Itä
Tunnustan kaivanneeni itään. Jatkan tästä lisää, jahka kehtaan. Enhän minä Venäjälle, kunhan edes Savoon. Sinne, missä maasto on rikkinäistä ja pienipiirteistä ja ihminen pyöreämpi kuin Härmässä. Kunpa tietäisittekin! Lupsakkuuden tavoitteleminen tekee haikeaksi, muistuttaa kasvuympäristöni väheksymästä verenperimästä, pienelämisen salaisesta mielestä, vielä jossain viipyilevästä kaskisavusta...
Jos kaivautuisin tarpeeksi syvälle menneeseen, voisi juurteni havauta hakeutuvan hitaasti ajassa taaksepäin kohti itää. Rönsyjä ne ovat, eivät juuria. Maakansan haarautuva maavarsi.
Olen kotoisin sieltä, missä savolaiskiila törmää eteläisen Pohjanmaan lakeuksiin ja rannikon ruotsinkieliseen asutukseen. Varhaisimman lapsuuteni vietin syvällä Järviseudulla, mutta kouluni kävin jäyhien pohjalaisten keskellä. Ne ihmiset, joihin lapsena vahvimmin, hämmentävimmin kiinnyin, tulivat jostain idempää ja usein palasivatkin sinne, kadotakseen.
2 kommenttia:
Järviseudun kielestä sanoi suomenopettajatätini, joka asui siellä pitkään, että se on lähinnä perus-suomea. Se siis johtui juuri tuosta savolaiskiilan luonteesta: törmäsi etläpohjalaisiin ja ruotsinkieleen, jolloin siitä tuli omanlaisensa murre.
Jos aatellaan että ihminen elää kielestä/kielessä niin jostainhan sinä olet saanut halun sanoa ja kirjoittaa.
Minä asuin Järviseudulla vain 8 vuotta, mutta kyllä se vaikuttaa edelleen. Mutta vielä enemmän ihmisten vilpittömyys ja lämpimyys. Ehkä se johtui siitä että ihmiset olivat tasaisen köyhiä eikä omaisuuksiin kukaan sitten kiinnittänyt sillä lailla huomiota.
Ahaa! Sä et oo mulle paljastanut pitäväsi, sinäkin, itäisistä ihmisistä.
t. Maria
Lähetä kommentti