Työhuone
En löydä itseäni asunnostani. En lähde matkoille. Vuokraan työhuoneesta osuuden.
Onko tässä ratkaisu? Luulen, että on. Kun tekee ratkaisun, latteudet sallittakoon, siispä: pitäkää peukkuja, aloitan puhtaalta pöydältä – miksei sille pöydälle voisi hankkia vaikkapa divarissa näkemäni 50-luvun saksalaisen metsästysoppaan (eikä tarvitse lähteä matkoille).
Onneksi kyseessä ei ole mikään koulu eikä konttori, ei oppimiskeskus eikä piirustussali, ei mikään sellainen, jossa kaikki ovat toistensa kilpailijoita.
Ainoa harmin aihe on, etten keksinyt tätä aiemmin. Olen sotkenut olotilani ja käynyt levottomaksi. Heikki Salo laulaa hirvittävän ärsyttävästi mutta mieleenjäävästi (siteeraan muistinvaraisesti): "Hei älä koskaan ota runoilijaa luoksesi asumaan. Se murheitaan nurkkiisi piilottaa ja kaataa kaljaa sun kitaraan." Olen omassa persoonassani antanut tuon runoilijan pesiytyä kaikkiin pölynpesiin sisällä ja ulkona, ilman kitaraa ja ilman kaljaa – eivätkä nuo kaksi edes mahdu samaan säkeistöön nurkkiin piilotettujen surujen kanssa, nyt kun tarkistin, miten sanat laulussa [oikein] kulkevat.
5 kommenttia:
Miksei se voisi onnistuakin? Usein onnettomuuksilta näyttävätkin asiat voivat paljastua sisältäpäin koettuina pontevoittaviksi. Ja tuo nyt ei edes näytä mitenkään uhkaavalta, hauskalta vain! Onnea matkaan!
Kuulostaa fiksulta. Itse olen huomannut, että uusi ympäristö tavallaan pakottaa toimimaan eri tavalla.
Tuossa on se hyvä puoli, että monta aivoa ajattelee paremmin kuin yksi ja omat ideat ovat harvoin yhtä hyviä kuin varastetut.
[hakasulkeissa jälkikätinen lisäys]
Lähetä kommentti