Uskottavuuspisteet alas
Runoaihioni ovat näin sekavia juuri nyt:
julkinen pöytälaatikko ja sielupuolen päiväkirja; aiemmin Aika ja minä
Runoaihioni ovat näin sekavia juuri nyt:
Timo
12.09
4
kommentoi
Ilmentääkö kirjoitusteni lievä sekavuus, joka on tehnyt minusta peräti runoilijan (mikäli nykyrunous kieltäisi kummajaisgalleria-aspektinsa, näin tuskin olisi käynyt, sillä omituisuuteni ei ole kovin radikaalia eikä oma-aloitteista), itse asiassa eräänlaista pyrkimystä välittää viestejä itsesensuurin ohi? Tämä oivallus ei ole edes näytteenä kyökkipsykoanalyysista järin hienostunut, mutta jatkaan silti pohtimista: onko tämä itsesensuuri kehittynyt itä- ja länsimurteiden vuorovaikutusvyöhykeen maalaismentaliteetissa, jossa entusiasmin ilmaisut ja "suora puhe" ovat niin totaalisesti ja hienovaraisesti kontrolloituja, etten vieläkään tiedä, millaisen suukapulasuuttimen läpi olen pusertunut.
Rohkeuteni kasvaa koko ajan yhtä kaikki, eikä sen merkitystä voi ennakoida.
Itsekö olen antanut maailman muuttua näin ankeaksi?
Vain välttämätön on täysin perusteltua. Missä siis kulkee järjen kultainen keskitie?
Sanavalinnoista rakentuvat linnat.
Yritykseni esseen saralla ovat autistisia.
Systeemin valikoimissa on kaikenlaisia etuoikeuksia muttei etuoikeutettua näkökulmaa.
Ikävystyn lähinnä unissani, mutten niissäkään kyllästy jauhamaan vaikeasti ylitettävän sillan mysteeristä.
Timo
9.41
0
kommentoi
Keskinäiset riippuvuutemmeko meistä tekevät yhä epä-älyllisempiä?
Kun olin nuori, sana kuului vielä eikä intressi vielä näkynyt. Meillä on yhä hirvittävämpi kiire saada lapsemme kouluista läpi ennen kuin nämä menettävät naiiviutensa.
Illuusiottomuus ei vastaa eikä sivistä.
Timo
6.27
30
kommentoi