Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhla. Näytä kaikki tekstit

3.4.13

Esi- ja jälkimerkkipäiviä

Edellisen merkintäni jälkeisenä päivänä bloggaajapersoonani täytti kymmenen vuotta. Ylihuomenna tai jo huomenna, jos päivämäärä ratkaisee, tulee kuluneeksi neljäkymmentä vuotta siitä, kun ryhdyin hengittämään itsenäisesti. Sittemmin olen harjoitellut moninaisten satunnaisten geno-,  feno- ym. tyyppien kanssa toimeen tulemista, vaihtelevin tuloksin, kuten on luonnollista.

22.12.08

Sopeutumia

Kuinka kauan olin kävellyt noilla kengillä hieman työläästi, huomaamatta, että oikea kantalappu, lähes sentin vahvuinen, on pudonnut? Vasta koron alle juuttuvat soranjyväset ja lievä kiusaantuminen niiden aiheuttaman narinan kaiusta katukuilussa saivat minut vilkaisemaan kengän pohjaa, jonka kyllä tiesin kuluneeksi.

Kun esineet kuluvat ja hajoavat, koetan joko ratkaista ongelman itse tai jätän sen sikseen. En usko nykysuutareihin: eivät ne voi olla oikeita – pelkkiä avaimia kaupittelevia pikasuutareita kaikki.... En luota takuisiin, vakuutuksiin, en ylipäätään kirjallisiin sopimuksiin, jotka mahdollistavat juristeriana ja byrokratiana tunnetun organisoidun kiristyksen. Etenkään silloin, kun itselläni on jokin tärkeä (sellainen, jonka tärkeyttä joudun uskottelemaan itselleni riippumatta siitä, kuinka tärkeä se on) projekti kesken, en mielelläni luovuta yhtäkään ongelmistani (kuten rikkinäistä kenkää) itseäni ammattimaisempien henkilöiden käsiin. Henkisesti helpompaa on sopeutua, mukautua, perääntyä siihen, minkä uskottelee olevan tärkeää, kunnes tärkeys hiljalleen hapertuu ja osoittautuu arvottomaksi ikuisuuden näkökulmasta.

Yöllä olisin aktiivisempi ja ajattelisin positiivisemmin kuin nyt, nauraisin neurooseilleni ja ennakkoluuloilleni vapautuneesti. Kun vuorokausi vuorokaudelta on kiskonut ympärilleen mustaa suojapussia, pallon alapuoli on lopulta revennyt: parempi mies, uusi vapaa tajunta, herää yöllä, pursuaa ideoita, kirjoittaa, lukee keskittyneesti muutaman tunnin, nukkuu vielä muutaman tunnin ja herää tahkean harmaaseen iltapäivään.

Hetken kestää sydäntalven päivää, ja sekin vähä näyttäytyy vain kaupallisten intressien valossa. Yöllä olen hetken verran itsenäinen ihminen, unelta lainassa. Silloin otan ennakkoa joulunpyhiltä, joita rakastan niin kuin vain ehdottominta rauhaa, sellaista, joka on sekä juhla- että työrauhaa – yhtä aikaa.

2.3.07

Voipumus

Toivon, ettei kenkäan tuntenut itseään syrjityksi, koska ei ollut kutsuttu viime lauantain blogikemuihin. Kokeeiluuni kuului, etten lähettänyt yhtäkään henkilökohtaista kutsua, ja tämä olisi ehkä kannattanut tehdä selvemmäksi. Ne harvat, joille tulin vihjanneeksi tilaisuudesta ohi blogin, eivät päässeet mukaan.

Alkavan flunssan oireet häiritsivät isäntänä olemista hieman. Mutta en arvannut, kuinka pahaksi tauti äityisi, kun ärhäkän viruksen perässä tulee bakteeri, joka pääsee mellastamaan astmaattisissa keuhkoputkissa. Tänään on toinen kuumeeton päivä. Olo on yhä heikohko ja hikisen nihkeä, mutta mieli ompi keveä, ja yritän syödä kunnolla ja nautin lääkkeeni kiltisti ja kiitollisena.

Suhtaudun optimistisesti korkeaan kuumeeseen aivojen tai egon kalibraationa tai puhdistusoperaationa. Luulen, niin vaikea kuin tätä luuloa onkin perustella, että olen joissain suhteissa selväjärkisempi ja emotionaalisesti eheämpi kuin ennen sairastumistani.

Tosin 39 astetta riittäisi mainiosti. Tiistai-iltana, kun kuvittelin jo olevani parantumassa, mittarin lukema nousi yllättäen neljäänkymmeneen, enkä tiedä, onko paljon iloa siitä, että ihmisellä on ainakin kaksi päällekkäistä vedosta omasta kehosta, joista toinen sitten kasvaa vahingossa liian suureksi toiseen nähden, kun juo liian nopeasti liian kylmää vettä, ja tästä kokoerosta syntyy palan tunne kurkkuun...

17.2.07

Ystävän päiväkäsky


Verkkosivuja muutellaan lukijasta piittaamatta, mutta tähänkin asiaan on tulossa muutos: uusin villitys on blogituparit - inhimillinen vaihtoehto perinteisille kissanristiäisille!

Lisätietoa vanhassa osoitteessa.