olevani.

Ei ole helppoa tunnustaa menettäneensä jotain. Tätenkään takaisin ottaminen ei ole helppoa.

Edelleen toisinaan kun näen, että jokin on tarkoitettu aikuisille, ensireaktioni on, että se on minulta kielletty. Että se kuuluu toiseen, pahempaan maailmaan, joka ei minulle onneksi merkitse mitään. Vielä hetken aikaa olen ollut suurimman osan elämästäni ala- kuin täysi-ikäinen.

On ihmisiä, jotka elävät koko maailman puolesta häpeässä ja synnintunnossa lapsen edessä, inhoten ja vastustaen kaikkea, minkä katsovat lapsille sopimattomaksi. Olin lapsena juuri tuollainen.