25.2.07

Tokkura

Toissa viikon tiistain vastaisena yönä näin uhta, josta kirjoitan myöhemmin. Nyt olen kuumeessa.

20.2.07

Auringon ansio

Laskiaistiistaina olen ollut ahkera. Olen muun muassa tuulettanut vuodevaatteita ja järjestänyt selaimeni kirjanmerkit. Kohta olen ties minkälainen kunnon kansalainen. Ja hengenviljelykset kukoistavat suorissa riveissä, valoskalpellilla kitketyissä.

Pitkittyvä suoratumppuisuus

hahmot

Kun piirrän ihmisiä, hahmoihin takertuu jotain lapsenomaista, pyöreää ja käpertyvää.

Ja se muistuttaa minusta ja myös naismakuni (jos moista sanaa sopii käyttää) idiosynkraattisimmista piirteistä.

Jotkin kohdat Brimin potilaskertomuksesta, kirjoittajan itsensä kannalta kieltämättä epäolennaiset, saivat minut mietteliääksi.

Kun olin ihan pieni, isäni rahtasi kotiin pinkoittain paperia, ja minä tietysti piirsin piirtämästä päästyäni. Olen hetkittäin palannut samaan tilaan, onnistunut tässä. Se auttaa, kun muu ei. Kuvista on vaikea sanoa mitään, vaikea valita näytteitä. Kaikki on auki. Viiva ja sen kaksi vapausastetta. Triviaalit kaksi.

19.2.07

Psykotoiveita

Mielenterveyskäsityksemme tulisi olla sellainen, ettei se rajoittaisi terveessä aivokudoksessa toteutuvaa tietoisuudentilojen ja käyttäytymistapojen varianssia. Tämä periaate, vaikka hieman epäselvä, on jotakuinkin itsestään selvä, vai onko?

(1) Rationaalisuuden, (2) sosiaalisen normin, (3) tilastollisen normin ja (4) neuropsykologisen terveyden käsitteet tulisi voida määritellä toisistaan riippumatta. Tämä on vähintään kohtuullinen vaatimus, mutta kuinka hyvin se on toteutunut käytännössä? [Lisäys listaan kello 20.36: (5) eettinen normi.]

Normatiivinen lähestymistapa ei edesauta psyyken ymmärtämistä. Normatiivisuuden ymmärtäminen on sitä vastoin välttämätön osa psykologian suurta projektia, jos sellaisesta voidaan puhua.

Olen huolestunut: en ymmärrä psykologiasta ja psykiatriasta juuri mitään. Millä tavoin näissä konteksteissa tunnistetaan käsitteiden oikea käyttötapa? Kertokaa.

Milloin voimme puhua sielutieteestä?

18.2.07

Kahvilanäkymä

Kun menen ulos, huomaan olevani jossain määrin maaninen. Sorrun kahviin, kun kahvilan tyttö kuulee väärin ja tarjoaa. Kaunis hymy, patongin painikkeeksi. Pakkomyyntiä kannattaa kokeilla.

Vauhtia piisaa siis. Jostain syystä en huomaa tätä, kun pidän sunnuntaipäivystystäni parvella. Aika vain kiitää, en minä. Täällä on hämärää (sytytän kirkasvalolampun) ja virikkeitä vähän. Inhimillisiä virikkeitä - mistä lähtien olen kaivannut niitä? En ole vieläkään täysin sisäistänyt sitä tosiseikkaa, että murrosiässä aloin luontoaiheiden sijaan piirtää ihmisiä, noita vierastettavia. Kuitenkin, elämän toistuvat merkit, kuten laskiaispullaa syövä lapsi, jonka olemassaolosta vanhemmat, etenkin isä, ovat ylpeitä ja yhä jotenkin yllättyneitä, jopa epäuskoisia. Kuitenkin, tulla vanhemmaksi neljänkympin korvilla ja havaita se kehityksen nopeus... Moni subjektiivinen maailma järkkyy, kun sukupuussa avautuu uusi silmu ja ikiaikainen prosessi toistuu.

Muistan oman nolon huomautukseni samaan ravintolaan tulleille opiskelutovereilleni: "Olen naisseurassa!" Tuosta on kohtsillään yksitoista vuotta - pystyn sanomaan varmasti, koska yhdistän tuon tytön komeetta Hyakutakeen. Välilemme ei kehittynyt juuri mitään: muistan, miten hän toivoi, että löytäisin jonkun kiltin tytön. Varmasti vaikutin hellyttävältä.

Ujostelemme toisiamme, parivuotias pikkupoika ja minä. Mutta hymy on herkässä.

Helsinki kaipaisi enemmän kahvilakirjailijoita. Niitä on kovin vähän, tai en liiku oikeissa paikoissa. Juha Siltanen - päivittelevä ilme, silmälasit ja näyttävästi harmaantuva kiharapilvi - päivystää illasta toiseen Maxillin suurten ruutujen takana. Muita en tiedä.

17.2.07

Ystävän päiväkäsky


Verkkosivuja muutellaan lukijasta piittaamatta, mutta tähänkin asiaan on tulossa muutos: uusin villitys on blogituparit - inhimillinen vaihtoehto perinteisille kissanristiäisille!

Lisätietoa vanhassa osoitteessa.