Huomentapäivää arvon lukijat, tarjolla olisi leppeää jaarittelua, koska taiteen tie on kuljettu kohtaan, jossa toistaiseksi humajaapi läpitunkematon, synkeä salo. Kah, otetaan pari askelta taaksepäin; otetaan rennosti. Laajakaarisia muotoideoita esittäytyy välähdyksittäin, viekoitellen, mutta en kykene pitämään niistä kiinni. Olen – lajitovereitten kohtaamisissa suunnilleen ensimmäisiksi sanoikseni – selittänyt kärsiväni talvimasennuksesta, kun on tuntunut siltä, etten saa eheää sanaa suustani. Tein näin myös blogitapaamisessa, joka kuitenkin omalta osaltaan piristi siten, että saatan kirjoittaa täten. Kiitos kaikille, olette mainioita persoonoita.
Siinä vaiheessa, kun unet tuntuvat elävämmiltä kuin valve, lienee syytä huolestua. Elän menneessä ja täytän hajanaisilla raapusteluillani muistivihkoja, joista en jaksa etsiä mitään. Tajunta virtaa nopeasti kohti unta ja unennäköä, jota myös valvetilani tahdottomuus muistuttaa: sosiaalisissa tilanteissa, kuullessaan uusien äänien kutsuvan nimeään on tämä solukasa alati altis arvioimaan itsensä kerrassaan uudelleen. Tuollaiset vanhat reaktiomallit nousevat pintaan, ja niissä on jotain kaunista, vaikkeivät liene hyväksi.
Nyt yritän korjata, mitä korjattavissa on, tuijottamalla kirkasvalolamppua. Olen valmis istumaan sen valossa pitempään kun käyttöohjeissa neuvotaan; onhan nyt hätätilanne. Lähelle tulevassa kirkkaassa valoisassa pinnassa on enemmän voimaa kuin sellaisessa ylevässä metafyysisessä tilassa, jossa kaikki merkitykselliset asiat ovat pisteitä mustalla taivaankannella valovuosien päässä toisistaan. Pisteitä, jotka vetävät väsyneitä silmiä puoleensa kuin vastaantulijoiden ajovalot eli joulun kynttiläiset.
Näyttää siltä, että unen elävyydellä on hintansa. Lukaisin Pohjanmaalla J. Allan Hobsonin kirjan
Unennäöstä. Antti Revonsuo käsittelee teosta Tieteessä Tapahtuu -lehden numerossa 1/2005 (PDF). Hobsonin mukaan depressioon liittyvä kolinergisen ja aminergisen systeemin epätasapaino ilmenee siten, että syvän unen ja REM-unen vuorottelu on rajumpaa; masentunut liukuu REM-vaiheeseen herkästi ja on altis näkemään unia runsaasti ja heti kohta nukahdettuaan. (Nykyhorroksessani havaitsen näkeväni niitä jo ennen nukahtamista, etenkin kun kyse on uudelleen uneen vaipumisesta.) Kirja jäi Pohjanmaalle, joten kehotan halukkaita lukijoita tarkistamaan yksityiskohdat itse. Kirjan suomennos on valitettavasti Pietiläistä kaikkein innottomimmillaan ja huolimattomimmillaan: paikoin liki lukukelvotonta tekstiä, jossa lauseiden keskinäiset kytkökset ovat kääntyneet unenomaisiksi. (Saman moitteenhan voisi varmasti esittää näistäkin lauseista, tosin toisin aikein.)
Viimeöisistä olen muistavinani, että professori
Kemppinen oppilaineen istui käytävällä rennosti sinisessä kerrastossa ja (kumi)saappaissa.