Voipumus

Toivon, ettei kenkäan tuntenut itseään syrjityksi, koska ei ollut kutsuttu viime lauantain blogikemuihin. Kokeeiluuni kuului, etten lähettänyt yhtäkään henkilökohtaista kutsua, ja tämä olisi ehkä kannattanut tehdä selvemmäksi. Ne harvat, joille tulin vihjanneeksi tilaisuudesta ohi blogin, eivät päässeet mukaan.

Alkavan flunssan oireet häiritsivät isäntänä olemista hieman. Mutta en arvannut, kuinka pahaksi tauti äityisi, kun ärhäkän viruksen perässä tulee bakteeri, joka pääsee mellastamaan astmaattisissa keuhkoputkissa. Tänään on toinen kuumeeton päivä. Olo on yhä heikohko ja hikisen nihkeä, mutta mieli ompi keveä, ja yritän syödä kunnolla ja nautin lääkkeeni kiltisti ja kiitollisena.

Suhtaudun optimistisesti korkeaan kuumeeseen aivojen tai egon kalibraationa tai puhdistusoperaationa. Luulen, niin vaikea kuin tätä luuloa onkin perustella, että olen joissain suhteissa selväjärkisempi ja emotionaalisesti eheämpi kuin ennen sairastumistani.

Tosin 39 astetta riittäisi mainiosti. Tiistai-iltana, kun kuvittelin jo olevani parantumassa, mittarin lukema nousi yllättäen neljäänkymmeneen, enkä tiedä, onko paljon iloa siitä, että ihmisellä on ainakin kaksi päällekkäistä vedosta omasta kehosta, joista toinen sitten kasvaa vahingossa liian suureksi toiseen nähden, kun juo liian nopeasti liian kylmää vettä, ja tästä kokoerosta syntyy palan tunne kurkkuun...