25.9.07

En nimeä

Olen nauttinut kahvia ja kävelen kohti aurinkoa. Jauhan ksylitolipurkkaa. Kaipaamme valtaa toisiimme nähden, koska yksin olemme voimattomia.

Vallan tulisi elää kanssamme.

Vallonian vastavalo.

Jos pukeudun viileyden panssariin, olen niin uskottava, ettei kukaan usko eikä kukaan huomaa, että olenkin ehkä kuollut: pysyn koossa; ongelmat ilmenevät vasta liikkeelle lähdettäessä, niin kuin Calvinon romaanissa, kun haarniskoitu hevonen on kaatunut taistelussa pystyyn.

Olen taas kirjoittanut mahtipontisesti. Toisina aikoina kirjoitan toisella tavalla. Aina olisi toinen aika, mutta aivot säätelevät käyttäytymistä ja asettelevat merkkejä. Monet opintoni saattavat vanheta. Se ei olisi suuri vahinko: nuoruuden suorituksissani toistuu sama ahdistuksen tunnuskuvio, mutta vielä häiritsevämpänä, estävämpänä.

Olen ymmärtänyt elämässä useimmat asiat jotenkin väärin. Olen aina epäillyt tätä. Tarvitsen tutorin. Täydellistä luotettavuutta en edellytä.

Kirjakaupassa runoilija etsii sarjakuvaa, joka löytyy viimein. Se on huomaamattoman valkea. Poskionteloistani erittyy limaa ja poistun. Katonharjalta otsaan iskee täyteinen kuu.

9 kommenttia:

Ella kirjoitti...

Ei kannata antaa opintojen vanhentua, jos aiot joskus kuitenkin tehdä ne. Olen tässä graduilun ohessa koettanut uusia ranskan aineopintojen kursseja, jotka pääsivät laitosbyrokratian vuoksi vanhenemaan... jo osaa olla turhauttavaa puuhaa!

Timo kirjoitti...

Juuri tällä hetkellä en tiedä, teenkö yliopisto-opinnoilla kuitenkaan mitään.

Homo Garrulus kirjoitti...

en minäkään; minulta loppui usko kokonaiseen yhteiskuntaan; millään ei oikeasti ole mitään väliä; tai - seuraavat sukupolvet saavat hyötyä siitä kamppailusta mitä joutuu tekemään, että voisi elää. Heille siitä on hyöty, minulle taitaa olla vain ikuinen tervassa uinti. Jätän koko elämän pian - ilman draamaa siis. Ensin jätän elämisen (se on jo puolella teholla ollut viimeiset 10 vuotta).

Tämä kuulostaa kovalta, mutta olen täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Toivon, että voisi jotain tapahtua mutta kun ei tähänkään asti.

Matti kirjoitti...

Mitä positiota et hylkää?

Timo kirjoitti...

Keneltä kysyt? :)

Timo kirjoitti...

Kysymys tuen osoittamisesta eri positioille, niihin sitoutumisen vahvuudesta, on vaikea näin yleisenä.

Ripsa kirjoitti...

Kuules homo garrulus, ei missään ole kokonaista yhteiskuntaa.

Jäin kyllä miettimään sitäkin että miksi sen pitäisi olla kokonainen. Eikö se voisi olla osittainen?

Tosin kuuntelen mielelläni kertomuksia vanhuksilta ajoista jolloin pihapiirissä asui kaikenikäisiä ja näköisiä ihmisiä ja kun astui raitille tai kadulle niin sama siellä.

Vanhusten mielestä jokin on muuttunut.

Se pitäisi yrittää jollain lailla määritellä.

Homo Garrulus kirjoitti...

Ehkä. Minä olin Persona non grata, osittain ihmetyksen takia mutta osittain myös ns ystävien pahatahtoisuuden takia; he päättivät, ettei minua hyväksytä ja näin kiusasivat, vaikka samalla nimenomaan pyysivät minut sinne. Miten ihmsistä tulee niin häijyjä? Ettei kaikki pidä toisista, voin ymmärtää mutta en sitä, että silti pyytää ne, joista sitten kuitenkin ivaa selän takana. Voiko olla pahatahtoisempaa jengiä? Minä en ole kokonaan toipunut vielä.

Kiitos välittämisestä, Ripsa.

Timo kirjoitti...

Ihmisten on vaikea hyväksyä toisiaan täysin. Sama pätee myös positioihin, etenkin jos niihin päädytään jonkin ajattelutavan imitoinnin kautta.