Julkisia mielenliikkeitä
1. Julkinen moraali Suomessa on vahtimisen, paljastamisen ja vahingonilon moraalia, joka on naamioitu kunniallisuudeksi, rehellisyydeksi ja huolenpidoksi. Vähäväkisessä maassa kuka tahansa voidaan ottaa julkisuuden kämmenelle tarkasteltavaksi. Niitä yksityisiä mielenliikkeitä, joihin jumalankuvat eivät vielä pääse käsiksi, niitä valvoo itse Jumala. Näin meidän esivanhempiamme, vanhempiamme ja meitä on opetettu ja näin me opetamme. Tämän maan kansalaiset eivät ole itsepäisiä. He ovat kuuliaisia ja uskovat, vaikka eivät näe. Me otamme lääkkeemme, niistämme nenämme ja nostamme housumme. Herran pelossa ei suomalainen ole viisauden alkua pitemmälle päässyt.
- Seppo Knuuttila, "Korppi korpin silmää nokkii"
(Ryhmätyö 4/1986), Entinen aika, nykyinen mieli,
Gummerus, Jyväskylä, 2008, s. 48.
Luin kirjakaupassa tämän kohdan ja pysähdyin: Knuuttilahan on nero! Tunnistan tekstistä maani ja itseni.
Mitä tällainen kritiikistä ilahtuminen merkitsee? Huomaan huokaavani ja kysyväni, mahtaako nykynuoriso enää ymmärtää kurjan kotomaamme koko kuvaa. Olen nähtävästi tulossa vanhaksi taas, vaikka juuri luulin päässeeni pikkuvanhuudesta! Olenko polvessani ainoita, jotka jaksavat vaivata päätään kansallisilla neurooseilla (tai omillaan; tunnustan kutistaneeni Jumalan ajatuspoliisiksi kalloni sisään, ja kummallista on, miten vähän olen ehtinyt reflektoida tätä seikkaa!)? Välittyykö tuttuuden kokemus ystävilleni, joille annoin lahjaksi tämän kirjan? Lienenkö jäänne, ikävuosiani muinaisempi?
19 kommenttia:
Knuuttila on sieltä körttien maaperästä kasvanut. Aina kyllä minuakin ilahduttanut.
Oma maaperäni on enemmän evankelinen kuin körttiläinen, vaan mahtaako se ero olla sittenkään niin suuri...
Muokkasin otsikkoa hetken mielijohteesta.
Timps, sulla on niin erilainen sukutausta. En osaa ymmärtää tuollaisten uskonnollisten liikkeiden vaikutusta maailmankuvaan sisältäkäsin, kun mun suvussa ei semmoisia ihmisiä vaan ole, mutta tokihan olen kuunnellut, mitä olet kertonut. Mutta en ole ihan varma, voiko tuota pitää vielä suomalaisuutena. Se voi olla yhdenlaista suomalaisuutta, mutta hitto vie, sitä on muunkinlaista. Nimimerkki itsepäinen kuin mikä ;)
En kyllä tajua tuosta lainauksesta mitään, joten väkisinkin silmät keskittyvät ensimmäiseen lauseeseen. Onko siis muunkinlaista julkista moraalia olemassa?
Miten tuo kommentti poikkeaa siitä 99.9% suomalaisten edustamasta vimmasta kieltää muiden oikeus moraalisointiin? Mistä muusta se kieltäminen kertoo kuin moraalin rappiosta?
Etenkin ensimmäinen lause muistuttaa minua sosiologi Janne Kivivuoren "psykokulttuuri"-trilogian osasta 'Psykopolitiikka', miksei myös nimiteoksesta. Kyse "paljastavasta psykologiasta" mm. suomalaisen poliittisen keskustelun sitkeänä juonteena. Suosittelen kirjaa.
Mikko, aivan aluksi on hyvä tehdä jokin ero kieltämisen ja kritiikin välille. Sitten voidaan keskustella vaikkapa vahingonilon käsitteisiin liittyvistä moraalisista intuitioista...
Oletko ihan varma että tuossa kritisoidaan haluamatta kieltää?
Oletko vilpittömästi sitä mieltä, että kyse on moraalin rappiosta?
Olen.
Tuo on absurdi asetelma. En ole kuullut kenenkään muun väittävän, että moraalisessa reflektiossa olisi kyse jonkinlaisesta moraalin ja ei-moraalin (tai moraalin ja metamoraalin) vastakkainasettelusta. Koska tällainen lähtökohta (oletus 1) johtaa suoraan ristiriitaan sen periaatteen (oletus 2) kanssa, että kyse on joka tapauksessa luonteeltaan moraalisista kannanotoista, eikö jompikumpi oletus kannattaisi yksinkertaisesti hylätä sen sijaan, että niistä johtaa abstraktin ja elämälle vieraan meta-meta-moralistisen rikkiviisauden?
[kirjoitusvirhekorjaus]
Perustelet nyt kantaasi sillä kuinka moni siihen uskoo. Mutta: se mitä suurin osa ihmisistä ajattelee pohjautuu konformismiin ja on aina virheellistä.
Perustelet kantaasi myös sillä, että se on nykyisestä näkökulmastasi "elämälle vieras". Mutta: muu kuin oma kanta mihin tahansa asiaan tuntuu elämälle vieraalta.
Ainoa järkevä kriteeri voi olla vain se, vastaako väite todellisuutta vai ei. Meta-moralisointi on fakta jonka voi kuka tahansa havaita esimerkiksi lainaamastasi kirjoituksesta tai melkein mistä tahansa keskustelusta ympäriltään.
Lisäksi: Nykykäsitykseni mukaan yhteiskunta on pyörä joka kääntyy vain eteenpäin. Käytännössä sen momentti on niin suuri ettei sitä voi edes pysäyttää. Ei voi siis sanoa, että meta-meta-moralisoisin.
Ei ole käytännössä mitään jota minä tai kukaan muukaan voisi tehdä, jotta pääsisimme meta-moralisoinnista kohti moralisointia eli yhteisöllisyyttä.
Rappio on ihmistenvälisen luottamuksen murenemista. Kun luottamus yhteisössä on murentunut tietyn rajan alle, se ruokkii vastuuttomuutta, joka puolestaan murentaa luottamusta. Noidankehä on valmis.
Lisään vielä sen verran, että en suinkaan tarkoittanut, että moraalikeskustelu olisi aina väistämättä kaikissa tilanteissa valinta moraalin ja meta-moraalin välillä. Tarkoitin vain, että se vaikuttaisi olevan sitä lähes aina nykyisen yhteiskuntamme julkisessa keskustelussa.
Mikko, uskotko lainkaan henkilökohtaiseen etiikkaan?
Moraalia kritisoidaan vetoamalla moraaliin. Mitä ongelmallista tässä on?
Ajatukset rappiosta ovat ikivanhoja; ne saattavat jopa olla eräs kaikkein ikiaikaisimmista sivilisaation tunnuspiirteistä. Väittäisin, että kokemus luottamuksen murenemisesta yhteiskunnan pyöriessä eteenpäin on eräänlainen sosiaalinen Shepardin illuusio. Mitään alkuperäistä keskinäisen luottamuksen tilaa ei historian kirjoista löydy.
Uskon henkilökohtaiseen etiikkaan, mutta uskon että konemaisesti ympäristöön reagoivalla ei voi olla etiikkaa. Jos haluaa toimia eettisesti, on ensin lakattava olemasta kone.
Historiassa toistuneen ajatuksen luokitteleminen subjektiiviseksi on minusta merkki kehitysuskosta. Parempi selitys mielestäni on, että ajatukset rappiosta ovat vanhoja, koska yhteiskunta toimii syklisesti. Rappion kausia on aina ollut ja tulee aina olemaan. Samoin kuin keskinäisen luottamuksen kausia.
Kun moraalia kritisoidaan vetoamalla moraaliin, tarkoituksena on heikentää moraalia. Moraali on eräs yhteisön ja keskinäisen luottamuksen perusta. Metamoralisointi on siis eräs yhteiskunnan rappion etenemismekanismi.
Ei siinä mitään ongelmallista sinänsä ole pragmaattisella tasolla, vaikka tietysti keskinäisen luottamuksen katoaminen on vittumaista ja lisää väkivaltaa. Silti se on osa normaalia kehityskulkua. Tietysti jos haluaa lakata toimimasta konemaisesti, se onnistuu esimerkiksi ymmärtämällä että metamoralisointi on samanlaista toimimista lauman mukana kuin moralisointi.
Silti minusta on irvokasta ja älyllisesti epärehellistä moralisoida muita moralisoinnista.
"Parempi selitys mielestäni on, että ajatukset rappiosta ovat vanhoja, koska yhteiskunta toimii syklisesti. Rappion kausia on aina ollut ja tulee aina olemaan. Samoin kuin keskinäisen luottamuksen kausia."
En kiistä, etteikö syklejä olisi, mutta en voi nähdä niitä noin yksinkertaisina (ajattelepa sota-ajan moraalia). Lisäksi uskoni rakentavaan kritiikkiin on erittäin syvä (lähes uskonnollinen), enkä ole nostamassa käsiäni pystyyn luottamuspulan edessä. "Moralisoinnin" tyypillinen ongelma on, ettei se onnistu olemaan rakentavaa.
Lähetä kommentti