5.4.11

Lain 'A'

Millä voimalla yksilö, joka on kyllästänyt itsensä, tahtoen ja tahtomattaan, uskonnolla, politiikalla, malleilla, normeilla ja näkökannoilla, kykenee vielä rakastamaan; millä keinoin kohdentamaan rakkautensa? Kirjoitan, ihmettelen; tajuan tunteitteni näin tempautuvan ja leviävän maailman tuuliin. Lukijani, etkö kavahda?

Miten voi katsoa itseään peiliin; miten toista? Eikö se ole sama asia? Eikö sitä, mitkä tulee väliin, nimitetä useasti sosiaaliseksi. Ja kun on yksin, jäljelle jää vain se, sosiaalinen, abstrakteimmassakin olomuodossaan läpäisy- ja häpäisykykyinen yliolento.

Olin ahdistunut, mitä sanoin? "En tiedä, ehkä tämä on uskonnollista." Peilin eteen laskeutuva rautaesirippu.

4.4.11

liote

Jotain mieltä toisten odotuksista, suhteessa niihin, niistä johtuen. Mitä mieltä omistaan?

Jos mieli ei ilmene, olkoon mielipide.

Koeta osoittaa mieltä. Et pysy perässä.

Ajattelet toisin, vaikka ajatus on sama.

Yhteiskunta. Minunko mielestäni?

Onko mieltä tai yhteiskuntaa, joka ei pirstoutuisi kauniisiin yksityiskohtiin?

Jos esseistiikkaa kirjoittaisi tarkasti ja hyvin, se raastaisi kuin timanttiviila.

Liuottaisi kuin vesi. Oikosulkisi piirit.

Jos lukisi ajatuksiaan kuin kuuntelee sadetta, väittäisikö löytäneensä ropinasta poliittisen viestin?