on minullakin antiikki!
mutta pohjalaisella kylällä
ei kohtaan ketään
mielenkiintoista olen jaksanut
toivoa kyllä
haltioitua etäisyyksistä
taivaasta, yksinäisyyksistä
lenkkipoikeamasta selittämättömästi
asutuille hiekkakankaille, jotka tuovat
mieleen eliten
ja armeijasyksyn
nyt kun nuoruuteni vähenee
ja käyn naisista puisevaksi
muistan antiikin
ja vaadin puheenvuoroja
Töölö on parhaimmillaan yöllä valaistut ikkunat loivissa kaarteissaan täynnä nuoren kansakunnan toivojen poissaolon esihopperlaista loistetta. Kallio puolestaan päivällä, kun on lämmin ja kivisienistä pusertuu iloa, joka valuu laaksoihin.
Suomalaisuus on väkivaltafantasioita
järvenpoukamissa,
suojattomuutta korvissa,
vatsan heikkoutta ihmisten ilmoilla.
Tämä on selvää, loppu ei.
Sisu oli kuolinsyy kaulassa.
Olin talviunessa. Näin monia unia, jotka unohdin heti heräämisen hetkellä. Jotain muistan kuitenkin: islantilaisesta keittiöstä. Valvetilassa oletan, että saarella on totuttu syömään yksinkertaista, suolaista ruokaa: kaikki raaka-aineet ovat kalliita, paitsi kala, joka on tuoretta ympäri vuoden. Mutta uneni islantilainen ruokakulttuuri tukeutuu syvällä kellarikapakoiden kattoholvien varjossa tummanpuhuviin, makeisiin aineksiin: suklaaseen, lakritsiin ja hunajaan, tervaan, kuivattuihin hedelmiin ja mausteisiin. Ja ennen kaikkea vereen.
Kasan vieruskasan eli Killingin kautta ajauduin uutisnälkäisenä nuuskimaan, mikä kuohuttaa juuri nyt teoreettisia fyysikoita. Upottuani ensin arroganssin ja kirkuvien tapettien eksoottisiin kokoelmiin (muistoja 90-luvun nettikuvioista!) löysin hengähdyspaikan fysiikkapainoitteisista blogista, joka – vähän niin kuin Kasa – sekä näyttää että tuntuu hyvältä. Harkitusti koristeltu valkoinen Blogger-pohja on mieleeni. Hyvät naiset ja herrat: Backreaction!
Tämä on uuden blogini sadas merkintä. Jos keksisinkin jotain sanottavaa, mieleni tekisi mieluummin kuiskata se takanani olevalle (siellä ei ole ketään) kuin kirjoittaa julki. Tänään on eittämättä ollut koko tähänastisen vuoden jäätävin, jumittavin, pimein ja martain päivä, enkä ole ainut, joka on kokenut näin. Päätin, että tämä on sopiva paikka koettaa jakaa tämä kokemus, sopiva yhteys luoda yhteys. Mitä ikinä yritänkin sanoa tässä tilassa, kääntyy äkkiä valitteluksi tästä kankeasta kielestä, päättöminä kiemurtelevista lauseista, jotka eivät tavoita omaa häntäänsä. Kaikki tulee yllättäen eteen, niin kuin kauppareissulla kadonnut musta hanska, joka kesken harhailevan etsinnän ikään kuin tipahtaa näkökenttään vihannestiskin päältä. Koetan nauttia C-vitamiinia, pitää mieleni ja ruumiini ravittuina, vaikka huvittaisi niin kovin harvakseltaan. Ja aamulla rullaan futonin reippaasti sivuun ja voimistelen.
Käytännöllisesti katsoenkin harjoittaa teoriaa (kreikk. theorein, katsoa).
Yhtäkään elävää olentoa ei ole selitetty kuoliaaksi, paitsi epähuomiossa.
Sitkeä poliittinen suukopu kertoo harvoin yhteiskunnallisesta aktiivisuudesta. Kaikkein passiivisimmallakin rahvaalla, joka tunnusta ainuttakaan positiivista aatetta, on voimakkaita mielipiteitä erinäisiä tahoja ja niiden kanssa veljeilyä vastaan. Sen keskuudessa hävetään sympatioita, kun taas ennakkoluuloja ja antipatioita pidetään todisteina riippumattomuudesta.
Ilmapiirissä, jota hallitsevat häpeä ja voimaton uhma, itsensä pitäminen jonain – miehenä, naisena – on ympärivuorokautista työtä.
