Kaunistelun lait
Koetat olla totuudellinen, mutta puhut samaa kieltä kuin muut.
Pelkäät, että arvostelemme sinua kuin teosta. Teosta, jota et ole tehnyt.
Jos valikointi on valehtelua, kuka tarvitsee totuutta?
Taide pelottaa: että elämä tuhoutuu ilmaisuunsa.
Kirjoittaa hyvin = valehtelee, minkä pystyy.
Turhamaisuutta ei voi uhmata.
Kertokaa, millä tavoin voin osoittaa kunnioittavani maailmaa ja mielipiteitä, sitä mitä kukin yrittää tavoittaa? Eikö se ainakin ole hyvä – osoittaa kunnioittavansa?
Mitä olen tehnyt viimeksi? Olen majoittanut runoilijan ja toimittanut runoilijalle kaapin tai senkin pikemminkin. Olen miettinyt lampun paikkaa taas. Ajatellut vaisuhkosti.
7 kommenttia:
Vai runoilijalle, senkin!... Jos kyse on edelleen siitä tietystä lampusta, voisin adoptoida sen.
Ei aina samalle runoilijalle kuitenkaan. Joo, voit adoptoida sen yhden lampun, mutta joitain kustannuksia saatan karhuta.
En tiedä mitä tarkoitit tällä, mutta loukkaannuin.
Matti, niin, tuo on se sota-aikaisen henkinen lamppu, jota olen joskus tyrkyttänyt sinulle, mutta kun et ole vaikuttanut innostuvan, niin tyydyn siihen, että mokoma päätyy sentään oikeaan kaupunkiin, niin herkästä asiasta kuin onkin kyse.
Ettäkö siis runoilijat taistelevat lampusta joka loistaa sotilaskypärän alta?
Hyh.
Mihin tämä maailma on oikein menossa?
Sori kaksoispostaus.
Systeemi ei päästä minua deletoimaan sitä, Timo ota sinä se pois jos osaat!
Lähetä kommentti