Teetä ja puujalkavitsejä

Vihreä tee on parasta huumetta. Se merkitsee elämää, parempaa sellaista, sadoille miljoonille. Laitoin eilen ensimmäista kertaa oikein ison kannullisen hyvälaatuista japanilaista senchaa, ja tunnustan, että olen koukussa. Psyykkisesti tietenkin, eikä uskomuslääkinnällistä tasoa voi kokonaan sivuuttaa: onhan jopa skeptisyydellä plasebovaikutuksia (ja nosebo-). Nyt olen kuitenkin päättänyt tykätä teistä. Ja tykkääminen on enimmälti pragmaattista: se tyytyy maltilliseen yleistettävyyteen ja sallii epävarmuuden.

Rakkaus ei ole mielipide, vaikka sisältäisikin arvostelman. Vaan entäs kun ihminen rakastuu uskomuksiin ja mielipiteisiin? Ja pelkää tai vihaa itseään tai toisia? Tai alkaa kuvitella ihmiset uskomusjärjestelmien ilmentymiksi? Tekee ylipäätään tykkäämisestä liian suuren numeron? Taikauskoinen tai vainoharhainen mielenlaatu ei edellytä skitsofreniaa. Toisaalta runous muistuttaa usein skitsofreenista ajattelua, vaikka pyrkiikin liuottamaan päähänpinttymiä niiden vahvistamisen sijaan: se pitää "suuren numeron" kirjaimellisestikin tulkittuna silkkana numerona, yleisenä, esi-merkillisenä, siinä missä paranoidi numerologi näkee numerossaan pakottavan tosiasian ja ohjelmakohdan. Mutta eksyin asiasta, ja tämä sivupolku vaatii vielä polkemista auetakseen kunnolla.

Kun astelimme, kaksi onnekkaasti samaan aikaan sattunutta seuruetta, käymälöitsijän pääsiäisjuhliin, keittiön ikkunan takaa toljotti joku mettäpöyröö, pistäväkatseinen hapsutukka maastoväriä poskissaan. Tuo faunihahmo oli vieras Pietarista, Sami Hyrskylahti, jonka näimme kohta taas asettelevan kirkkaanvihreitä teelehtiä pieneen lasikannuun. Tarkkaavaisempi huomasi myös, miten hän hieroskeli välillä käsiä kasvoihinsa. Touhu näytti hauskalta ja juoma oli erinomaista. Olin jo aiemmin sushi-baareissa ehdollistunut liittämään klorofyllintäyteiseen kupilliseen positiivisia mielikuvia; nyt mallioppiminen astui kuvaan.




Palatakseni sivupoluille, aamulla aion painua yliopistolle seuraamaan Žižek-seminaaria (ohjelma PDF-muodossa). Muistivihko on aivan välttämätön. Luennot stimuloivat assosiaatiokoneistoani yleisesti ja Žižekin tekstit toisaalta erityisesti. Intellektuelli ilman omaa poetiikkaa on pelkkä kirjanoppinut. Maailma tarvitsee höyrypäitä kuumentamaan ummet ja lammet teeveeksi.