Rohkeus muuttaa ympäristöään

Viisaus, kuinka. Rohkeus, että. 

Uskallus vaihtaa jalkansa sijaa,

rohkeus muuttaa kokemaansa,

ympärillä olevaa, näkemäänsä.

Olisinko näiden seinien vanki,

Päivä taivaan poikki

ja heikkoudet ovat vahvuuksia

syvemmät ympäristöstään irti

sisäinen puute yksilöi ihmisen

solut etsivät yhteyttä ykseyttä

solut eksyvät; työkseen siittiöt 

harhailevat, työkseenkö; minä

olen minotauros, absurdiuteni

kantaja, ihmisuros, ihmisaurus

pysyy koossa, vaikka vastustaa
itseään kaikin voimin.

Mitä elämään tulee, siitä ei voi

liukas kieli mutta käsitteen ote

pitää niin kauan kuin sen pitää

marraslyyra

Sateen varjolla tuulen myllyjä

vastaan

tuulen myllyjä 

         elävien valoja harmaassa

         alaston äly haarova oksa 

Ja valo heijastuu 

vedestä juovana;

;;

Puussa istuu suunnaton minä;

    minä olen toivosi koveruus;

    olen toimittajan vastakohta

    naiset listaavat kokemuksia: 

{olen pelottavan satunnainen}

[Loppua muokattu {aaltosulut lisätty} 2.11. klo 04.00]

Yloiposti

I/O-piiri on in hauska peli, pelo. Ja helppo, helppi: Vaihdetaan i-kirjaimet o-korjaomoon ja päonvastion, täten näon.

Kikeole vaokka: minusta tulee monä (elo Tomi Sali), valtiosta valtoi, sotilaasta sitolas, opiskelijasta iposkeloja, hotellista hitello, ilmoituksesta olmiotus, kokemuksesta kikemus, kokoomuksesta kikiimus ja ruiskaunokista ruoskaunikko.

demaalari

flaneeraa, keräilee vaikutelmia:

auringon valtiosääntöuudistus

sumea utujärjestö, palkansaaja 

mustalla sametilla: kultakellon

välähdys salama kuin salalama

salmiakkisuu, alastomat mallit

ansaajanansiosi donnainen on

oleva, suuri

Steampunk

Hitaasti pyörii kuilun pohjalla 

hammasratas kuin koiran kita

anoo luitani murskattavikseen

Kuilun pohjalla pyörii hitaasti

murskatakseen, vartoo luitani

murskatakseen hellästi, pyörii

murskatakseen kerjää luutaan

kuilun pohjalla; aika on kohta

maani pinnalla, kohtalon aika

on terästä ja kellonpunnuksia;

kuilun pohjalla on kohta, joka

kuin vuoristo puristuu yhteen

odottaa luitani murskattaviksi

Haikuolo

Viileä nenä
oksien tapa olla
aikansa kuva

Haikuvaaja

Loka-ahava
silmäni laskeutuvat
poskiluun luoliin

Haikutina

Samettityyny
kulmakaaren takana
kuulasiainen

Haikurikka

Musta syystyyli
silmäni kipuavat
otsaluun suojiin

Haikupari

Näköpiirini
sumussa kutistunut
muutamaan sanaan

Perspektiivini
lyheni hämärässä:
kolme säettä

Katkokset

loisivat julkaistuina odotuksia;

vastuun, jota ne vasta pohtivat 

saattavat sinut epätietoisuuden

tilaan; fiktiivinen hahmo tekee

mietteliään eleen tarina paluun

oliot kätkeytyvät jälleen sorina

palaa kahvilaan maailma valuu

espresso: keittimestä posliiniin

fiktiivinen hahmo joka voi olla

se sama tai toinen tekee jonkin

Tutkistele tunnelmaa, tunnetko
epämukavan siirtymän? Jos et,
hahmo on sama. Jos tunnet, ei

toisen eleen luhistuu painonsa

alle

Monoliitti

Altaat

Harkitsen akvaarioista luopumista. Ne ovat tällä hetkellä tyhjillään. Eksoottiset miniatyyrijärvet ovat pitkään olleet erottamaton osa identiteettiäni, mielenmaiseman palanen, joka seurasi minua kaupunkiin. Turpeenkarvainen vesi, kivet, kannot (harmittelin pitkään, että sahasin isosta juurakosta pois isomman palan kuin olisi tarvinnut) ja kaikki, esimuotoni hallittava elinympäristö; ja minä, lähes uimataidoton veden olento. Ne ovat luoneet elämääni järjestystä. Miksei niin voisi olla yhäkin? Pienemmän voisin kyllä siirtää sivuun…

koetin

vakautua mutta minua liikutti

tarina venäläisestä kapteenista

joka oli alkujaan suomalainen,

lukijanov, mikä olikaan tämän

hurskaan merikarhun tehtävä:

etsiä karu ja elinkelvoton saari

minä liikutuin siitä, miten hän

liikuttui; ja minä olen edelleen

liikuttunut siitä, miten hän on

liikuttunut hankkeesta, lujasta

koruttomasta rannikosta, jolle

samassa pystytetään vankileiri

sillä luostareita enää perusteta

jatkelma

suloinen ase, ja tarkoituksensa

mukainen, paha, päämääränsä

mukainen, paha olla eri mieltä

helppo samaa mieltä. Mikä on

elämän tarkoituksen mukaista

Lasit

Olen pitkään ihmetellyt sitä, miksi lähipiiriini on valikoitunut naisia, jotka käyttävät silmälaseja, ja miehiä, jotka eivät käytä. Poikkeuksia on, mutta tältä näyttää, ja spekulaatiot laukkaavat jo kaukana, villeinä.

Taas on patetian aika

Se voisi olla minun osani niin

kuin minä voisin olla osa sitä:

minä voisin olla tiedeyhteisön

osa, jos se vastaisi ihanteitaan;

niin ylpeä minä olen niin arka

niin epäluuloinen niin kirjava:

Levoton mies jolle rakkaus on 

liian pyhä näytelmän aiheeksi.

Pimeää edeltäneet fragmentit

se

on uhri, joka pelkää väkivaltaa

urhea se, joka ei. Tuo raakalaki

minulla on sanottavaa itselleni

luopuvat 

kuvitelmasta että maailma on

hauska. Farssin pitää olla aika 

yksinkertainen, jotta se pysyy 

farssina. Aika ei ole. Ja farssin 

pitää olla aika yksinkertainen, 

jotta se pysyy farssina. Aika ei 

ole, toistan vielä: Farssin pitää 

olla aika yksinkertainen. Jotta 

se pysyy farssina. Aikaa ei ole;

ei edes tragediaan jos sitä olisi

ja se olisi yksinkertainen aika,

se pysyisi farssina. Aika ei ole,

farssia ei tule. Pitää olla yksin:

kuljen taaksepäin katson unta

ei sen tarvitse olla aikaa, se on

pehmeä vaihtoehto avioliitolle

ei ole runo mutta näyttää siltä

kuka minkäkin älytikkuleikin; 

esitelmiä hajamielisiltä aloilta;

eri aloilla, hajanaisten ympäri:

kaipaan sitä mikä ei hajonnut

voit aina antaa

erilaisen sointukierron virittää

erilaisen tuntemuksen toisessa

laulussa käytetään toisenlaista;

yhdessä yleensä yhdenlaista, ja

musiikki vangitsee tonaaliseen

vankilaansa sulkee pois hetken

mahdollisuudet… Avauduitko

jo, on parempi sulkeutua, puit 

ylävartalosi alle ilmilaskoksesi

liutumen lautumia karjasuojia

alavartalosi ylle kuosia kuituja

kostean kangasmaan laskuojia

Kymmenen todellista ihmistä: 

Kansanlaulusta

Tuuli se taivutti koivunlarvan;

----

Nyt

mua vierähän linnasta linnaan

on runoilijan tunnuskokemus;

tuulen taivuttama tunnuslause 

tunnustus. Helppoa olisi paeta

tunnustaa ja vaivatta vapautua

kirjoittamalla tiilenpäihin kun

jokaikisestä aukeaa salaluukku

uuteen selliin, pakenisin, S.J.L

mitä aion tehdä naapurisellissä

joka ei ole naapurin, jota ei ole

älä naura olisin vapaamielinen

ellei vapautusyritys tarkoittaisi

kummitusjunaista kiertoajelua

mielen toisinnoissa kytketyissä

kaksissa kahlehissa, kätketyissä

vankiluolissa kantaen kahlehia
----

likaisena, nöyryytettynä sallin
metaforien liimautua toisiinsa:

Eräs alku

Aloituksen tehtävä on vangita:

havaitsitko huomiosi, kysyvän

ilmeesi; astuitko nöyrin mielin

esiripun alta synkronisoituvaa

taputusta kuunnellen töminää

niin kuin jalon puhvelilauman 

jaloista suosio on suur, iso käsi

lepää ylläsi

Happamahkoja

Raikastuva, karaistuva, raskas:

ihannelukijani, ajattelen sinua

minä kuvittelen sinut, lukijani

ihannekansalainen keski-iässä

sinä olet villiviinin rypäle yhtä

kitkerä: tyhmää pyytää mitään

ei täällä oikeutta saa; oikeiston 

ja vasemmiston välisen kuilun

voi silloittaa olemalla väärässä

sinusta, lukijani, olet olemassa

kun minua ei ole – ja jos minä

toivon jotain, se olet sinä, joka

toivot, toivo jotain, puukiulun

poljalla läikehtivää kimaltavaa 

lujitemuovia sisustusmessujen

agnus dei -jaksoja, jaksamista;

Takaisinkytkentäsilmukka

Mutta samalla siitä hiljaisesta mutinasta puuttuu kaikki luottamus ihmisten järkeen ja tunteisiin, ääni ei vahvistu vaan neurotisoituu korviaviiltäväksi omia ajatuksia vahvistavaksi ulinaksi. 

– Käymälöitsijä

Alkueleistä ja narsismista

Älkää syöskö merkityksiäni yhteiskunnan kitaan! Millä muulla tavoin vastaisin uutisiin?

Miten suojella alkueleitään nykyajassa tai ikimaailmassa. Piirtäminen on erityisen pelottavaa: jokaisessa viivassa ilmaisee pieni vihainen lapsi pientä vihaista itseään. Sen merkki on vanhemmuutta lapsena, merkki kohtalosta nimeltä neotenia. Narsismistani olette nähneet vasta välähdyksiä, sillä olen (ollut) säädyllinen…

Kuluvan vuorokauden fragmenttisato

Haluan näyttää kieleni sinulle

Maassa säilyy rauha ja oikeus;

                                        juuri

kun torni on niin korkea, että

siitä näkee koko valtakunnan,

valtakunnassa on kaikki

oikeassa mittakaavassa oikein

ja hyvin, juuri silloin pakenen

toiseen maahan korkeamman

tornin piirustukset kainalossa

yön turvin, yön masennuksen

turvin

Mutta uni kirjoitti paremmin.

Tietää seikkailua. Että tahdon 

on 

mentävä ymmärryksen edellä

Kirjat ryöstäytyvät kansistaan

se on niille oikein. Muuttuvat

taidegrafiikaksi siellä, tiedoksi

täällä, dataksi

seuraatko

sinä puunjalostusteollisuuden 

viimeistä vaihetta, valhetta vai

jotakuta mitätöntä kynäilijää?

Levoton katkelma

katseesta musertuminen onko

se 

jotain seksuaalista miksi nämä

käsitteet, mä säntäolen seinille

kuin häkkielän

Sinun,

sinulla oli musertava katse eikä

nimeäsi voinut mainita voi voi

minä säntäilen kuin häkkieläin

Teidän,

minä häntäilen kuin säkkieläin

Tiedän,

minä häntäolen kuin säkkielän

Synkkä katkelma

ja mielensä mielivaltaisen lain

rikkoma ellei häntä estetä hän

ottaa tuomion tuomion päälle

päälleen, sille joka valuu kohti

pohjanmaata maailmantappia

Muistiiinpanot, jotka unohdin julkaista tiistaina

Mitä jos väittäisin, että Facebook kasvattaa vastuullisempaan viestintään kuin toimittajakoulu. Mitä jos väittäisin, että ennen vanhaan journalistitkin uskoivat kirjoittavansa jälkipolville. Mitä tapahtuisi, jos…

Illalla inspiroivin tihkusade miesmuistiin. Pimeän lämmin kepeä suihku. Ja sininen viiva loistaa taas kaupungin yllä.

Runoiluni uhkaa vaihtaa vapaalle: haluaisin vain sanoittaa pitkän blues-improvisaation (no, äh, eihän se silloin olisi improvisaatio, jos teksti kirjoitetaan valmiiksi alkusta loppuun), jossa alun diibadaaba-nonsensen jälkeen alkavat toistua lauseet "taas on kadulla vettä", "taas on kadulla jäätä", "taas on kadulla lunta" jne. Boogie, abubabu, beibe, dägä.

Välityssuhteita

Se pikku i välttämisen ja välittämisen välissä.

Kaksi surkastumaa: että välttää ja että väittää.

Väitän välittäväni mutta vältän koska välitän.

{2, 0, 1, 3}

Siitä, kun vuosiluvussa viimeksi oli nollasta lukien neljä ensimmäistä numeroa, on melkein seitsemänsataa vuotta, ja noihin aikoihin nolla oli vasta rantautumassa Eurooppaan. Rantautuminen vei vuosisatoja. Tästäkin vuodesta ehti kulua kaksi kolmannesta…

Luonnos kesärunoksi

olet liitutaivas yön oksistossa;

olet oksistossa yön liitutaivas;

teriöittesi himmeä, kuihtunut

ja himmeä kimppu oksistossa

yön oksistossa olet liitutaivas;

yön liitutaivas olet oksistossa;

ja himmeä syreeni; kuihtunut

himmeä kimppu ja taivasliitu

teriöittesi himmeä, oksistossa

liitutaivas, kimppu, teriöittesi

kulunut ja himmeä taivasliitu

oksistossa olet; yön liitutaivas

oksistossa, olet yön taivasliitu

oksistossa, syreeni ja himmeä

kukintosi, himmeä liitutaivas

oksistossa; kulunut taivasliitu

lehvästön siluetti, sileä, luettu

oksistossa kulunut taivaslintu

mitä sinusta on jäljellä aamun

tullen

sitä minusta on jäljellä aamun

tullen

lehvästön sileä luettu himmeä

Fakta

Palvelin ilmavoimissa, enkä ole koskaan lentänyt, siis matkustanut lentokoneella. Olen yhä pikkupoika, kun näen taivaalla koneen; miltei kuin en olisi ennen sellaista nähnyt.

Sisäiskatkelma 2

On hämmentävää ja hieman kiusallista huomata, että kaikkien järkeilykerrosten alta paljastuu banaali (ja silti salaperäinen) oman elävyyden ja elinvoiman pelko. Ihmisvihan ensimmäinen uhri on ihminen itse… Voiko tämän latteammin todeta? Paras on kuitenkin olla siellä, missä pelko ja viha ovat turhia. Siellä on kuitenkin paras olla.

Sisäiskatkelma

On vaarallista lakata uskomasta subjektiivisiin, yksilöllisiin täydellisyyksiin. Eikö Jumala itse ole joko äärettömän persoonallinen tai abstrakti ja irrallinen – siinä, missä äärellisen on tultava, tavalla tai toisella, ennakkoluulonsa uhriksi.

Piirtää itsensä nurin

Søren Kierkegaardin syntymästä on kulunut tänään kaksisataa vuotta.

Tein pienen mutta menestyksekkään piirustuskiertueen. Voisin toistaa saman useasti ja luottaa muuntelun loputtomuuteen.

Kaikella, mitä minä teen, pitäisi olla jokin merkitys jo ennen kuin se tulee julki. Minun olisi eksistoitava ennen muuta ennen näyttäytymistäni. Näin ajattelen. Tästäköhän syystä esilläolo tekee minut haikeaksi ja epäileväksi?

---

Miksi en jaksa uskoa, että kaikki on jo ilmaistu puolestani?

Yöelämää

Mitä kirjastoauto tekee Punavuoressa keskellä yötä?

Entä mitä tekevät hevonen ja neljä ihmistä kärryillä Punavuoressa aamun varhaisimpina tunteina?

Kirjastoauto kääntyi Albertinkadulta Pursimiehenkadulle Viiskulman suuntaan.

Kiesit tulivat samasta suunnasta mutta kääntyivät Merimiehenkadulle turpa Hietalahtea kohti.

Eivätkä ne edes olleet kiesit vaan vossikkavaunut.

Instrumentti

Näin unta johtajan henkilökohtaisesta kirjoituskoneesta, joka oli valmistettu suunnilleen 50-luvulla. Se oli matala ja linjakas, jalopuuta ja metallia. Tiikkinen tai mahonkinen näppäimistö muodosti siistien vaakalistojen portaikon. Jokainen näppäin oli niin leveä, että sitä saattoi käyttää kolmella sormella! pitkä puurunkoinen telakelkka liukui pehmeästi ja äänettömästi. Laitteen ylle kaartui kaksi pianovalaisimen tapaista.

Aamulla mietin, millä tavoin kunkin kirjaimen kuuluisi soida, jotta suomen kielen näppäily kuulostaisi musikaalisimmalta.

Aforismipäivän kunniaksi (anteeksi ankeus)

Seinäjoen asemalla laiturilla 2 & junassa. Vaunu, johon ostin liput, oli aluksi lukittu.


Diskreetin atomistinen

huomaavaisen 

huomaamaton: 

Tabu, toive toivomus, ettei tästä tarvitsisi puhua enää.

Viimeinen tahto, ettei tapahtuisi.

Kuolema ruskeassa kirjekuoressa. 



[editoitu 12.00]

Kysymyksiä

Halua(t/n)ko löytää itse(s/n)i vai sen, mitä muut (s/m)inusta haluavat?

Usko(t/n)ko, että (s/m)inut hyväksytään hyvien puolelle?

Usko(t/n)ko tajuava(s/n)i, halua(t/n)ko tajuta, miksi se, mikä on oikein tai väärin, on (s/m)inusta tai ylipäätään oikein tai väärin?

Hyväksy(t/n)kö hyväksyjie(s/n)i hyväksynnän?

Esi- ja jälkimerkkipäiviä

Edellisen merkintäni jälkeisenä päivänä bloggaajapersoonani täytti kymmenen vuotta. Ylihuomenna tai jo huomenna, jos päivämäärä ratkaisee, tulee kuluneeksi neljäkymmentä vuotta siitä, kun ryhdyin hengittämään itsenäisesti. Sittemmin olen harjoitellut moninaisten satunnaisten geno-,  feno- ym. tyyppien kanssa toimeen tulemista, vaihtelevin tuloksin, kuten on luonnollista.

Opetustaulu

Sosiaalisen palsamoinnin perusteet, kertauksen vuoksi:

Konservatiiviste.

Toriparkkiaine.

Kyllästysaineen tarkoitus estää tottumusta ummehtumasta.

Taidetta näytteillä III

Liikkumaatila

Jos vapaus on oliolle ominaisessa liikkeessä.

Jos vapaus on ololle ominaisessa liikkeessä.

Jospa vapaus onkin olennolle ominaisessa liikkeessä.

En ole koskaan tehnyt systemaattista tutkimusta. Olen vain lukenut kirjoja ja ajatellut, järjestellyt toimitettavia romahteleviin pinoihin. Olen varasto. Asuntoni on varasto. Kulttuuri on ideoiden inventoimaton varasto.

Eikä pääoma välitä itseymmärryksestä. Jos se välittäisi, palvelisin auliisti.

Läheisyys lupaa kysymättä. Tarjoaako mikään inhimillinen rakkaus itsetuntemusta. Lupaa vain. Vietelmä.

Ja minä koetan olla ylevä ja nöyränylpeä ja vakaasti lumouksessa.  Miten olen kummempi kuin eläin, joka haltioituu liikkeestään. Ikääntyvänäkö. Näkymättömänä ikänäkö, maailman tapana kieltää itsensä.

Ääninäkö. Tammikuulo, helmikuulo, maaliskuulo…

Valo, katseet ja äänet liikuttavat minua.

luonnollinen nähtävä teennäisesti

kun tartun oikealla vasempan nilkkaani, oikea polvi maassa, oikea nilkka istuimena, ja raavin vasemmalla niskaani, mietin formalismeja

kun oikea ranteeni lepää vasemman polveni päällä ja nojaan ylitaipuvaan vasempaani, ajattelen maalaustaidetta

Jyväskyläläisiä 2

Jos keskustelen, näyttää siltä, että pyrin määrittelemään keskustelun. Jos tunnustan, näyttää siltä, että pyrin vilpittömyyteen. Olisi röyhkeää pyrkiä; toivon, että jotain näkyy läpi.

Alan hävetä sitä, että olen surullinen. Tällainen ei ole hyvä tila, mutta hyväksyttävät tilat etääntyvät. Kasvosi hämärtyvät. Käykö minulle vuorostani niin, että lohdun alue rajautuu maailmasta pois? Ihmisarmo, siis armoilla olo.

Jyväskyläläisiä kysymyksiä (mielialanlaskiainen)

Tuijotan kaukaisuuteen ja sijoitan sinut sinne. Jos katseeni pysähtyy sinuun, mikä sen pysäyttää? Mihin lajityyppiin kuulun? Onko tieteessä sijaa romanttiselle ironialle?

Katsomme toistemme läpi, totuutta, muka.

Taidetta näytteillä II

Taidetta näytteillä Helsingissä

Kysymyslaatikko

mistä sinä hankit kykysi sietää
politiikan kroonista ylevyyden
puutetta (jos sitä vertaa vaikka
tähtitieteeseen tai biologiaan)?

Hyvin pieni

Minun on ajeteltava selkeämmin, selkeämmin kuin mitä olen koskaan ajatellut. Ajattelun on virrattava kauttani pysähtymättä epäolennaisuuksiin. Mitä ne ovat? Eipäs pysähdytä!

Apaattinen välisoitto

Istun asemalla, katson ikkunasta ulos ja yritän ajatella. Mainosruudussa vilkkuvat iltapäivälehden lööpit. Veljeni soitti. Kävelin hänen luotaan koko matkan tänne, hikoilin, muutoin sujui hyvin, kiitos. Kirjastossa en kyennyt esittämään asiaani: ahdistus on kasaantunut. Tiedän, että tämä on ohimenevää, mutta kohta pitäisi tapahtua jotain. Pitäisi vakuuttua, mutta se on mahdotonta. Vapahtua, se on ainut vaihtoehto loputtomasti kasaantuvien odotusten mielitaloudessa. Minun olisi kirjoitettava kirja rajallisuudesta; kaikki hyvät kirjat käsittelevät sitä, väittäisin.

Pahoittelen tämän tilapääpäivityksen tylsyyttä. Tekstin elävöittäminen luisuu helposti erikoisuuden tavoitteluksi. Pärjäisimmekö näin? Seinäjoella on talo, jonka kaupungin pulut ovat valinneet tukikohdakseen: tarkemmin sanoen talon puustonpuoleisen katonlappeen (ja pari lähintä mäntyä). Mitkähän seikat ovat vaikuttaneet valintaan?

Seinäjoki

Olen paikkaihminen, ja siedän huonosti muutoksia. Kissa, te sanotte. Pohjanmaa, sanon minä, ja väitän, etten tunne sitä tarpeeksi hyvin muistaakseni. Arvaamaton joukko tiloja, joista joistakuista täytyisi olla kotoisin. Inspiraatio on sitä, että vaeltelee lapsuuden maisemissa tuulettamassa ummehtuneita aivojen osia. Hetkittäin tunnen oloni vapautuneeksi. Murrosikä, jota saatan nyt seurata sivusta, on unohtamisen aikaa: raivostuttavan ja hellyttävän kömpelö nuoriso parveilee jäykästi ja hilluu pikaruokaloissa.

Seinäjoki on tummaa vaskea, valkoista ja pitkiä vaakalinjoja: onneksi aivan uusin arkkitehtuuri kunnioittaa jälleen paikan henkeä, lakeuden tuimakatsantoista modernismia, jonka viivoihin imeydyn tietämättä, löydänkö takaisin.

Asuin Seinäjoella kaksivuotiaasta suunnilleen siihen asti kuin täytin kuusi, ja myöhemminkin vierailin kaupungissa varsin säännöllisesti. Kuljen Koulukatua etelään ja hellin tunnearvon sirpaleita: paikoillakin on sukunäkönsä, laveampi ja monijuonteisempi kuin ihmisillä; juuri tähän paikkaan liittyy merkityksiä, joista teillä ei ole aavistustakaan! Onko tällainen tunne väärentämätön keski-iän merkki? Kaiken voi väärentää.

Lempeää vuotta