29.5.07

Vettä valaen

Merkintäni osoittautuivat oikolukemattomiksi. Tein sen minkä piti, korjasin. Olen tiellä takaisin, jostain mikä ei ole tekstiä mutta missä ei ole mitään erityisen mahtipontista. On liian trooppinen sää sanoa mitään huomionarvoista. Nyt ei kannata kirjoittaa, koska lukija istuu ilmastoidussa huoneessa, ehkä jopa toisessa vuodenajassa...

Tämän talon katto ei enää nuorru. Se ei tahdo kestää kesää. Nyt se vuoti huokoista horminkylkeä pitkin huoneistooni asti. Ruosteenruskeaa vettä tippui pari–kolme litraa illlan ja aamun tunteina. Ei mainittavia vahinkoja.



Klo 2.33: Salamoi. Virheitä löytyy yhä. Kuinka kauaksi olenkaan vieraantunut kirjoittamisesta, kun olen käyttänyt yli viikon enimmät yöt taittotyöhön, tekstimassojen sommitteluun niiden synnyttämisen sijasta.

Vetääkö tässä mies roolia vai rooli miestä? Kaikki, mihin voi ryhtyä, on upottavaa, hämmentävää ja vierasta. Eikä ole taattu, että harrastelija selviää harrastuksistaan. Kuulinko veden tippuvan taas?

28.5.07

Metatutkimussuunnitelma

Ryhdyin tallettelemaan kovalevylleni erilaisia potentiaalisesti kiinnostavia opinnäytteitä tarkoituksenani kartoittaa alustavasti, (1) mitä yhteistä on niissä aiheissa, joiden tutkimiseen kykenisin kohdentamaan antaumukseni, (2) mitä oman kiinnostukseni kannalta relevantteja eroja on eri alojen nykyisissä tutkimuskäytännöissä ja (3) mitä loppujen lopuksi voisin tuoda muilta aloilta arkkitehtuurin tutkimisen ja harjoittamisen tueksi – käytännöin syistä joudun pitämään arkkitehtuuria tässä vaiheessa omimpana alanani. On mahdollista, että koko projekti on haihattelua, ja joka tapauksessa kyse on paluusta kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen, mutta eteenpäin ei pääse, jos ei uskalla pitää silmiään auki.

Tuntisinpa vielä enemmän ihmisiä, jotka ovat perillä sellaisista mahdollisuuksista, joita itse en näe tai joihin en osaa kompleksieni takia tarttua.

Kenties tarvitsen vastavoimia. Jonkun joka valittaa... Kritiikkiä ja pilkkaakin, joka pakottaisi individuaatioprosessia eteenpäin. Kenties haaveeni, jousta kirjoitan vasta kautta rantain, ansaitsevat jonain päivänä tulla nälvityiksi Tietoisuuden vapautus -blogissa. Kenties käytän liikaa sanaa "kenties"... tai "ehkä", mutta jälkimmäiseen voi onneksi aina lisätä tietäväisen etuliitteen "-pä".

Unessa (toissaöisessä – unen ja valveen välinen etäisyys saa viivyttelemään unien kuvaamisessa) muuan rouva totesi, etten osaa piirtää. Järkytyin ja loukkaannuin. En ollut koskaan kuullut moista. Tuli näyttämisen tarve. Ei ole hyvä, jos taidosta tulee niin pyhä, ettei sitä rohkene itsekään kehittää.

26.5.07

Tuonenurku

Valo loisti. Ulko-ovi oli jäänyt auki. Se oli pihan toisella puolella kujan päässä rivitalojen välissä. Tyttö oli musiikkitieteilijä ja kertoi valmistaneensa tuonenurun (se on kaiketi puinen pitkulaisen laatikkomainen soitin, jossa äänenkorkeutta säätää mäntä). Hän painoi päähäni suuren, paksuista litteistä oljista (tai mistä lie päreistä) punotun hellehattunsa, joka painoi varmaan kolme kiloa. Päättelin, että sen leveän, aaltoilevan lierin reunapäärmeen sisällä täytyy olla todella tukeva rautalanka. Mainitsin soittimia harrastavista ystävistäni, jotka saattaisivat olla kiinnostuneita tuonenurusta.



Kesä on. Tervapääskyt.

22.5.07

Joustavan putkiaivon ongelmia

Roskapostisuotimesta tuli eilen aamutuimaan läpi viesti, jossa oli inspiroiva lause:

"A lesser known physical problem is known as repetitive meaning of the text and the person they are communicating with."

Inspiroiduin vain puolittain. En osannut sanoa mitään, saatoin vain mielessäni nähdä ja kuulla filosofiaa harrastaneiden lukijoitteni huvittuneet reaktiot.

Keskittyminen aistimelliseen, lähinnä visuaaliseen on heikentänyt otettani puhumiseen ja kirjoittamiseen. Kokemusmaailmani on täynnä toistuvia merkityksiä, joita en kykene ilmaisemaan. Kaikki vertautuu unohtuneeseen, ja niitä sanoja, ideoita, sanontatapoja, joista voisi olla apua, en muista.

En siis löydä julkisia kriteerejä toistosta rakentuvalle merkitykselle. Kissa vie kielen.

16.5.07

Kyseitä

Pehmeäotteisuuteni on ollut ilmeistä. Kun luulee kehittyneensä, tulee epärehelliseksi. Ei tässä aseteta tavoitteita, tässä puhutaan. Tarvitsemme kaikki läsnäoloa vapaina sieluina – siksi kai tulimme?

Miksi politiikkaa tehdään niin kuin älyllistä intressiä ei olisi olemassakaan?

Myisivätköhän runoilijoiden laatimat sanaristikot hyvin?

Miksi kouluja käyneet ihmiset käyttäytyvät julkisessa tilassa niin kuin aggressio lieventäisi tyhmyyden häpeällisyyttä?

Haluan esittää mielipiteeni mielihaluna ennemmin kuin päinvastoin. Laatia runon ennen sanaristikkoa.

14.5.07

Vapaaliputus

Johanneksen kirkon
takana häälyvä valo
sumeus autojen
kadunpuoleisissa
lyhdyissä



Eikö kaikki kaupunkikuvaukset tulisi keskittää samaan paikkaan?
Eikö kaikki mielentilan kuvaukset tulisi keskittää samaan paikkaan?
Eikö kaikki ajankohtainen ja kaikki subjektiivinen tulisi keskittää tähän samaan paikkaan?
Olen huomannut, että useamman blogin pitäminen hankaloittaa kirjoittamista, kun ei useinkaan tiedä, etenkään ennalta, mihin mikäkin kuuluu.

13.5.07

Vellova vetonen

Kamera jäi, sivellin jäi. Tuijotan Eläintarhanlahden pieniä laineita. Väreilevässä vedessä maiseman värit hajoavat venyväisiksi renkaiksi. Mikä on sen tolpan nimi, johon veneet kiinnitetään? Sen kuva tanssii pidättyvästi, ujouttaan erottuvana psykedeelistä taustaa vasten. Taivas on tutun sininen, mutta sen heijastus ruskeassa vedessä kuolleen harmaa, paitsi noiden vaahteroiden kuvajaisten välissä, jossa sisäkkäisistä renkaista erottuu selvärajaisia, yksivärisiä puuterinhimmeän vaaleansinisiä vyöhykkeitä. Tämän on oltava jokin polarisaatioilmiö.

Jalaspilvissä väikkyy auringonsapen rippeitä, kuten pulupariskunnan kauloilla puolittaisessa vastavalossa. Lintujen tepastelu on pontevaa, pyöreähahmoisen naaraan, oikeaa jalkaansa ontuvan koiraan.