5.4.11

Lain 'A'

Millä voimalla yksilö, joka on kyllästänyt itsensä, tahtoen ja tahtomattaan, uskonnolla, politiikalla, malleilla, normeilla ja näkökannoilla, kykenee vielä rakastamaan; millä keinoin kohdentamaan rakkautensa? Kirjoitan, ihmettelen; tajuan tunteitteni näin tempautuvan ja leviävän maailman tuuliin. Lukijani, etkö kavahda?

Miten voi katsoa itseään peiliin; miten toista? Eikö se ole sama asia? Eikö sitä, mitkä tulee väliin, nimitetä useasti sosiaaliseksi. Ja kun on yksin, jäljelle jää vain se, sosiaalinen, abstrakteimmassakin olomuodossaan läpäisy- ja häpäisykykyinen yliolento.

Olin ahdistunut, mitä sanoin? "En tiedä, ehkä tämä on uskonnollista." Peilin eteen laskeutuva rautaesirippu.

1 kommentti:

Eljas Verve kirjoitti...

hmmm... sociuksen halukone, se temmataan käsistäsi, deterritorialisoidaan toisaalle (et sitä näe).

Katso hopeoidun lasin (ja rautaesiripun) taa, siellä puute loistaa, toisaalle temmattuna.
(reterritorio)

RAKASTAN SurRealismia!