6.8.07

Then we take

Kesä on ehtinyt. Luumut kypsyvät ikkunalla. Tämä piti todeta jo jokunen päivä sitten. Kaupungilla, joka on tuttu ja ennustettava, puhumme Berliinistä, joka ei ole vaikka on turvallinen. Korttelit ovat siellä suuria; tarkistan jälkeenpäin ilmakuvista. Ravintolan taustamusiikki on vanhan herran alakuloista murinaa. Olen uninen...

Ilman virikkeitä ja polemiikkia on työlästä ylläpitää sanomisen tuntua. Itsepuolustustaitoja ei opetella itsepuolustuksen takia; elämänmuotomme on varjonyrkkeilyä. Ja jos jossain kaupungissa on vapautunut ilmapiiri, eikö se pakota vain tuntemaan omat puheensa kahta tyhmemmiksi ja tyhjemmiksi? Kaupungissa, jossa ei jäädä toljottamaan vierasta.

Täälläkin huomaan tarpeeksi hyvin, ettei yhdessä tilassa merkitsevä asia tahdo merkitä toisessa. Ajelehdin hienovaraisissa henkilökohtaisissa mielenkiintoisuuksissa, jotka eivät kohtaa. Elänhetkessäkuinlapsitaieläin. Mutta parhaani mukaan koetan ihmetellä.

Vähin erin joudun tunnustamaan, etten tiedä mistään olennaisesta mitään, ja toistamaan tätä tunnustusta. Insinöörit pettyvät minuun.

(Kerrankos sitä tympääntyy "minuun" ja "ihmiseen", mutta mistä on peräisin realistien loputon kärsimättömyys?)

Hän voi kysyä eläimeltä: "Miksi et puhu minulle onnestasi, vaan seisot siinä ja tuijotat minua": Eläin tahtoisi vastata: "Siksi koska unohdan aina mitä olin aikeissa sanoa". Mutta sitten eläin unohti myös tämän vastauksen ja pysyi ääneti. Ja ihminen jäi ihmettelemään.
– Nietzsche, Historian hyödystä ja haitasta elämälle.

6 kommenttia:

Camiseta Personalizada kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Ripsa kirjoitti...

"Kerrankos sitä tympääntyy "minuun" ja "ihmiseen", mutta mistä on peräisin realistien loputon kärsimättömyys?"

Tottakai mieltäni kiinnittää nimenomaisesti sulkulauseisiin änkeämäsi ajatus.

Aikaisemmin olet paimentanut pilviä. Kuulostaa selvältä ja yksinkertaiselta ja hienolta.

Mutta sitten rupesin miettimään keitä ovat realistit. Sitä kai tässä sitten on mietittävä. Mikä merkitys niillä on, realisteilla?

Timo kirjoitti...

Ajattelin palata realismiin ja realisteihin vielä, mutta kaikki teksti-ideani ovat tällä säällä hajanaisia katkelmia, pulppuavaa assosiaatiotaikinaa, josta en tahdo saada millään kaulituksi suoria rivejä.

Ripsa kirjoitti...

No jos luet suuria realisteja, kuten esimerkiksi Dostojevskiä (jota moni pitää psykologisen realismin ensimmäisenä edustajana), huomaat että siellä niitä assosiaatioita vasta vyöryy!

Ihan sama pätee meidän Suomeemme. Lue vaikka A. Kiveä sillä silmällä.

Ankara täytyy varmaan omaa tekstiä kohtaan olla kenen tahansa kirjoittajan.

Timo kirjoitti...

Noin on.

Mutta mitä "psykologinen realismi" voisi tarkoittaa maailman- tai elämänkatsomuksena, oppina tai asenteena?

Ripsa kirjoitti...

Hmm. En tullut ajatelleeksi elämänasennetta, ajattelin kirjallisuutta, joka on aina jossain määrin etäännytettyä ihmisen itsensä olemuksesta.

Tätä täytyy miettiä. Jokainen aihe/miete, jonka tahdot kirjoittaa, sisältää jotain sinusta ja että teksti toimisi sinun on jossain määrin tunnettava itsesi.

Kokonaan tunteminen johtaa umpikujaan.

Mitä voisin ajatella psykologisella realismilla elämänä?

Juuri nyt ei tule oikein mieleen muuta kuin unimaailma. Se on kyllä oikea kultakaivos, niin kuin hyvin tiedät.

Mutta huomaan että olet jatkanut pohdintoja. Tykkään lukea niitä!