Uutta tunnustelua 1

Taannoin havaitsin jonkun tehneen Google-haun sanoilla "Timo Salo estyneisyys" (ilman lainausmerkkejä). Suunnilleen samoihin aikoihin joku kaiketi toinen henkilö oli haeskellut palstaltani muuatta ystävääni tämän nimellä: "J*** N*** love".

Kun kävin kaupassa, huomasin askeltavani hitaasti ja jäykästi, niin kuin jalkani epäröisivät. Toivoakseni kuumuus ja laiskuus eivät ole koko selitys. On minullakin mielialoja, vaikka olen yrittänyt pitää itseni miehenä.

Toivon, että tästä, mitä nyt kirjoitan, sukeutuisi juttu: Juttu syntyy, kun assosiaatioavaruus sulkeutuu jotenkin tyydyttävällä tavalla; jos liian monta langanpäätä jää auki, tuuleen repsottamaan, muistiinpanojen kohtalona on jäädä kovalevylle, samalla kun kirjoittaja haaveilee muodosta ja koettaa henkisin ponnistuksin puhdistaa assosiaatiokenttänsä kaikesta häiritsevästä – jo ennen kuin käy kirjoittamaan. Kirjoittaja on neurootikko ja estynyt tekemästä asioita, joita rakastaa.

Aloittaessani tätä kappaletta en koe kulkevani ainoastaan hitaasti ja jäykästi vaan myös kumarassa ja nöyryytettynä: kunnianhimo on kovin turhaa, jos se estää sanomasta sen, mitä haluaa. Pulmallista tässä epäröinnissä on, että pidän avointa ja tunnustuksellista kirjoittamistapaa itse omakohtaisesti erittäin kunniallisena. Pelkään ainoastaan, että minulta puuttuu tarvittava taito, karisma, kaukonäköisyys ja kyky kestää loukkauksia.

Se, että pidän eräänlaista henkilökohtaista terapiablogia omalla nimelläni, on aika rankkaa, mutta en haluaisi liioitella tätä rankkuutta. En olisi valinnut tällaista toimintatapaa, ellei ratkaisu vahvistaisi itsekunnioitustani – jos vain uskaltaisin kirjoittaa! Toisaalta jos peloilleen (pelkonsa kohteille) antaisi suuremman arvon, ne olisi kukaties helpompi voittaa.

En siis usko koskaan joutuvani tilanteeseen, jossa nämä yritykseni vakavaan itseilmaisuun osoittautuvat merkittäväksi rasitteeksi. Tämän verran luotan henkilökohtaiseen karismaani.

Taidan olla sen verran altis omaksumaan vainoharhaisia ajattelumalleja, että kokisin nimimerkin käytön tarkoittavan toimimista paranoian ehdoilla: useimmat kunnon vainohullut kirjoittavat omalla nimellään, ja kuten he, minäkin haluan tuntea olevani vapaa omassa persoonassani (ja olen valinnut tietoverkon tämän projektin välineeksi). Taiteilijat ajattelevat paljolti samoin.

Porvariston järkyttäminen ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan, vaikka sääty onkin vähitellen kutistunut jokamiehen ja -naisen sisäiseksi käytännöllisen järjen ääneksi eikä enää julkisona tai edes yleisönä järkyty mistään. Kun tutkailen itseäni, minua huolettaa etenkin se, että itsesensuurista tuntuu muodostuneen sitkeä tapa: jätän jatkuvasti melko mielivaltaisista syistä pois kaikenlaisia asioita, jotka tarjoutuvat työstettäviksi. Ja tämä vastuun välttely painaa sitä sisäistä pikku porvariakin.

Mainittakoon, että tämä kirjoitus on syntynyt psykoanalyyttisen lähestymistavan inspiroimana, mutta tietysti minua nolottaa, jos kirjoitukseni assosioidaan Freudiin! En ole kertonut paljoakaan musiikkimaustani, filosofisista mieltymyksistäni, tai muusta sellaisesta intiimistä ja yksityiskohtaisesta. Häpeilen suhteitani toistekoisiin artefakteihin ja ulkoisiin auktoriteetteihin, ja siksi etenkin tietyissä raskaissa sieluntiloissa esiinnyn mieluummin "paljaana".

Yleissivistykseni on siedettävä, mutta voi miten paljon paremmalla omallatunnolla kirjoittaisin siitä-ja-siitä asiasta, jos olisin sen-ja-sen alan spesialisti... Mutta minusta ei ole tullut erikoismiestä, koska en kuitenkaan ole nähnyt nimeäni kirjoitettuna yhdenkään alan perusteoksen kanteen. Tällainen turhamaisuuden rakennelma aika syvällä persoonassani: oletusasetukseni on, että olen valmis häpeämään ja epäilemään kaikkea seuraa, josta minut voidaan tavata. Olen imenyt kotikasvatuksen ylisuojelevat piirteet itseeni ja minäihanteeseeni niin tehokkaasti, että olen niiden narri pitkälti yhä. Lojaaliudessani on syviä tasoja, joita panttaan sitkeästi, enkä enää järkyty kauheasti siitä, että minua voi hyvästä syystä pitää pelkuriluonteena.

Nykyään sentään hyväksyn kokemukset ja ihmissuhteet yhä tärkeämmäksi osaksi paljasta minuuttani raadollisuudessaan ja rajallisuudessaan. Maailma on vietellyt... Kun olin nuori, keräilin neitsyyksiä: varoin kokemasta ja kokeilemasta asioita ensimmäistä kertaa. Se oli käytännön negatiivista egologiaa.