Stille Nächte

Unessa hakeuduin pikkupaikkakunnan leffapiirin kokoontumiseen, jossa keskusteltiin siitä, millaiset yksittäiset kuvat nousevat tai nostetaan erilaisista elokuvista esiin. Osaa osallistujista ärsytti se, että kuvasin puheenvuoroni aluksi keskustelun aiheen omin sanoin (kuten tein tuossakin, sillä en oikeasti tiedä, miten tämä still-kysymys alan tai unen piireissä vakiintuneesti muotoillaan). Myös oma vasen käteni nipisti minua oikeasta poskesta, koska vastaukseni taisi nolottaa jotain osaa minussa, minkä seikan myös totesin puheenvuorossani.

Kirjava luovuttaminen

Minkä hahmotan, hahmotan spontaanisti. Vaikeinta on valita oikea hahmotelma.

Kenties kirjoitan tästä syystä: kenties kirjoitan, jotta ajattelisin lineaarisesti; jotta valintani asettuisivat sarjaksi aikaan; jotta jokin kvanttiprosessin kaltainen päätyisi päättymään ja tämä päätös pitäisi sana ja lause kerrallaan.

Olen joka hetki menettämäisilläni otteeni siitä, mikä ei ole ainoastaan mahdollista vaan myös kaunista tai muutoin kelvollista. Tämä tahdon, kokemisen tai arvostelukyvyn heikkous on varjostanut kaikkia pyrkimyksiäni paljon kriittisemmin ja ratkaisevammin kuin luovuuteni tai nokkeluuteni sinälläänkin väistämätön vajavaisuus. 

Kenties keskittymiskyvyn vaje tuntuu tältä, mielitekojen kaikkein tiheimpienkin keskittymien hauraudelta.

Kenties kirjoittaminen antaa minulle persoonan, yhteiskunnassa tarvittavan teatterinaamion.

Öinen, nopea

Olen niin hyvänsuopa, että lipeän käsistä.

Käsialani ylittää käsityskyvyn.

Sinun mielestäsi etsin itseäni.

Minä etsin, sinä soisit.

Menen ohi kuin kolkkaava tavarajuna.

Etuni jää taakse.

Kiteytän, olen talvi.

Olen kesästä häkeltynyt talvi.

On tunteita, joissa ei voi elää, ja tunteita, joissa ei ehdi.