28.9.07

Afralia


Morffausohjelmalla tulisi tietenkin siistimpi.

Olen hieman piirrellyt ja luulen, että minun kannattaisi keskittyä tälläkin palstallani piirroksiin ja älyttömiin ideoihin. Jonkun on kannettava leikkimisvastuu; jonkun kannattaa ennemmin jalostaa rikkaruohoja kuin kilpailla ammattiviljelijöiden kanssa. Julkaistu päähänpisto on pääsääntöisesti iloisempi asia kuin julkaisematon päähänpinttymä.

7 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Tuohan on elukan pää, vaikuttaa sarvikuonolta, jolta on juuri irtoamassa sarvi.

Toivottavasti se ei ole törmännyt turistien tyhmään jeeppiin.

Minä tykkään sun piirroksista. Mutta kyllä sanat siinä ohella sanovat yhdessä sitten vielä enemmän.

Homo Garrulus kirjoitti...

Ihana päähänpisto; voisiko pistäytyä mukaan?

Timo kirjoitti...

Totta kai. Afralia kehittyy koko ajan.

Anonyymi kirjoitti...

Saisinko piirtää näin sanoilla yhden ehkä älyttömän idean: piirrän sen ruotsiksi, siinä on semioottisesti piilevä kysymys; jos se on oikea match, eli sen asiasisältö stemmaa, voisitko siitä minulle ilmoittaa?

Voin myös piirtää sen englanniksi, jolloin sanoisin vain "Pond slope".
Kysymys on siis itse kuvassa, ja minun ihmetykseni on se, stemmaako se?

Timo kirjoitti...

Damm-backa? Miss' on kuva?

Timo kirjoitti...

Ripsa, hieman vinoon asetettu Afrikan kartta muistuttaa selvästi sarvikuonon päätä, josta Madagaskar irtoaa sarvena, ja tuossa luonnoksessa on tarkemmin katsoen yhä liikaa Afrikkaa! Tähän mennessä parhaan afraliani tulin raapustaneeksi erääseen kirjaan, jonka annoin lahjaksi.

Homo Garrulus kirjoitti...

Afrikkalaisten perspektiivi on musta ja valkoisten on valkoinen. Heille maa on auki ja meille se on kiinni. Se mitä voimme oppia on hiljentymisen-kiihtymisen perspektiivi heiltä, se mitä he voivat oppia on kärsimyksen-kasvun perspektiivi meiltä. He siis käyttävät passiota ja me painamme sitä alas. Heille passio on liian rajua ja sen takia villiintyvät ja meille se on liian vaisua jonka takia kylmenemme.

Luonnonlaki hakee balanssia: keskikohtaa; rauhaa jossa silti paikoittain pakotteita. Länsimainen ei enää jaksa kärsiä, ei siksi opi perspektiivistä mitään vaan jatkaa epäkypsästi mutta hillitysti (josta seuraa sisäinen kaaos ennen pitkää kun tunteet eivät saa nousta eikä murtua koska se on kulttuurin sisällä katsottu paheeksi) ja sen takia unohdamme pian mitä on rakkaus vaikka se on ollut hyvänä lähtökohtana lännessä ja Kristinuskossa.

Rakkaus on antamista ennen kaikkea ja dialogia. Dialogi on dia-logi, eli kahden ihmisen logos, kahden yhtyminen yhteen synteesiin.

Lännessä pitäisi harjoitella siksi ihan antamista: antaa eikä vaadi vastinetta. Antaa ja ei anna itselleen tunnetta, että pitää saada kanssa. Odottaen sitä, ehkä joku Jaakoppi huomaa miten rappuset menevät ylöspäin kun analyysi ja perspektiivi ovat sopusoinnussa.

Protestantin vamma on hänen oma pienuus suhteessa omaan minuuteen: kasvaisi vaan; olemalla iloinen ja ylpeä omasta suvustaan, maastaan, työstään. Siitä avautuu sitten kuvakulma mistä katsoa muita. Yhtäkkiä bisnis on ihan helppoa: ostaa halvalla ja myydä kalliilla. Ei ollenkaan vaikeaa; ei pidä kuunnella liikaa hössöttäjiä; ovat vain lobbareita.