Jospa en olisikaan paperikori.

Palaan aika ajoin vuosikymmenten takaisiin päähänpinttymiini, tiettyihin opiskeluaikaisiin suunnitteluongelmiin ja -ratkaisuihin, jotka muistan varsin yksityiskohtaisesti ilman muistiinpanoja ja muita välineitä. Huomaan niissä, niiden kiinnipalaneisuudessa, selkeitä liukenemisen merkkejä. Solution, resolution, reresolution. Jospa en olisikaan paperikori vaan koeputki.

Ehkä olen vihdoin kypsä keskittymään käsillä olevaan tehtävään. Ehkäpä voin antaa itselleni luvan ylieläytymiseen ja hyperfokusointiin. Kenelläkään toisella ei kuitenkaan ole minun sokeita pisteitäni.

Kirjoitin eilen näin (niin kuin kirjoitan aina)

Mystinen metodi on leikki.

Kirjoittaminen koettelee rajojani, tai koettelen niitä kirjoittamalla. Päivätajuntani on hahmoton ja unissani esiintyvät hahmot muuttavat muotoaan: kadunvarsiterassilla haastateltu näyttelijätär muuttuu valkoiseksi teatterinaamioksi, joka lentää huntu liehuen sinitaivaalla. Jokainen ihminen uhkaa muuttua kuvaksi tai ajatukseksi, myös minä itse.

Tämä on ehkä jonkinlainen hätähuuto. Yksityisen kokemusmaantieteeni ja sanamusiikkini ulkopuolella en ole (enää) paljoa mitään, en vaikuttava, en osallistuva. Olen suhteellisen avuton enkä mitenkään kehuttavan vahva.

Lyyrinen essee on niin näkymätön laji, että realistin on hankala innostua, jos löytää omasta tekstistään lupauksen sellaisesta.

Julistaisinko: kirjoitan kunnes murskakritiikki herättää.

Poe-etiikkaa

Menetelmällisessä kirjoittamisessa tulee usein vastaan se ongelma, että löytyy kiehtova joukko sanoja muttei selvyyttä siitä, tulisiko niiden lausujaa kohdella fiktiivisenä vai hahmottomana, parodisena vai pikemminkin ominaisuudettomana. Tulisiko pitää kirjaa siitä, kuka puhuu ja kenelle, vai onko koko kysymys väärin asetettu?

Irrallaan leijuvassa puheessa on jotain aavistuksen kaameaa, ja siksi runous saattaa tuntua jännittävältä, vaikkei siinä ole juonta eikä asiaa. Pitääkö kuitenkin yleispätevästi paikkansa, että jotta lukija ja jaksaisi seurata sanojen leijuntaa laajassa kaaressa, hänen on voitava konstruoida niiden taakse tarina tyyppineen

Tämä on kysymys, jonka kanssa kirjoittajahahmoni painii pääsiäisenäkin, juhlapyhänä, jona sen kai kuuluisi kokea vapautuminen maallisten pyrintöjen taakasta.