Rauhaa

Tutkia tutkijana

Halusin tutkia maailmaa, mutta säpsähdin, kun maailma puhutteli minua, ja aloin tutkia itseäni.

Saloa salolaisittain.

Ihmiset eivät pysy aloillaan.

Päälaki

Virpi Alaselle



Masennus vai tutkimusmatka, kuka päättää,



mikä silokallio on; köyhän tuki, mikä



päälaki, lapsenkallo.



¿§?



Mikä päälaki, mikä napa.

Ikääntyjä ikänsä kääntymässä täällä

40 vuotta sitten astronautit palasivat kuusta; minä odotin vuoroani, kun äitini odotti minua. Äitini on tänään 80-vuotias.

Ikä painaa nykyaikaa, sen aikaa, kaiken aikaa. Huomio viikon takaisista: Dave Brubeck ei aivan ehtinyt täyttää yhdeksääkymmentäkahta, Oscar Niemeyer sataaviittä, mutta ikimoderni Suomi kerkesi täyttää 95 itsenäistä vuotta.

Tulevan historiikki

Aika ja minä. Toinen aika ja minä.

Aika ja toinen minä.

Aika ja 10 000. Toinen aika ja 10 000.

Aika ja toiset 10 000.


Puitteet: muisto. Muitteet, moitteet.

---

Timo, säveltänyt Janne Nummela.

Väli(tilin)päätösten (tilapää)sarja

i

En voi ajatella tuntematta vetäväni välistä.

Minä varastan kansantalouden aikaa, sen voimaa, juuri minä. Hetken verran tunnen itseni tärkeäksi.

Voimissani, kylmissäni, tuntemattoman käytössä.

Harakoilta karannut lämpö.


ii

Kantelevisio. Kansantalvi.

Katselin ikkunasta, en kasvunäkymiä.

Perehdyttivät. Päättelin itse, erehdyin itse.

Järjestys järkeä jykevämpi.


iii

Enkä vieläkään tiedä, vaikka tiedän vaikka mitä.

Puu kalibroi, kirjaili taivaan.

Talvi on paperi. A.

Käännyn selälleni tarveleppäuskoon.


iv

Koristautuu, kunnes kognitio polkee tyhjää.

Tekee tarpeensa. Siinäkö kaikki?

Aurinko ja minä tämän sisällä.

Teollisuus Merkuriukseen, mieli maahan.


v

Sotilas, tuntematon jumala.

Korvaamaton vahinko, korvaamaton hyvä.

Vähän voi tehdä hyväksi enemmän kuin hyväksyä.

Kovin vähän enemmän.

Ties kuinka mones pessimistinen fragmentti

Jos uskoo, että sanoilla on merkitystä, uskoo, että ajatuksillakin on.

Ja on huolellisempi kuin tämän kirjoittaja.

Joskus tuntuu siltä, että rahaa mahtuu maailmaan enemmän kuin puhetta.

(Kumpikin syntyy popperilaisittain kolmannessa maailmassa, mutta jälkimmäinen jää sinne.)

Kasarmikadun yö

Tämä sarja reaktioita, joista koostun muotona.

Hiiri juoksi jalkakäytävän yli bemarin alle. Auto istui kiltisti paikoillaan. Iso hiiri tai pieni rotta, nopea.

Tie ihmishirviöksi, joka puhuu yhteiskunnan nimissä, on pitkä ja vaativa.

Yhteiskunta on sekava ja kummallinen – mutta vain lievästi kummallinen – sekoitus tuntematonta, triviaalia ja triviaaliksi paljastuvaa tuntematonta.

ylimääräinen

Blogini automaattinen tilastointi väittää, että olen julkaissut tässä kuussa kaksi merkintää, vaikka niitä on jo kolme. Tämä on neljäs, koeluontoiseksi tarkoitettu; puhtaammin koeluontoiseksi vaan ei välttämättä koeluontoisemmaksi kuin muut, sisällökkäämmät merkinnät.

minimanifesti i

Ennen bloggasin paremmin. Tai ainakin rohkeammin. Se on selvää. Naiivimmin tietysti.

Viime vuosina olen mahdollisesti uhrannut aavistuksen tai pari liikaa kirjalliselle seurustelulle, identiteettiä tukevalle mutta (juuri sikäli) olemista laimentavalle.

Haluan tunnistaa itseni luovasti väärin. Ja sinut. Haluan erehtyä elämään. Elämään kuten haluan, ja haluan iloita näkökulmani rajallisuudesta, viljellä sen laidoilla villiä uteliaisuutta ja ironiaa.

abc

Puhe on paluusta alkeisiin ja jalkeille:

Oppe nyt wanha / ia noori /
joilla ombi Sydhen toori.
Jumalan keskyt / ia mielen /
iotca taidhat Somen kielen.

Havaitsen olleeni entisessä mediassa vähemmän sosiaalinen, mutta avoimempi. Ia noori, tietysti.

Olisi blogattava taas. Teeskentelemättömämmin. Vaikka se vaatisi depressiota. Perun edellisen lauseen.

[välimerkintä]

Lammas määkii, minä määrittelen. Minä, minä ikinä: kasvan vastuuseen omista kysymyksistäni, muutun maailmaksi, maailman puristeeksi, itseensä injisoiduksi, ehdottoman mahtumattomaksi; eittämättä minä vaikenen, vaikeudun ja sulkeudun, sulkenen, suljen oven, joista alkuvieras ramppaa, kuka?

Jos on vain yksi elämä, onko se yksityiselämä?

Ikään kuin olisin porvarispenska

Menestys on yleispätevä jälkikätinen selitys. Mutta minulle se ei ole tahtonut riittää – tämä on huteraa jälkikätistä selittelyä. Tekisi mieleni kysyä asiasta Yhteiskunnalta: pudistaisiko hän päätään raukeasti ja esittäisi isällisenä toiveenaan, etten vaivaisi päätäni muun lajin päämäärillä. Tahtoisin myös tietää, miksi ihmiset, jotka tuskin uskovat hänen olemassaoloonsa, niin mielellään puhuvat hänen nimissään.

Vastavaloilmiöitä

Aurinko paistaa verhon virkaa tekevän muoviverkon läpi. Istun junassa. Mikään tekstien tekemisessä ei muistuta ohi vilistävien kuvien synnyttämiä vaikutelmia, mutta lieneekö pahitteeksi merkitä mainittaviksi kimallus lumessa, lehdissä, heinänkorsissa ja mustikanvarvuissa sekä muut sähköisesti kiihdytetyt vastavaloilmiöt. Halavan hahtuvat. Päivön alla vanuttuneet stratocumulukset.

Näyte tulevasta

                                                   Noin                                                                      nimeäjä nimeää, ennen pimeää

ennen varjomme nousua                     pirstaleisen maailmarakenteen      joutotodellisen varjonkeskeltä 

                                                                                                                               maailmaksi; vai mikä sen nimi

oli ja mitkä ovat silmiesi nimet       sinun havaintosi, intosi, tosi…

planetaariset nimet, silmäteräsi       minun hellyttävät havaintoni?       Konkretia

likimain maan kaltainen pallo^o

Älystä ja painovoimasta, pieni romantillinen essee

Älyllisilläkin aloilla reippaista ja aikaansaavista ihmisistä välittyy harvoin poikkeuksellisen älyllinen saati "syvällinen" vaikutelma. Viisaus ja raviveikkaus, pintailmiöitä kaikkialla; pintoja, joiden välillä sympatiat ja muut valinnat kipinöivät…

Glenn Gould ei ole Glenn Gould siksi, että hän olisi edustava esimerkki taitavasta pianistista, mutta ellei hahmon koko paino tiivistyisi pianosta kantautuviin ääniin, soittajan eksentrisyys jäisi vaille merkitystä, arkisiksi, sympaattisiksi oikuiksi. Tuntisimme tyypin kuin peilistä; arvoituksesta tekee vasta musiikki kuultavan.

Outous ei ole etuoikeus, mutta sillä on huomioarvoa, joka liittyy pyrkimykseemme päästä pintojen alle. Rakkauskin on prosessi, joka alkaa säröistä.

Mitä tematiikkaa väistelen tässä? Edelleenkö romantiikkaa, vaikka vellon siinä jo silmin nähden? Kuumassa lähteessä, vaikka lähin on Islannissa.

Mitä epätyydyttävää on pinnalla pysymisessä?

Sisäiset ilmiöt ovat hauraita, levottomia, peiteltyjä ja naurettavia, institutionaaliset lujia järjissään ja mielivaltaisuuksissaan, tyhjää avaruutta vasten. Tämä metafora on houkutteleva mutta epätyydyttävä: kevyet, kylmät laatat peittävät tulisen järven pinnan; tulivuoria on siellä, missä sitkaus hellittää, onneksi harvassa. Maa kammitsoi voimansa oman painonsa alle. Luullakseni ihmisen vulkanologia pysyisi mielekkäänä topiikkina, jos gravitaatiolle olisi osoitettavissa psykologinen vastine. Jos olisi, painostavinkin ilmapiiri paljastuisi mitättömäksi osaksi ytimen paineesta. Liian lohdullinen ajatus, eikö vain? Jopa radioaktiivisuuteen, josta sisäinen energia kumpuaa, on helpompi samastua.

Vai onko niin, että ulkoiset paineet todella ovat mitättömiä sisäisten rinnalla? Suojelevatko instituutiot kaikkine toimintamuotoineen ja -muoteineen meitä oman mielemme raskaudelta?

Indivi-dualismin alkeet

Tämä itsellinen, tuo irtolainen. Tämä itsenäinen, tuo syrjäytynyt. Tämä yksityinen, tuo omituinen. Tämä yksilö, tuo pösilö. Tämä idoli, tuo idiootti.

Muistikirjoista oppii

Kolme vuotta sitten olin kovin totinen ja turvauduin lainausmerkkeihin nykyistä herkemmin.

Hämärä pyhäpäivä

Minä olen ammattimetafora.

Olenko minä käsite, systeemissään kerran esiintyvä, vai tuhannesti toistuva tukipylväs pitkässä fasadissa?

Tietoinen toisensa jälkeen.

Tietoisensa.

Suvaitse, suitse, sui. Sui generis.

On tarkoituksellisesti yö. Itse asiassa sataa.

Istuttiko evoluutio meihin rationaalisen määrän irrationaalisuutta?

Moton mahdollisuudesta

Konenerous nupullaan värssyä kasvavassa kedossa:

yours is the earth and everything in it
Hey everybody. How y'all making it?
Within a project of reality
Remember love, remember you and me

[Karri Kokolle kiitos linkistä.] 

Määritelmä

Paranoidi mieltää itsensä pahan tahon kavalien juonien kohteeksi. Masentunut välttää nämä harhat eräänlaisen positiivisen ajattelun avulla: hän hahmottaa itsensä hyvän tahon oikeudenmukaisten syytösten kohteeksi.

oikotuulella

Kirjoittaa, mitä tulee mieleen, ilman erityistä syytä. Ilman erityistä syytä kirjoittaa, ilman erityistä syytä mieleen tulevaa? Ilman eristystä. Erittää. Ilman väreiksi, ilman läpi, ilmaiseksi, ilmaistuksi, ilmaistuvaksi: taloksi kieleen, eleeseen.

Ohikulkeva raitiovaunu assosioituu lämpöön, mielikuvaan naisesta, häilyvään, monikasvoiseen. Pilvet kuultavat, taiteilija istuu penkillä hattu päässä, maastoauto seuraa kiskoja, rohistaa kiviä.

Olkala-Ukku puskee lannetta kuin kissa. Kävijä käy. Jäykästi siten herkästi.

Eteenpäin väriä päästävä, mihin ikinäkin.

Maalaamattomat peltikatot selvästi taivasta tummemmat. Vire

tuulee oikealta

tulee vaunu taas ja tumma

Junassa toisena heinäkuuta

(Pikkutyttö toisteli lausetta "kaikilla on mielipide"; hän oli keksinyt, että se toimii yleispätevänä vasta-argumenttina, jolla voi näppärästi oikeuttaa minkä tahansa lööperin.)

kaikilla on mielipide, puu ja taivas ovat 

nähdäkseni tärkeimmät nähtävyydet

oksat hamuavat minua kohti

muotoillakseen ääreni oksat 

hamuavat minua

katso, otsat oksat otsat

iltaa vasten, illakseen ääni, muoto, ilo

huomisillan silmu

ja 

hamuilevat, aamujen haltiat

kuullakseni mitä lapset

kuullakseni puhuvat

"Ollaan Rovaniemellä, ollaan Oulussa, kato nyt tätä"

Uni, musiikkivideo

Bändi soittaa järven rannalla, ehkä Kanadassa, kypsän kesän tai alkusyksyn alkuillassa, keltaisen kajon ulottuessa kaikkialle. Seuraa teknisesti haastava kamera-ajo sisään maisemaan. Katsojan paikka kiitää eteenpäin lähellä järjen pintaa. Siitä paljastuu yhä uusia saaria, hiekkaisia ja ruohoisia kannaksia, kallioisia niemekkeitä.

urkur

kävi ikiväki, kaukaa
käväisi, kävi

uni, käki, kekäleen jätti

kukkiko kukaan? rukoiliko kukaan
yhtään, ketään?

kyy, kyyhky

kuru, kuu

Raunioni, rahaunioni

Ajattelen, en ansaitse.

Pienen ajatuksen kyllä, ehkä.

Minkä saa, sitä ei voi antaa. Tietoisuus, tietoisesti.

Sanojani!

Ajattelen, en siis harkitse etukäteen.

Hallinnan ala, ontto, romahtava. Itsestään selvä.

Roomahtava.

Harkinnan kaupunki ajatusten raunioilla. Epätoivon näkymä.

Niin on nuori sydämeni, kivi on jälleen kivi, ei ajatus, ei tämä.

Makunsa kaikella, minkä minä mahdan. Mukaudun kirpeän lävitse.

Systeemi harkitsee meissä.

Myönnän tappioni sen edessä että mietin. Haen apurahaa, kai, sitten.

Mutta mihin?

Mitä tähän piti kirjoittaa?

Kaikkihan ajattelevat koko ajan. Romaanihenkilöt tanssivat raunioilla.

(Kaikkihan ahattelevat.)

Tehtäväsi oli paljastua.

Tajunnan lievä kolotus

Säännöllisyys jakautuu: periaate ja aistimus.

Ja teon tapainen, minusta ja sinusta.

Miltä suorakulmaisuus tuntuu. Miten tämä osoitetaan geometriassa. Klassisessa ja modernissa.

Katson kelloa, sinua. Musiikki soi. Eivät ne ole symmetriaryhmien formaaleja ominaisuuksia, jotka minuun vaikuttavat, sikäli kuin ymmärrän.

Olisi intelligiibeliä, jos olisi. Olen kiipelissä.

Koska on jaloa ja kunniakasta ymmärtää väärin.

Pietistisiä etäisyyksiä

Uskon minäkin perisyntiin, ja juuri siksi olen kehno moralisti.

Epätäydellisyys velvoittaa armoon.

Näin voi todeta uskomatta Jumalaan, vai onko tämä toteamus jo uskontunnustus?

Ettei Jumala voisi kuin armahtaa; on se perin reformoitu jumala. Kuolevaiselle hän ei muuta mahda.

Jos usko tarkoittaa, ettei ihmisellä ole sananvaltaa, mitä he oikein saarnaavat?

Eivät turhaan lausu vaan toimivat suoraan.

Armo käy oikeudesta, kun oikeus käy ymmärryksen yli.

Jolla on korvat, olkoon vastaaja.

Isämme näkökulmasta emme ole oikeustoimikelpoisia.

Sekamuotoisia katkelmia

Onko maailma jo niin valmis, että sivistyksen puolestapuhujat suistuvat puolustelijoiksi? Vielä tuo näyttäisi tarvitsevan asujaintensa aktiivisuutta, muttei enää merkityksiä, joilla olemme sitä kunnioittaneet ja juhlistaneet. Sivistämme itsemme hengiltä, epäilee homo novus, aikamme runsain luonnonvara. Hengiltä kuollut, pätevästi yhdentekevä.

En halua kuulla elitismistä mitään. Keskinkertaisuus on ylivoimaista. Ja halveksunta halpaa.

Ei mitään niin typerää ja tyhjänpäiväistä, ettei siinä voisi epäonnistua.

Siinä, että laadullinen kritiikki pyrkii ylittämään sentimentaalisen lähtökohtansa...

On annettava esimerkki tai epäonnistuttava. Mutta epäonnistuminen olisi esimerkkinä parempi.

Sisäinen kaaos. Aivan. Se on uskollisuutta ulkoiselle kaaokselle. Onnetonta rakkautta pikemminkin.

Ihmiskasvot, niin mielivaltaiset ja niin merkitsevät. Niin valikoitu, niin valikoiva luonnonilmiö.

---

Nälkätaiteilija, ettei vain möisi lahjojaan.

Hän palvoo lapsuutensa raunioita.

Oivallusko? Maasta nostettu kivi tai kanto.

Paljon pitää vielä kirjoittaa, ennen kuin maailma on valmis. Kuka niin muka sanoikaan? Paljon pitää ihmisen kirjoittaa. Viinilasin ääressä, väitti kirjailija. Istua kotonaan viinilasin ääressä ja kirjoittaa. Kirjailijat puhuvat sellaisia, mukavia, unessa, punaiset housut jalassaan

(kuin pankkiirit viikonloppuisin).

Eikö ihminen opi, eikö ihminen löylyty. Pitääkö sille puhuakin vielä?

Jätin pois turhat sanat, sellaiset, jotka voisivat loukata. Sinä sanoit, ettet ymmärrä, ja loukkaannuit.

Että yrittää puhua samaan aikaan monesta asiasta. Pikatuomio: mukasyvällistä jos mikä.

Pidempi tuomio, vaikea perustella. Mutta enkö pääsisi vapauteen, jos tuomitsisin aina ensin sen, mitä teen.

Oi armoa oi. Свобода.

Metafysiologia, varjo ikkunassa. Taas turha säe

tai fragmentti.

Tai kappale, säteen tappi ja tilke

etenemä, linnunkuuluma

puuttuva kuvio, puuttuva
sävy: välttämätön, mutta
vailla laajempaa merkitystä.

Olisiko tämä kertomuksen alku. Millaisen kertomuksen alku tämä olisi? Riippuu siitä, jatkanko nyt vai huomenna. Hetken ylivoimainen vastuu.

Näin meidän kesken, mielessäni ei ole kertomusta, johon uskoisin – tai jonka uskaltaisin kertoa, jos uskoisin.

Elävästä elämästä ei voi kirjoittaa, se on liian hallitsematonta. Tämän kirjoittaja ei ole kiinnostunut siitä, kirjoittajana.

Kevät järkyttää häntä vuosi vuodelta enemmän. Tässä ei ole mitään uutta, paitsi hänelle itselleen, kokijana.

Sensuroidun paluu.

Se ylellisyys, että joudun kuohuksiin omien tunteideni takia...

Traditionaalinen aforistinen sarja

Yhä halvempi paperi, yhä turhamaisemmat kirjailijat.

Tekijä kuoli syntyäkseen tuotteena.

Hyvät kansan omaiset.

Itsekunnioitus, itse kustannettu.

Verkkojen verkossa, yhdessä toisten ylä- ala- ja ulkopuolella.

Moniko enää kirjoittaa jälkipolville?

Tulevaisuus on kulunut.

Muutamakin panee toivonsa masennukseen ja katkeruuteen. Toivonsa sanan toisesta tulemuksesta, arvokkuuden paluusta.

Rakastaa Kirjaa liikaa kirjoittaakseen täysin rehellisesti.

Musta monoliitti

Miksi teksti ei kestä? Miksi en:

onko vika aivoissa vai arvoissa.

Häiritsin itseäni. Pyrin asiaan. 

Hioin kuvani pois. Sain peilin.

Kulutan sitä. En käännä peiliä.

Minä tutkin. Valo ei pehmene:

peilistä lankeaa kova lainavalo

päivän noustua maksettavaksi.

Häikäistyminen on arkipäivää,

kauniit kasvot heijastusläikkiä

Ahdistuksen muistomerkeissä.

[Raskas mieli, erikoiskuljetus.]

Tallenne

Maailma kutistuu tallennuslaitteisiin.

Aciko, äänitin näytteitä tuntemättomista kielistä.

Tämä ei ole musiikkia, tämä muistuttaa kysymystä musiikista.

Aamutuimaan puutarhassa, ei mitään keinoa.

Illansuussa erottuvat keinomakeutusaineen jäämät.

Planeetat

(konjunktio)

Tänään, täten
täältä katsoen, käsin
kirjataan Venus ja Jupiter
toistensa viereen, sivu
iltaan
loistaviksi, tähän.





[17.3.: Lisäsin alaotsikon.]

Kuva

Kauneus kaikissa muodoissaan.

Kultasepänliikkeen myyjättären hiukset on sidottu neljällä lenkillä;

se ei ole letti.

Karkauspäivän ylimääräinen teksti

Jos kirjoittaisin, kuten puhun: hermostuksesta tai innostuksesta pulputen. Jospa kirjoittaminen lakkaisi hetkeksi merkitsemästä odotusten luomista ja pinoamista, itselle tai toisille. Juuri nyt on vaikea kokea, että maailmassa olisi tarpeeksi tilaa minulle ja ummehtuneille aivo(ituks)illeni. Millaisia asioita, olioita yritän ahtaa samaan kuvaan? Mitkä niistä jäävät toisten jalkoihin?

Olen hakeutunut mielialalle. Minkä vain saa merkitsemään, jos osaa. Se on kirous ja siunaus, omatekoinen, ikinäköinen maailma, aina jo täynnä tekijänsä jälkiä ja heijastumia. Onko keksitty oudompaa vastuunoton muotoa kuin sen viljely, mistä ei voi tietää?

Johdantohahmotelma

Luonnollisesti kaikki runous on teennäistä.

Mitä tämä on tarkoittavinaan?

Tärvelenkö keskittyneisyytesi? Pilkkaanko vakavaa työtä?

Harkinnanvara kyseenalaistaa. Mutta harvalla on varaa alistua.



Uskonko todellakin romanttiseen ironiaan? Että se vapahtaa. Miten välttelen sinua, vastuu.

Mihin suuntaan ehdottomuutesi kasvaa?

Etsin keskinäistä, ilmanko muuta?

Leijonan profiili. Mistä se löytää aivonsa, ja rahansa?



Kokemus on toinen

kuin sinä, miltei kuin sinä.

Sävyn erottamiseksi on epäonnistuttava sen ja vain sen tavoittelussa tavoittamisessa.

Oikealla taivaanranta, kummitusten levähdysalue.



Se ylistää, yleistää, yrittää irrottaa huomion ja kiinnittää sen oravaan puussa

tai porraskäytävästä kajastavaan valoon.

Katso, konkretiaa!

Henkilökohtainen vastuu kiipesi puuhun syömään häntäänsä.

---

Muutos klo 18.07: vaihdoin toisen ja neljännen sarjan/säkeistön viimeiset rivit keskenään.

Kysymyksiä vastauksiin

Tänään olen mies ja suora. Rangaistustako minä etsin? Tänään syön lohikeittoa. Tajuanko työkykyni edellytykset? Tänään etenen harmaan taivaan turvin. Valvonko vai kyyristelenkö valvonnan alla? Tänään ruumiini toimii vielä. Mikä ihme tepsisi epäluulotautiin? Tänään olen sanaton nainen, epäsuora mies. Miten voinkaan olla niin hämärä? Tänään etenen varjottomuuden suojissa. Mitä kuvittelen näkeväni lumessa ja pilvissä, yhdenvärisissä? Tänään saan kehikoistani, kehitelmistäni enemmän irti, vapaaksi. Osaisinko rakentaa leijan? Tänään keuhkoni hulmuavat tuulessa. Saako haaveistakin astman? Tänään en hämää. Miksi et vain seuraisi vaellustani? Tänäänkin hämärtyy.

Mieleni tuli raskaaksi ja synnytti tämän

Oma itsensä voi olla vain tietämättään. Jos tietää, kuka on, ei enää tai vielä ole se. Pyrkimys tietoon on pyrkimystä kiertotietä porvarilliseen rooliin, kun puhutaan modernista ihmisestä. Kuten tavanomaista, tavanomaiset rooliasut eivät istu minulle. Enkä minä ole valmis postmoderniin, luullakseni. Postmoderni subjektihan ei ole romanttinen ulkopuolinen, ei kiinteä, ei naiivi ja vilpitön mutta ei keinotekoinenkaan. Kysymys aitoudesta on lakannut merkitsemästä hänelle mitään. Minulle ei.

On siis ryhdyttävä taas päivittämään tätä blogia. Sosiaalinen media on kiusallinen kanava ja konteksti melankolisille tilityksille.

Alussa oli

Instituutio, jota ei perustettu.

Laki, jota ei säädetty.

Sopimus, jota ei tehty.

Järjestelmä, jota ei luotu.