Aisti- ja lainvoima

En jaksanut kirjoittaa koko yötä, mikä oli ihan järkevää. Väsyin yllättävän nopeasti ja tulin levottomaksi. Levottomuus on häitsi tämän päivän toimia. Tilannetta ei helpottanut se, että valmiiksi alentuneen ruokahalun houkuttelemana päädyin juomaan liikaa kahvia ja teetä. Kun mieli on innoittunut, kofeiinihumala on miellyttävä olotila: ajatus ja astunta rullaa, ah, hellästi haluan kuopia sinua maa...

Mutta huvista saa maksaa. Voinnissani ja keskittymiskyvyssäni ei juuri nyt ole kehumista. Koetan silti saattaa lukukelpoiseksi erään aiemmin luonnostelemani merkinnäntyngän:

---

Oi te pieneen ja yhä pienentyneeseen lukijapiirini kuuluvat, arvostan uskollisuuttanne ja uskon teihin. Koska en voi enkä haluakaan päästä eroon tämän blogin omakohtaisuudesta, marginaalisuudesta ja pienimuotoisuudesta, julkaisutahdin tihentämiselle ei pitäisi olla suuria esteitä!

Pienentyy mun ympär' aihepiiri... Olennaisten kokemusteni en oleta olevan edes ilmaistavissa. Epäilen, etten voi ikinä jakaa lapsuuteni vahvimpia merkityksiä kenenkään kanssa, mutta toivon kovasti, ettei aikuistuminen edellytä alistumista tällaiselle kohtalolle. On harha luulla, että nämä kokemukset olisivat järkyttäviä. Sitä ne eivät ole ainakaan millään julkisuudessa tunnistettavalla tavalla. Ne ovat pikemminkin kirkkaimpia tuttuuden kokemuksia, jotka erottuvat muista erityisellä erityisyydellään – ja yksityisyydellään – ja sellaisina ne vaikuttavat sanelevan muiden kokemusten mahdollisuusehdot.

Lapsuudessa on luullakseni aina jotain sovittamatonta, onnessa vielä enemmän kuin onnettomuudessa.