20.3.09

Itseapua snobeille 2

Miten siis itseluottamus oikein oikeutetaan episteemisesti? "Justification of self-confidence" – ei hakutuloksia! Tulisiko se sittenkin rinnastaa uskonnolliseen uskoon pikemmin kuin rationaaliseen tiedonmuodostukseen: ”Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy", alkaa Heprealaiskirjeen 11. luku vuoden 1938 raamatunkäännöksen mukaan; "Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä", sanoo uudempi. Tällainen näkökulma saattaisi auttaa ymmärtämään uskonnollisen kokemuksen luonnetta, mutta se tuskin riittää siirtämään itseluottamusta uskonnollisten ilmiöiden piiriin. Olisiko luottamus toisiin ihmisiin ainoa mielekäs vertailukohta – tai rajatummin: luottamus toisten ihmisten itseluottamuksen oikeutukseen, mihin ikinä se perustuukaan?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ompa uusi käännös vanhaa huonompi. Höh.

Mutta en ehkä ihan tavoita tätä problematiikkaa. Yritän analysoida kuitenkin, vaikka todennäköiseswti en teekään asialle minkäänlaista oikeutta.

Rottien itseluottamus on laboratoriossa helppo tuhota sähköiskuilla. Meillä taas on tämä sosiaalinen labboratoriomme omine sähköiskuineen.

Onko ongelma siis sama, kuin pragmatistisen totuusehdon, että tuollainen pragmaattinen oikeutuksen tapahtuman kuvaus, jossa palkinnot/rangaistukset vain vahvistavat/heikentävät käyttäytymitaipumuksia ei tee eroa toimivan valheen ja (ehkä jopa toimimattoman) totuuden välillä?

siis puhummeko oikeuttamisesta ideaalisessa mielessä sen oikeuttamisena, mikä on oikeasti oikein, vai vain siitä, miten oikuttaminen itseasiassa tapahtuu?

Minä epäilen, että jos etsimme tuota ideaalia, päädymme väistämättä uskontoon, joka antaa toivon, että kyllä se hemmetti soikoon kuitenkin toteutuu, vaikka kaikki puhuukin monesti sitä vastaan.

Kun ajatellaan epäoikeudenmukaisuutta, mikä toteutuu juuri sinä, että toisilla on parempi itseluottamus, kuin mitä he ansaitsisivat ja että toiset ansaitsisivat paljon paremman, kuin mitä heillä on, päädymme väistämättä siihen, että sosiaalinen todellisuus nyt vain on sellainen, että sitä ei tässä oikeudenmukaisuus hirveästi näytä kiinnostavan.

Siksi tarvitaan uskonnollinen usko, jossa oikeus kuitenkin kiinnostaa Todellisuutta. Jos siis etsimme Oikeutta oikeudelle, tarvitsemme ilmeisesti uskonnon. Muuten saanemme taas tyytyä siihen, että pelissä toinen voittaa, toinen häviää, eikä siinä sen kummempia oikeutuksia tarvita, kuin mitä sattuman määräämä voitto ja tappio tarkoittavat. Sähköisku ja porkkana, siinä oikeus sub specie materia.

Ja toinen ihminen, niin, sehän on tietysti vekotin, joka noita palautteita tuottaa.