2.2.10

Deprivaation yöstä

Olen vältellyt mielipidekirjoittelua, olen vältellyt namedroppingia, olen vältellyt, olen vältellyt... Tämä blogi kärsii estoista, joista sen pitäisi vapautua; onhan sen kirjoittajakin monessa suhteessa paljon vapautuneempi kuin muinoin aloittaessaan verkkojulkaisemisen. Terapian vauhdittamiseksi kohdistan blogiini ystävällisen katseen. Kas noin.

Vakavammin puhuen en pidä edellisen kappaleen tekopirteydestä. Ja blogissa pitäisi olla kyse jostain sellaisesta, mistä kirjoittaja pitää.

Jokin säädyllisyydentunne vain estää kertomasta mistä pidän.

On paljon tyydyttävämpää osoittaa se, tehdä se. Saada aikaan asia, josta voisi sanoa pitävänsä. Tätä on luovuus kaikkein hedonistisimmillaan ja samalla ankarimmillaan; paradoksaalisesti luovuus ei avarra vaan rajoittaa.

Etenkään kun se ei onnistu.

Mutta olenko synnyttänyt tämän luovuus- ja omaehtoisuuskäsityksen, tämän pakon, omasta tahdostani, vai ideologioiden puristuksessa, toisen vaatimuksesta? Mihin reagoin sillä? Kierränkö (tai kiertääkö tämä blogi) fetisistisesti jotain tabua kuin mustaa aukkoa?

Vastaus jää tapahtumahorisontin taakse.

Voidaan kuvitella paranoidi, joka kuluttaa kaiken energiansa vainoharhaisuutensa salaamiseen.

Rehellisyyden nimissä en ole varma epärehellisyydestäni. Tämä on tuskallisempaa kuin tietoinen epärehellisyys.

Häpeän aikaa itsessäni. Ei tarvitse ryhtyä aikalaiskriitikoksi, itsekritiikki riittää.

Ja on suunnilleen yhtä hedelmällistä.

Sitoutumattomuus kyynistää. Mieli kiertää oivallusten kehää.

Luullakseni tämä blogi tarvitsee lisää materiaalia: kyniä ja papereita, virikkeitä, tunnisteita, viittauksia ulkomaailman menoon. Värikkäitä kirjoja. (Edellinen merkintäni oli ensimmäinen kirjoittamani kirjaesittely – ensimmäinen käytännöllisesti katsoen ikinä.)

(Kun itsekritiikki juuttuu itseensä muuttuen umpiorunoudeksi, lounaan aika on korkea. Kehoni välittömien tuntemusten perusteella oletan, että näillä asioilla on jokin yhteys.)

9 kommenttia:

Veloena kirjoitti...

"Ja blogissa pitäisi olla kyse jostain sellaisesta, mistä kirjoittaja pitää."

VASTUSTAN PONTEVASTI. Saat tietysti asettaa oman blogisi tavoitteet, mutta ainakaan minä en tahdo suhtautua omaani noin.

Timo kirjoitti...

Olisi nöyryyttävää kirjoittaa omassa blogissa tavalla, joka on itselle kovin vieras. Tätä tarkoitin.

Mutta kenties sitäkin kannattaisi kokeilla. Etenkin jos sekin, se vieras tapa, kehkeytyy spontaanisti, kenenkään ulkopuolisen käskemättä.

Tutkailen mahdollisuuksia. Jos sallisin itseni kirjoittaa tavoilla, joista en pidä, mitäköhän siitä tulisi?

Veloena kirjoitti...

No ainakin se kuulostaa kiinnostavalta kokeilulta!

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Hulluus siitä tulee. Nöyryytystä siitä tulee vain jos epäonnistuu. Silloin kaikki paitsi itse näkee kuinka lujasti itsessään on kiinni.

Minusta nöyryyttävää on se, jos ihminen on niin kiinni itsessään että erilaiseen suhtautuminen on mahdollista vain ylemmyydentunteen kautta. Mutta tämä ei tietysti ole kirjoittajan kokemuksissa nöyryyttävää, vaan ainoastaan lukioiden silmissä. Eli välität jos ja vain jos olet sosiaalinen eläin. (Tunnustan.)

Minusta kirjoittajan pitäminen ei ole välttämätöntä. Toisaalta vieraus ja pitäminen eivät välttämättä ole mitään samoja asioita. Minusta on suorastaan tavoiteltavaa että voi kirjoittaa asioista ja näkökannoista joiden järjen ymmärtää vaikka ei itse niitä totena pidäkään.

Mutta toisaalta: Mie oon hullu, ei kannata kuunnella pöpjä!

timbe kirjoitti...

hmmm.. olenkohan koskaan pitänyt blogistani, tuskin...

Timo kirjoitti...

timbe, myönnä pois, että olet kuitenkin lukenut kaiken ja moneen kertaan...

timbe kirjoitti...

Niin olen Timo tehnyt...

Otso kirjoitti...

Itse olen kehitellyn bloggaukselleni kaikenlaisia sääntöjä, sitten rikkonut niitä, ja välillä myös luopunut tylsäksi käyneistä ohjenuorista.

Yksi sääntö on kirjoittaa aina vähintään kahdella eri tasolla, että tekstissä olisi jotain luettavaa.

Toinen on kirjoittaa niin, että postaus päätyy, tai ainakin kuuluisi päätyä googlessa ensimmäiseksi osumaksi aiheestaan. Ikävästi vaan tätä sääntöä hyvin noudattavat tekstit ovat myös niitä kaikkein työläimpiä.

Kolmas ja ehdottomin on välttää metabloggausta. Siksi sitä pääsee tekemään vain toisten kommenttiketjuissa :)

Lisäksi minulla on tietenkin salainen agenda, mutta sitä en kerro, koska se on salainen. Sellaisen olemassaolo kuitenkin jotenkin jäntevöittää kokonaisuutta.

Mutta täytyy myöntää, että olen pari kertaa lueskellut vanhoja tekstejäni läpi ja miettinyt että mistäköhän löytäisin näin hyvän blogin...

Kristian kirjoitti...

En ole lukenut blogiasi niin pitkälle, että osaisin suhteuttaa sitä tähän postaukseen. Siispä menen oletusten varassa. Jos sinusta tuntuu, että postaustesi pitäisi olla enemmän näköisiäisi - vaikka se vaatisi henkilökohtaisempaa otetta ja tartuntaa myös sellaisiin asioihin, joita pelkäät lukijoiden hyljeksivän, Tällöin tulee kyllä uusia tilalle, joita kiinnostavat juuri se pimennossa (?) oleva puolesi.

Olen paininut niin blogiähkyn kuin -ahdistuksen kanssa omassa paikassani. En koe itseäni hyväksiblogikirjoittajaksi. Jos kirjoittaisin kaiken mieleentulevan (mikä toisinaan houkuttaa), saisin varmasti lisää lukijoita, mutta myös vihaajia. Joten toistaiseksi koitan pysyä teemoissani ja pitää persoonani ulkopuolella.

Jos osaa kirjoittaa hyvin, on varaa puhua mistä vaan, myös itsestään. Aika moni blogi elää puolijulkisesta persoonastaan.

Rehellisyys ja avoimuus tuo ihailua ja vihailua. Mutta aina voi jättää jotain kertomatta, jos siltä tuntuu.