28.3.10

Ojennusnuora nuorisolle

Mitä oppii seuraamalla keskustelua? Sen oppii, että on turha yrittää viisastua, koska katkeruus on mahtavampi. Sen oppii seuraamalla aikuisten keskustelua.

Etenkin verkossa on helppo nähdä, miten viha leviää, ja sen aiheet, niiden käsissä, joilla on röyhkeys tarttua.

En halua katkeroitua; haluan valita keskusteluseurani. Mieluiten keskustelen itseni kanssa, sillä meillä on pitkälti yhteiset intressit.

Hetkittäin tunnemme voivamme ajatella yhdessä loputtomiin.

Mutta kun tulee julkilausuman kirjoittamisen aika, lasinkirkkaaseen yhteisymmärrykseen ilmestyy särö ja sitten toinen. Ulos kantautuu äänekäs sisäinen dialogi. Mitä olinkaan sanomassa, hyvä kuvitteellinen yleisöni, mitä olinkaan?

6 kommenttia:

timbe kirjoitti...

Kuulkaa, kun keskustelee itsensä kanssa on siinä yleensä läsnä useita henkilöitä, vai mitä minun pitikään sanoa, vai sanoinko jo?

timbe kirjoitti...

Siihen edelliseen olisi vielä ehdottomasti pitänyt lisätä - jos olisi muistanut - että "niiden" (se porukka jota itseksi kutsutaan) intressit eivät ole yhteneväiset.

Timo kirjoitti...

En väitä vastaan. Toiset keskustelut käydään yhden, toiset usean pään sisällä. Juuri muuta eroa niissä ei ole.

Ripsa kirjoitti...

Minua taas jäi kiinnostamaan että mitä asiaa julkilausuma ajoi. Tottakai sitä on pakko miettiä julkilausumiakin aina joskus.

Ainakin niitä on sähköpostissa joskus vaivaksi asti, yleensä ne näyttävät koskevan ekokatastrofeja, joita on ilmassa.

Timo kirjoitti...

Miellän jokaisen merkinnän julkilausumaksi.

tommi kirjoitti...

Riippuu mihin vertaa. Vihaa, katkeruutta ja puolueellisuutta on verkkoteksteissä hyvin vähän verrattuna siihen, mitä kirjoitetaan lehtiin ja kirjoihin. Syykin on yksinkertainen: vanhanaikaiset mediat maksavat ja niiden rahoittamisessa pitää vedota ihmisten alhaisimpiin taipumuksiin.

Museomediat tietenkin haukkuvat nettijuttuja kaikilla tavoilla, koska toivovat viivyttävänsä sillä tuhoaan. Tai siis ne, jotka saavat palkkansa kirjoittamisesta. Yhteiskunta tunnetusti koostuu ihmisistä.

Tottakai nettijutuissa on kaikki inhimillisen hölmöyden asteet ja vivahteet, mutta pitää osata ajatella myös suhteellisesti.

Kukaan tänne kirjoittaja ei todennäköisesti enää muista 1980-lukua. Silloin vielä haukuttiin kaupallista kulttuuria. Argumentti oli, että se tekee kompromisseja suosion kalastamiseksi. Saman (eli samat insentiivit) voi yleistää kaikkeen, missä pitää ylittää jokin rima tai sensori.