27.9.21


 

30.7.21

Epämanifesti

Eikö sinusta tunnu, että yhteiskunnallinen on pinnallista? Kuinka yhteiskunnallisia unesi ovat?

Yhteispinnallista, sano.

Jaettujen oletusten alleviivailu ei tee tekstille hyvää, oli laji mikä tahansa.

10.7.21

Rusotus

Luin vanhaa kirjaa*, kunnes univelka ja ikänäkö voittivat. Näin teräväpiirtounia muun muassa piirtämisestä. Heräsin, kun päivä alkoi sarastaa. Otin kuvan kesämaisemasta. Tein havainnon ja metahavainnon ja huomasin miettiväni romantiikan symbolien säröjä ja viattomuuden häivähtävyyttä: Kun panee huvikseen merkille, millä tavoin aamuruskon valo imartelee vaalea ihoa, ei voi kuin hätkähtää, miten lähellä hempein kepeys ja historian rikinkatku ovat toisiaan. Trauman leimaamissa troopeissa, joiden alueelle aistimukset toisinaan eksyvät, vastakkaisten affektien etäisyys ja sitä myöden liikkumatila käy olemattomaksi. Itse valokin on toki äkkiä ohi. Rusotusta on turha pysyttää.

*Zweig, Eilispäivän maailma

28.6.21

Nolo tunnustus

Olen kai aina halunnut salaa olla viaton, tahdoton, vallanhaluton, itseään korostamaton kaiken kaikkiaan harmiton ja epäsankarillisesti uhrautuva nero, jonka lahjat puhuvat puolestaan kiistattomasti ja vastaansanomattomasti. Tässä on määrätyt haasteensa.

24.6.21

Eilisiltainen

Voisin esittää, että tämä on aivan määrätynlainen melankolian laji: puuhastelemaan itsekseni puutarhassa. On keskikesä. Sää on sävyisä, pilvinen, mutta kaikki kasvava on kiihkeässä muutokset tilassa, vain pienet taimet ujostelevat juurtumisessaan.


Minä kenties jossain vastaavassa.

29.5.21

Pariisissa en ole käynyt

En ole ehtinyt Rotterdamia lähemmäksi Notre-Damea. Leikin sanoilla, koska asiat pelottavat. Tai nolottavat. Se, mikä todella yllättäisi lukijan, kiusaannuttaa kirjoittajaa syvemmin kuin jokin kömpelö puujalkavitsi.

14.5.21

Viimeöinen miete, aavistuksen vaivautunut

Melkeinpä mitä tahansa voi tehdä sekä kuvitellen että kuvittelematta olevansa joku. Kuvittelu on hauskaa, jos mikään ei pakota siihen.

13.4.21

Hierovasti

Ilmeisesti minun olisi kirjoitettava esseitä, eräänlaisia rakkaudentunnusteluita.

En tajunnut eilen äänittää lintua, joka oli ehkä peipponen mutta jotenkin ujo. Ei se ollut pajulintukaan. Ehkä kuulen peipon toisin kuin nuorempana, korvani ovat tukkoiset. Joka tapauksessa linnun fraasi päättyi ikään kuin englanninkieliseen sanaan, jonka senkin valitettavasti unohdin.

Mutta tänä aamuna äänitin kuivaa ihoa, käteni liikettä oman lonkkakuoppani yli. Ääni toi mieleen vesilinnun vaimean huutelun.

Tänään en pelkää kirjoittaa tavalla, joka kuulostaa vanhalta.

27.3.21

Projektistani

Mitä on ehyys? Eepokseni ei varmaankaan ole ehyt. Sen kirjoittaminen ehyen näköiseksi lienee vääjäämättä ironinen ele – tai sitten arkaistinen fantasialeikki, mutta ilmeisesti juuri ankara pakote tekee teoksesta jollain muotoa fantasiaa ja (rooli)leikkiä todemman, likitulevamman ja omanaikaisemman.

26.3.21

Huomio tai minimanifesti

Ajattelen kokeellista kirjallisuutta rituaalisena eksymisenä. Tai en juuri ajattele, aurinko vain nousi ja tuli tuollainen idea mieleen.

25.3.21

Paluu

Merkillisen kirkas aamu, merkillisen kirkas aatos. Milloinkohan on viimeksi tuntunut tältä. Muistoihin on vaikea verrata, niissä ei ole likimainkaan yhtä paljon informaatiota kuin välittömässä kokemuksessa, jossa hetki sitten saatoin kiinnittää huomioni puluparin kaarteluun kaakkoisella taivaalla. Äsken lensi ohi varis. Nyt sekin on muisto ja toisaalta varis.

–––

Tai paremminkin "toisaalla varis", kuten J. Hyvärinen toisaalla kommentoi. [klo 7.56]