Toimitila
Olen viime aikoina ajatellut useasti SDP:n puoluetoimistoa Siltasaaressa, sen valloittavaa seitsenkymmenlukulaista ruskeutta, sen tymäkkää pronssireliefiä, joka Damokleen giljotiinina vartoo altansa astuvia.
Jos Paavo Lipponen tai Antti Kalliomäki olisi rakennus, hän näyttäisi tältä.
4 kommenttia:
Nyt kyllä sinun pitää selventää. Miten ikinä mikään rakennus voi olla kenenkään ihmisen näköinen?
Ja jos se on noiden kahden näköinen, niin rikkooko Tuomiojan tai jonkun muun sinne meno sen perustukset ja esirippu halkeaa kahtia?
Mitä ominaisuuksia rakennuksessa on että se ylipäänsä voidaan nimetä, ellei nyt oteta jotain itsestään selvää niin kuin Enson vohvelitalo?
Onko sinusta esimerkiksi olemassa kauniita taloja?
Pahoittelen, etten näin tiiviissä muodossa kyennyt välittämään vaikutelmaani elävänä. Vaikeaa tämä olisi pitemmässäkin tekstissä; helpompaa on mennä paikan päälle toisen kanssa, osoittaa taloa ja väittää. Olen ehtinytkin kulkea siitä ohi aika monessa seurassa, ja muistan näkemystäni myötäillyn... En tuollaista mielikuvapuhetta pidä niin vakavasti ottaa – ajattelin jo vedota sukupolvikokemukseen, mutta joudun toteamaan, että niin suuriin sanoihin ei ihan ole varaa.
Toimitilat ovat linnakkeita. Kauniita suuria ja hyvällä paikalla. Ovat juuri korostamassa sitä mitä sossari-kuninkaat hakevat: oman linnan muitten linnanherrojen sekaan.
Omat aidot matot, omat viinit, omat naiset, omat sitä omat tätä...ja ulos puhutaan siitä, että kansaa pitää vaalia ja hoitaa - kansan pitää jakaa omaisuutensa ja ikoninsa. Kaikki käy kunhan Oma Napa saa olla linnassa. Sieltä on helppo huudella.
(Tämän ruman lauseen kääntöpuoli on se, ettei kukaan juttelisi sossaripomoillekaan ellei heilläkin olisi ns. uskottava linna. Uskosta on siis jälleen kuitenkin kyse).
Lähetä kommentti