25.12.13


23.11.13

Rohkeus muuttaa ympäristöään



Viisaus, kuinka. Rohkeus, että. 
Uskallus vaihtaa jalkansa sijaa,
rohkeus muuttaa kokemaansa,
ympärillä olevaa, näkemäänsä.

Olisinko näiden seinien vanki,

17.11.13

Päivä taivaan poikki


ja heikkoudet ovat vahvuuksia
syvemmät ympäristöstään irti
sisäinen puute yksilöi ihmisen

solut etsivät yhteyttä ykseyttä
solut eksyvät; työkseen siittiöt 
harhailevat, työkseenkö; minä
olen minotauros, absurdiuteni
kantaja, ihmisuros, ihmisaurus


pysyy koossa, vaikka vastustaa
itseään kaikin voimin.

Mitä elämään tulee, siitä ei voi

liukas kieli mutta käsitteen ote
pitää niin kauan kuin sen pitää

1.11.13

marraslyyra






Sateen varjolla tuulen myllyjä
vastaan

tuulen myllyjä 

         elävien valoja harmaassa

         alaston äly haarova oksa 


Ja valo heijastuu 
vedestä juovana;

;;




Puussa istuu suunnaton minä;

    minä olen toivosi koveruus;
    olen toimittajan vastakohta

    naiset listaavat kokemuksia: 

{olen pelottavan satunnainen}





[Loppua muokattu {aaltosulut lisätty} 2.11. klo 04.00]

Yloiposti


I/O-piiri on in hauska peli, pelo. Ja helppo, helppi: Vaihdetaan i-kirjaimet o-korjaomoon ja päonvastion, täten näon.

Kikeole vaokka: minusta tulee monä (elo Tomi Sali), valtiosta valtoi, sotilaasta sitolas, opiskelijasta iposkeloja, hotellista hitello, ilmoituksesta olmiotus, kokemuksesta kikemus, kokoomuksesta kikiimus ja ruiskaunokista ruoskaunikko.

30.10.13

demaalari



flaneeraa, keräilee vaikutelmia:

auringon valtiosääntöuudistus
sumea utujärjestö, palkansaaja 
mustalla sametilla: kultakellon
välähdys salama kuin salalama
salmiakkisuu, alastomat mallit
ansaajanansiosi donnainen on

oleva, suuri

Steampunk



Hitaasti pyörii kuilun pohjalla 
hammasratas kuin koiran kita

anoo luitani murskattavikseen




Kuilun pohjalla pyörii hitaasti
murskatakseen, vartoo luitani

murskatakseen hellästi, pyörii
murskatakseen kerjää luutaan

kuilun pohjalla; aika on kohta
maani pinnalla, kohtalon aika

on terästä ja kellonpunnuksia;
kuilun pohjalla on kohta, joka

kuin vuoristo puristuu yhteen
odottaa luitani murskattaviksi

28.10.13

Haikuolo

Viileä nenä
oksien tapa olla
aikansa kuva

Haikuvaaja

Loka-ahava
silmäni laskeutuvat
poskiluun luoliin

Haikutina

Samettityyny
kulmakaaren takana
kuulasiainen

Haikurikka

Musta syystyyli
silmäni kipuavat
otsaluun suojiin

Haikupari

Näköpiirini
sumussa kutistunut
muutamaan sanaan


Perspektiivini
lyheni hämärässä:
kolme säettä

27.10.13

Katkokset


loisivat julkaistuina odotuksia;
vastuun, jota ne vasta pohtivat 

saattavat sinut epätietoisuuden
tilaan; fiktiivinen hahmo tekee
mietteliään eleen tarina paluun
oliot kätkeytyvät jälleen sorina
palaa kahvilaan maailma valuu
espresso: keittimestä posliiniin
fiktiivinen hahmo joka voi olla
se sama tai toinen tekee jonkin

Tutkistele tunnelmaa, tunnetko
epämukavan siirtymän? Jos et,
hahmo on sama. Jos tunnet, ei

toisen eleen luhistuu painonsa
alle

15.10.13

Altaat

Harkitsen akvaarioista luopumista. Ne ovat tällä hetkellä tyhjillään. Eksoottiset miniatyyrijärvet ovat pitkään olleet erottamaton osa identiteettiäni, mielenmaiseman palanen, joka seurasi minua kaupunkiin. Turpeenkarvainen vesi, kivet, kannot (harmittelin pitkään, että sahasin isosta juurakosta pois isomman palan kuin olisi tarvinnut) ja kaikki, esimuotoni hallittava elinympäristö; ja minä, lähes uimataidoton veden olento. Ne ovat luoneet elämääni järjestystä. Miksei niin voisi olla yhäkin? Pienemmän voisin kyllä siirtää sivuun…

14.10.13

koetin


vakautua mutta minua liikutti
tarina venäläisestä kapteenista
joka oli alkujaan suomalainen,
lukijanov, mikä olikaan tämän
hurskaan merikarhun tehtävä:
etsiä karu ja elinkelvoton saari
minä liikutuin siitä, miten hän
liikuttui; ja minä olen edelleen
liikuttunut siitä, miten hän on
liikuttunut hankkeesta, lujasta
koruttomasta rannikosta, jolle
samassa pystytetään vankileiri
sillä luostareita enää perusteta

13.10.13

jatkelma


suloinen ase, ja tarkoituksensa
mukainen, paha, päämääränsä
mukainen, paha olla eri mieltä
helppo samaa mieltä. Mikä on
elämän tarkoituksen mukaista

11.10.13

Lasit

Olen pitkään ihmetellyt sitä, miksi lähipiiriini on valikoitunut naisia, jotka käyttävät silmälaseja, ja miehiä, jotka eivät käytä. Poikkeuksia on, mutta tältä näyttää, ja spekulaatiot laukkaavat jo kaukana, villeinä.

10.10.13

Taas on patetian aika


Se voisi olla minun osani niin
kuin minä voisin olla osa sitä:

minä voisin olla tiedeyhteisön
osa, jos se vastaisi ihanteitaan;

niin ylpeä minä olen niin arka
niin epäluuloinen niin kirjava:

Levoton mies jolle rakkaus on 
liian pyhä näytelmän aiheeksi.

2.10.13

Pimeää edeltäneet fragmentit



se
on uhri, joka pelkää väkivaltaa
urhea se, joka ei. Tuo raakalaki


minulla on sanottavaa itselleni


luopuvat 

kuvitelmasta että maailma on
hauska. Farssin pitää olla aika 
yksinkertainen, jotta se pysyy 
farssina. Aika ei ole. Ja farssin 
pitää olla aika yksinkertainen, 
jotta se pysyy farssina. Aika ei 
ole, toistan vielä: Farssin pitää 
olla aika yksinkertainen. Jotta 
se pysyy farssina. Aikaa ei ole;
ei edes tragediaan jos sitä olisi
ja se olisi yksinkertainen aika,
se pysyisi farssina. Aika ei ole,
farssia ei tule. Pitää olla yksin:

kuljen taaksepäin katson unta
ei sen tarvitse olla aikaa, se on

pehmeä vaihtoehto avioliitolle



kuka minkäkin älytikkuleikin; 
esitelmiä hajamielisiltä aloilta;
eri aloilla, hajanaisten ympäri:
kaipaan sitä mikä ei hajonnut



voit aina antaa
erilaisen sointukierron virittää
erilaisen tuntemuksen toisessa
laulussa käytetään toisenlaista;
yhdessä yleensä yhdenlaista, ja
musiikki vangitsee tonaaliseen
vankilaansa sulkee pois hetken
mahdollisuudet… Avauduitko
jo, on parempi sulkeutua, puit 
ylävartalosi alle ilmilaskoksesi
liutumen lautumia karjasuojia
alavartalosi ylle kuosia kuituja
kostean kangasmaan laskuojia

Kymmenen todellista ihmistä: 



1.10.13

Kansanlaulusta




Tuuli se taivutti koivunlarvan;

----

Nyt

mua vierähän linnasta linnaan

on runoilijan tunnuskokemus;
tuulen taivuttama tunnuslause 
tunnustus. Helppoa olisi paeta
tunnustaa ja vaivatta vapautua
kirjoittamalla tiilenpäihin kun
jokaikisestä aukeaa salaluukku
uuteen selliin, pakenisin, S.J.L
mitä aion tehdä naapurisellissä
joka ei ole naapurin, jota ei ole
älä naura olisin vapaamielinen
ellei vapautusyritys tarkoittaisi
kummitusjunaista kiertoajelua
mielen toisinnoissa kytketyissä
kaksissa kahlehissa, kätketyissä
vankiluolissa kantaen kahlehia
----

likaisena, nöyryytettynä sallin
metaforien liimautua toisiinsa:

30.9.13

Eräs alku


Aloituksen tehtävä on vangita:

havaitsitko huomiosi, kysyvän
ilmeesi; astuitko nöyrin mielin
esiripun alta synkronisoituvaa
taputusta kuunnellen töminää
niin kuin jalon puhvelilauman 
jaloista suosio on suur, iso käsi
lepää ylläsi

27.9.13

Happamahkoja


Raikastuva, karaistuva, raskas:
ihannelukijani, ajattelen sinua
minä kuvittelen sinut, lukijani
ihannekansalainen keski-iässä
sinä olet villiviinin rypäle yhtä
kitkerä: tyhmää pyytää mitään
ei täällä oikeutta saa; oikeiston 
ja vasemmiston välisen kuilun
voi silloittaa olemalla väärässä

sinusta, lukijani, olet olemassa
kun minua ei ole – ja jos minä
toivon jotain, se olet sinä, joka
toivot, toivo jotain, puukiulun
poljalla läikehtivää kimaltavaa 
lujitemuovia sisustusmessujen
agnus dei -jaksoja, jaksamista;

25.9.13

Takaisinkytkentäsilmukka


Mutta samalla siitä hiljaisesta mutinasta puuttuu kaikki luottamus ihmisten järkeen ja tunteisiin, ääni ei vahvistu vaan neurotisoituu korviaviiltäväksi omia ajatuksia vahvistavaksi ulinaksi. 

24.9.13

Alkueleistä ja narsismista


Älkää syöskö merkityksiäni yhteiskunnan kitaan! Millä muulla tavoin vastaisin uutisiin?

Miten suojella alkueleitään nykyajassa tai ikimaailmassa. Piirtäminen on erityisen pelottavaa: jokaisessa viivassa ilmaisee pieni vihainen lapsi pientä vihaista itseään. Sen merkki on vanhemmuutta lapsena, merkki kohtalosta nimeltä neotenia. Narsismistani olette nähneet vasta välähdyksiä, sillä olen (ollut) säädyllinen…

18.9.13

Kuluvan vuorokauden fragmenttisato



Haluan näyttää kieleni sinulle

Maassa säilyy rauha ja oikeus;

                                        juuri
kun torni on niin korkea, että
siitä näkee koko valtakunnan,
valtakunnassa on kaikki
oikeassa mittakaavassa oikein

ja hyvin, juuri silloin pakenen
toiseen maahan korkeamman
tornin piirustukset kainalossa
yön turvin, yön masennuksen
turvin

Mutta uni kirjoitti paremmin.

Tietää seikkailua. Että tahdon 

on 
mentävä ymmärryksen edellä


Kirjat ryöstäytyvät kansistaan
se on niille oikein. Muuttuvat
taidegrafiikaksi siellä, tiedoksi
täällä, dataksi



seuraatko
sinä puunjalostusteollisuuden 
viimeistä vaihetta, valhetta vai
jotakuta mitätöntä kynäilijää?

17.9.13

Levoton katkelma



katseesta musertuminen onko
se 
jotain seksuaalista miksi nämä
käsitteet, mä säntäolen seinille
kuin häkkielän


Sinun,
sinulla oli musertava katse eikä
nimeäsi voinut mainita voi voi
minä säntäilen kuin häkkieläin


Teidän,
minä häntäilen kuin säkkieläin


Tiedän,
minä häntäolen kuin säkkielän

16.9.13

Synkkä katkelma


ja mielensä mielivaltaisen lain
rikkoma ellei häntä estetä hän
ottaa tuomion tuomion päälle
päälleen, sille joka valuu kohti
pohjanmaata maailmantappia

12.9.13

Muistiiinpanot, jotka unohdin julkaista tiistaina



Mitä jos väittäisin, että Facebook kasvattaa vastuullisempaan viestintään kuin toimittajakoulu. Mitä jos väittäisin, että ennen vanhaan journalistitkin uskoivat kirjoittavansa jälkipolville. Mitä tapahtuisi, jos…

Illalla inspiroivin tihkusade miesmuistiin. Pimeän lämmin kepeä suihku. Ja sininen viiva loistaa taas kaupungin yllä.

Runoiluni uhkaa vaihtaa vapaalle: haluaisin vain sanoittaa pitkän blues-improvisaation (no, äh, eihän se silloin olisi improvisaatio, jos teksti kirjoitetaan valmiiksi alkusta loppuun), jossa alun diibadaaba-nonsensen jälkeen alkavat toistua lauseet "taas on kadulla vettä", "taas on kadulla jäätä", "taas on kadulla lunta" jne. Boogie, abubabu, beibe, dägä.


6.9.13

Välityssuhteita

Se pikku i välttämisen ja välittämisen välissä.


Kaksi surkastumaa: että välttää ja että väittää.

Väitän välittäväni mutta vältän koska välitän.

5.9.13

{2, 0, 1, 3}

Siitä, kun vuosiluvussa viimeksi oli nollasta lukien neljä ensimmäistä numeroa, on melkein seitsemänsataa vuotta, ja noihin aikoihin nolla oli vasta rantautumassa Eurooppaan. Rantautuminen vei vuosisatoja. Tästäkin vuodesta ehti kulua kaksi kolmannesta…

21.6.13

Luonnos kesärunoksi


olet liitutaivas yön oksistossa;
olet oksistossa yön liitutaivas;
teriöittesi himmeä, kuihtunut
ja himmeä kimppu oksistossa
yön oksistossa olet liitutaivas;
yön liitutaivas olet oksistossa;
ja himmeä syreeni; kuihtunut
himmeä kimppu ja taivasliitu
teriöittesi himmeä, oksistossa
liitutaivas, kimppu, teriöittesi
kulunut ja himmeä taivasliitu
oksistossa olet; yön liitutaivas
oksistossa, olet yön taivasliitu
oksistossa, syreeni ja himmeä
kukintosi, himmeä liitutaivas
oksistossa; kulunut taivasliitu
lehvästön siluetti, sileä, luettu


oksistossa kulunut taivaslintu
mitä sinusta on jäljellä aamun
tullen
sitä minusta on jäljellä aamun
tullen
lehvästön sileä luettu himmeä

19.6.13

Fakta

Palvelin ilmavoimissa, enkä ole koskaan lentänyt, siis matkustanut lentokoneella. Olen yhä pikkupoika, kun näen taivaalla koneen; miltei kuin en olisi ennen sellaista nähnyt.

1.6.13

Sisäiskatkelma 2


On hämmentävää ja hieman kiusallista huomata, että kaikkien järkeilykerrosten alta paljastuu banaali (ja silti salaperäinen) oman elävyyden ja elinvoiman pelko. Ihmisvihan ensimmäinen uhri on ihminen itse… Voiko tämän latteammin todeta? Paras on kuitenkin olla siellä, missä pelko ja viha ovat turhia. Siellä on kuitenkin paras olla.

Sisäiskatkelma

On vaarallista lakata uskomasta subjektiivisiin, yksilöllisiin täydellisyyksiin. Eikö Jumala itse ole joko äärettömän persoonallinen tai abstrakti ja irrallinen – siinä, missä äärellisen on tultava, tavalla tai toisella, ennakkoluulonsa uhriksi.

5.5.13

Piirtää itsensä nurin


Søren Kierkegaardin syntymästä on kulunut tänään kaksisataa vuotta.

Tein pienen mutta menestyksekkään piirustuskiertueen. Voisin toistaa saman useasti ja luottaa muuntelun loputtomuuteen.

Kaikella, mitä minä teen, pitäisi olla jokin merkitys jo ennen kuin se tulee julki. Minun olisi eksistoitava ennen muuta ennen näyttäytymistäni. Näin ajattelen. Tästäköhän syystä esilläolo tekee minut haikeaksi ja epäileväksi?



Miksi en jaksa uskoa, että kaikki on jo ilmaistu puolestani?

28.4.13

Yöelämää


Mitä kirjastoauto tekee Punavuoressa keskellä yötä?

Entä mitä tekevät hevonen ja neljä ihmistä kärryillä Punavuoressa aamun varhaisimpina tunteina?

Kirjastoauto kääntyi Albertinkadulta Pursimiehenkadulle Viiskulman suuntaan.

Kiesit tulivat samasta suunnasta mutta kääntyivät Merimiehenkadulle turpa Hietalahtea kohti.

Eivätkä ne edes olleet kiesit vaan vossikkavaunut.

20.4.13

Instrumentti

Näin unta johtajan henkilökohtaisesta kirjoituskoneesta, joka oli valmistettu suunnilleen 50-luvulla. Se oli matala ja linjakas, jalopuuta ja metallia. Tiikkinen tai mahonkinen näppäimistö muodosti siistien vaakalistojen portaikon. Jokainen näppäin oli niin leveä, että sitä saattoi käyttää kolmella sormella! pitkä puurunkoinen telakelkka liukui pehmeästi ja äänettömästi. Laitteen ylle kaartui kaksi pianovalaisimen tapaista.

Aamulla mietin, millä tavoin kunkin kirjaimen kuuluisi soida, jotta suomen kielen näppäily kuulostaisi musikaalisimmalta.


18.4.13

Aforismipäivän kunniaksi (anteeksi ankeus)

Seinäjoen asemalla laiturilla 2 & junassa. Vaunu, johon ostin liput, oli aluksi lukittu.


Diskreetin atomistinen

huomaavaisen 
huomaamaton: 

Tabu, toive toivomus, ettei tästä tarvitsisi puhua enää.

Viimeinen tahto, ettei tapahtuisi.

Kuolema ruskeassa kirjekuoressa. 



[editoitu 12.00]

11.4.13

Kysymyksiä

Halua(t/n)ko löytää itse(s/n)i vai sen, mitä muut (s/m)inusta haluavat?

Usko(t/n)ko, että (s/m)inut hyväksytään hyvien puolelle?

Usko(t/n)ko tajuava(s/n)i, halua(t/n)ko tajuta, miksi se, mikä on oikein tai väärin, on (s/m)inusta tai ylipäätään oikein tai väärin?

Hyväksy(t/n)kö hyväksyjie(s/n)i hyväksynnän?


3.4.13

Esi- ja jälkimerkkipäiviä

Edellisen merkintäni jälkeisenä päivänä bloggaajapersoonani täytti kymmenen vuotta. Ylihuomenna tai jo huomenna, jos päivämäärä ratkaisee, tulee kuluneeksi neljäkymmentä vuotta siitä, kun ryhdyin hengittämään itsenäisesti. Sittemmin olen harjoitellut moninaisten satunnaisten geno-,  feno- ym. tyyppien kanssa toimeen tulemista, vaihtelevin tuloksin, kuten on luonnollista.

20.3.13

Opetustaulu

Sosiaalisen palsamoinnin perusteet, kertauksen vuoksi:

Konservatiiviste.

Toriparkkiaine.

Kyllästysaineen tarkoitus estää tottumusta ummehtumasta.

25.2.13

Liikkumaatila

Jos vapaus on oliolle ominaisessa liikkeessä.

Jos vapaus on ololle ominaisessa liikkeessä.

Jospa vapaus onkin olennolle ominaisessa liikkeessä.

En ole koskaan tehnyt systemaattista tutkimusta. Olen vain lukenut kirjoja ja ajatellut, järjestellyt toimitettavia romahteleviin pinoihin. Olen varasto. Asuntoni on varasto. Kulttuuri on ideoiden inventoimaton varasto.

Eikä pääoma välitä itseymmärryksestä. Jos se välittäisi, palvelisin auliisti.

Läheisyys lupaa kysymättä. Tarjoaako mikään inhimillinen rakkaus itsetuntemusta. Lupaa vain. Vietelmä.

Ja minä koetan olla ylevä ja nöyränylpeä ja vakaasti lumouksessa.  Miten olen kummempi kuin eläin, joka haltioituu liikkeestään. Ikääntyvänäkö. Näkymättömänä ikänäkö, maailman tapana kieltää itsensä.

Ääninäkö. Tammikuulo, helmikuulo, maaliskuulo…

Valo, katseet ja äänet liikuttavat minua.

24.2.13

luonnollinen nähtävä teennäisesti

kun tartun oikealla vasempan nilkkaani, oikea polvi maassa, oikea nilkka istuimena, ja raavin vasemmalla niskaani, mietin formalismeja


kun oikea ranteeni lepää vasemman polveni päällä ja nojaan ylitaipuvaan vasempaani, ajattelen maalaustaidetta


12.2.13

Jyväskyläläisiä 2


Jos keskustelen, näyttää siltä, että pyrin määrittelemään keskustelun. Jos tunnustan, näyttää siltä, että pyrin vilpittömyyteen. Olisi röyhkeää pyrkiä; toivon, että jotain näkyy läpi.

Alan hävetä sitä, että olen surullinen. Tällainen ei ole hyvä tila, mutta hyväksyttävät tilat etääntyvät. Kasvosi hämärtyvät. Käykö minulle vuorostani niin, että lohdun alue rajautuu maailmasta pois? Ihmisarmo, siis armoilla olo.


Jyväskyläläisiä kysymyksiä (mielialanlaskiainen)


Tuijotan kaukaisuuteen ja sijoitan sinut sinne. Jos katseeni pysähtyy sinuun, mikä sen pysäyttää? Mihin lajityyppiin kuulun? Onko tieteessä sijaa romanttiselle ironialle?

Katsomme toistemme läpi, totuutta, muka.

14.1.13

Kysymyslaatikko


mistä sinä hankit kykysi sietää
politiikan kroonista ylevyyden
puutetta (jos sitä vertaa vaikka
tähtitieteeseen tai biologiaan)?

11.1.13

Hyvin pieni

Minun on ajeteltava selkeämmin, selkeämmin kuin mitä olen koskaan ajatellut. Ajattelun on virrattava kauttani pysähtymättä epäolennaisuuksiin. Mitä ne ovat? Eipäs pysähdytä!

4.1.13

Apaattinen välisoitto

Istun asemalla, katson ikkunasta ulos ja yritän ajatella. Mainosruudussa vilkkuvat iltapäivälehden lööpit. Veljeni soitti. Kävelin hänen luotaan koko matkan tänne, hikoilin, muutoin sujui hyvin, kiitos. Kirjastossa en kyennyt esittämään asiaani: ahdistus on kasaantunut. Tiedän, että tämä on ohimenevää, mutta kohta pitäisi tapahtua jotain. Pitäisi vakuuttua, mutta se on mahdotonta. Vapahtua, se on ainut vaihtoehto loputtomasti kasaantuvien odotusten mielitaloudessa. Minun olisi kirjoitettava kirja rajallisuudesta; kaikki hyvät kirjat käsittelevät sitä, väittäisin.

Pahoittelen tämän tilapääpäivityksen tylsyyttä. Tekstin elävöittäminen luisuu helposti erikoisuuden tavoitteluksi. Pärjäisimmekö näin? Seinäjoella on talo, jonka kaupungin pulut ovat valinneet tukikohdakseen: tarkemmin sanoen talon puustonpuoleisen katonlappeen (ja pari lähintä mäntyä). Mitkähän seikat ovat vaikuttaneet valintaan?

3.1.13

Seinäjoki


Olen paikkaihminen, ja siedän huonosti muutoksia. Kissa, te sanotte. Pohjanmaa, sanon minä, ja väitän, etten tunne sitä tarpeeksi hyvin muistaakseni. Arvaamaton joukko tiloja, joista joistakuista täytyisi olla kotoisin. Inspiraatio on sitä, että vaeltelee lapsuuden maisemissa tuulettamassa ummehtuneita aivojen osia. Hetkittäin tunnen oloni vapautuneeksi. Murrosikä, jota saatan nyt seurata sivusta, on unohtamisen aikaa: raivostuttavan ja hellyttävän kömpelö nuoriso parveilee jäykästi ja hilluu pikaruokaloissa.

Seinäjoki on tummaa vaskea, valkoista ja pitkiä vaakalinjoja: onneksi aivan uusin arkkitehtuuri kunnioittaa jälleen paikan henkeä, lakeuden tuimakatsantoista modernismia, jonka viivoihin imeydyn tietämättä, löydänkö takaisin.

Asuin Seinäjoella kaksivuotiaasta suunnilleen siihen asti kuin täytin kuusi, ja myöhemminkin vierailin kaupungissa varsin säännöllisesti. Kuljen Koulukatua etelään ja hellin tunnearvon sirpaleita: paikoillakin on sukunäkönsä, laveampi ja monijuonteisempi kuin ihmisillä; juuri tähän paikkaan liittyy merkityksiä, joista teillä ei ole aavistustakaan! Onko tällainen tunne väärentämätön keski-iän merkki? Kaiken voi väärentää.

2.1.13