28.10.08

Käänteitä arkkitehdiksi

Anti-intellektuaalisuus ei ole pragmaattisuutta vaan statusviestintää, karkea mutta tehokas puolustuskeino tilanteessa, jossa uteliaisuus on uhka.

Teorian ja käytännön asettaminen vastakkain on politiikkaa, yksinkertaistaen; sen kytkös käytännöllisten ratkaisujen ja teoreettisten väittämien tiedollis-taidolliseen sisältöön on vähintäänkin löyhä.

Omalta kannaltani arkkitehtien ammattikulttuurin ongelma ei ole käsityön korostaminen, ei insinöörihenkisyys (taiteilijan näkökulmasta) eikä mikään sellainen, vaikka luonnehtisinkin itseäni teoreettiseksi haihattelijaksi. Ainut ongelma on tärkeily. Sem ei tarvitse olla suuri ongelma; siitä voi olla välittämättä, ainakin sen surkuhupaisimmista muodoista; mutta nuorena kallistin korvani yleistä vaikeutta ja vakavuutta julistaville äänille niin, että menetin itseluottamukseni. Olin liian hämmentynyt tajutakseni, ettei mikään oma tai kypsä näkemys, jota minulle tarjotaan kuin kissalle narusta vedettävää lelua, ole mikään oma tai kypsä näkemys.

Kypsä on se, minkä tekee, oma se, minkä vasta aavistaa; se ei ole koskaan oma.

Se, mikä näyttäytyy loputtoman vaikeana, on jo helppoa.

Omiin taitoihinsa voi eksyä.

Toiminta on helppoa, koska se on toimintaa.

Vertailu keskinkertaistaa, koska se on vertailua.

Vertaa sitä, mitä pelkäät ihmisissä, siihen, mitä ihailet. Vain edellinen täytyy voittaa.




Tämä on kahdessadas merkintä talla partikulaarisella palstalla. Harkitsen madaltavani kirjoittamiskynnystä ainakin tilapäisesti, etten tuhraa kallista aikaa tekstien ylikypsyttelyyn.

5 kommenttia:

Jari kirjoitti...

Mielestäni tekeminen eli toiminta on aina vaikeampaa ja arvokkaampaa ei-tekemiseen nähden.

Keskinkertainenkin ratkaisu on parempi kuin loputtomat pohdinnat.

ovelin

tommi kirjoitti...

Tekemisessä on se hyvä puoli, että sitä saa kokemuksia. Toisin sanoen se lisää informaatiota. Pohdiskelussa vain järjestetään olemassaolevaa informaatiota uudella tavalla.

Mielestäni haihattelijoiden ja haaveilijoiden ongelma ei ole mikään moraalinen tai tahtoon liittyvä vaan puhtaasti intellektuaalinen. Aina käsketään ottaa itseä niskasta kiinni tai reipastua, mutta unohdetaan mainita, että palkitsevin tapa ratkaista älyllisiä ongelmia on etsiä niihin dataa vastaukseksi, ja tunnetusti ainoa tieteellinen tiedonhankinnan tapa on tehdä kokeita. Henkilökohtaisissa asioissa pitää tietenkin kokeilla itsellään.

Pohdiskelevat ihmiset jäävät iäisyyksiksi kiinni ongelmiinsa siksi, ettei heillä ole tarpeeksi dataa jolla päästä ratkaisuun ilman itsepetosta eikä toisaalta myöskään taipumusta hankkia tätä dataa empiirisesti.

Olen joskus miettinyt, mistä tämä kontemplatiivinen pohdiskelun ihanne tulee. Varmaan uskonnosta. Siinä on jotain suuremmalle voimalle alistumista ja mystiikkaa. Mystiikalla tarkoitan valaistumiskokemusta, jota ei voi itse tavoitellla, vaan sille pitää altistua ja odottaa että korkeampi voima sitten antaa vastauksen. Uskoakseni tämä on joissain piireissä suunnilleen mystiikan määritelmä.

Toinen on koulu ja tapa ajatella asiat tehtävinä. Tehtävän asettaa joku muu, ja se on muotoa "näillä ja näillä tiedoilla ja oletuksilla, osoita että A". Asiat nähdään peleinä tai ratkaisuina, jotka pitää suorittaa annettujen sääntöjen mukaan, vaikka lunttaaminen voisi olla nopeampaa.

Näitä kahta yhdistää oletus, että on jokin korkeampi taho, jolle pitää alistua. Jotain, minkä pelkääminen on viisautta. Kontemplaatio osoittaa palvelunhalua ja tehtävien ratkaiseminen on käytännön palvelua eli kilvoittelua. Ei ole mikään ihme, että jos jollekin viralliselle tai epäviralliselle instituutiolle antaa valtaa, se helposti alkaa käyttää näitä ajatusmalleja.

Toisaalta tuo paikalleen pohdiskelu on mielestäni juuri ja tarkkaan sama asia kuin teorian ja käytännön erottaminen. Me pohdiskelijat olemme yleensä käytännössä aika herkkänahkaisia ja suhtaudumme tosielämän kokemuksiin herkkänahkaisesti kun nimenomaan niihin pitäisi suhtautua analyyttisesti ja ottaa opikseen.

Mikko kirjoitti...

Itse epäilen, että iso selittäjä on status. Abstraktimpaa ajattelua pidetään vaikeampana. Mitä vaikeaselkoisempia teorioita ja mitä useampia kymmeniä vuosia niitä tarvitsee opiskella saadakseen oikeuden kritisoida niitä, sitä enemmän arvostusta saat tietyissä piireissä.

Abstrakti ajattelu on tietysti vaikeaa vain jos se vastaa todellisuutta. Leijuvien abstratioiden pyörittely on paljon helpompaa kuin tekeminen.

Jos epäabstraktilla tekemisellä on matala status, ja lisäksi se haittaa leijumista, eikö oikeampi kysymys ole että miksi ihmeessä kukaan yrittäisi tehdä mitään muuta kuin leijua?

Timo kirjoitti...

"Talla" po. tällä. Mista tamakin...?

Timo kirjoitti...

Olette muuten kaikki oikeassa. Kirjoitan laveamman kommentin sopivassa välissä.