Näytetään tekstit, joissa on tunniste rikkonaivismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rikkonaivismi. Näytä kaikki tekstit

19.9.20

Liika-ajatuksista

En pitkästy helposti. En koskaan menettänyt kykyä keksiä omat leikkini vaan ryhdyin tilaisuuden tullen jalostamaan sitä.

Onko mahdollista, että yksinkertaisesti ajattelen likaa ja että minun oli vaikea sopeutua yliopistomaailmaan, koska akatemia (90-luvulla) oli minulle kuin kova huume?*


Ihailin ihmisiä, joiden uskoin ajattelevan vielä enemmän ja paremmin, ja tietenkin ihmettelin heidän sopeutumisvaikeuksiaan vielä enemmän kuin omiani. Vastentahtoisesti – ja ajan saatossa yhä pelokkaammin ja kärsivämmin – ihailin ja kadehdin myös pinnallisilta vaikuttaneita menestyjiä ja fanaattisen oloisia oman tiensä kulkijoita. Näiden kahden ihmistyypin eroa en individualistiseen sukupolveen individualistisessa ympäristössä kasvaneena outsiderina osannut hahmottaa likimainkaan riittävän selvästi: heidän identiteettinsä ja toimintamallinsa näyttäytyivät vuosi vuodelta hirviömäisempinä ja ylevämpinä, ja minusta itsestäni tuli yhä itseohjautuvampi, mahdoton ohjata, pinnalta kesy, sisältä sittenkin villi.


Toiset rentoutuivat alkoholin, liikunnan, joogan, ties minkä avulla. Minä olin niin kovassa ajattelukoukussa, etten halunnut rentoutua millään muulla kuin ajatuksen voimalla. Oman omaehtoisen havaintoni, oman sisäsyntyisen ajatukseni voimalla.



_____

*Oman risukkoisen ajattelijantieni Daavid Huume, jonka lupaama vapaus dogmaattisesta unesta osoittautui kalliimmaksi kuin kuvittelin.

27.11.17

Metrolla menneisyyteen 1

Tällaisia asioita mietin: onko Alvarinaukio edelleen veden vaivaama keväisin (kuten muistelin eräässä Mutta ennen muuta -kirjan kielikouristumassa) ja ehkä näin märässä marraskuussakin, kun madot nousevat linttaantumaan kallioisen kaupungin kivisimmille jalkakäytäville kaukana kaikesta näkyvästä mullasta.

Ajatus, että tunneli on rakennettu minulle, jotta voisin maanalisesta pullahtaa juhlallisesti Otaniemen kamaralle, tuntuu tänään loistavaan lohdulliselta. Nostalginen kostofantasia, osa n – totisesti, kahdeskymmenesviides vuosikurssi ja aivan uusi näkökulma! Ikävä kyllä minun on kirjoitettava tästä kaikesta hyvin subjektiivisesti, vaikka – kuten niin moni – yhdistänkin Otaniemeen objektiivisuuden elähdyttävän lupauksen. Tällä kampusparadoksilla on muitakin aspekteja: miksi niin monet mieltävät kaikkien noiden nuorta väkeä kokoavien instituutioiden suojissa itsensä tai toiset epäsosiaalisiksi ja vieraantuneiksi?

Silmä osuu Kampin metrolaiturin viittataideteokseen. Hauho ja Alahärmä osoittavat samaan suuntaan. Joudunko selostuksessani väkisinkin palaamaan Härmään asti? Siis suuntaan, josta alun perin etsiydyin punatiilikampukselle? Lauttasaaren metroasemalla modernistis–nostalgisten riippuvalaisinten parvi keinahtaa kevyesti metron saapuessa. Näen kaksi askeettisempaa varianttia samasta tunnelmasta ennen kuin seison Aalto-yliopiston aseman kolmioidun corten-teräslaattakaton alla. Näin nimetty metroasema tuntuu menetykseltä, sillä metonyymisesti moneen venyvä paikannimi on minulle myös alueen instituutioiden tutuin ja läheisin nimi. Oi Otaniemi, kaikesta otaannuttavuudestasi huolimatta olet minulle rakas ja toivon, että voisit avautua maailmalle ja nopeammille liikenneyhteyksille omana itsenäsi!

Uloskäynnin sijainti yllättää uloskävijän. Uusi mammuttimainen Väre-rakennus metrokeskuksineen toden totta katkaisee koko vanhan Otaniementien. Perspektiivi on uusi, ehkä jopa unenomaisempi kuin osasin odottaa.

Äkkivilkaisulta japanilaiselta vaikuttava nuori nainen puristaa hyppysissään kahta neliömäistä mustapintaista huonekalulevyä, ehkä pöydänkantta. Kahden levyn pinkka näyttää painavalta kuin kivi; nainen kantaa sitä vaivalloisesti pitkin kävelytietä, antaa kulman välillä levätä maassa. En kehtaa tarjota apuani. Levynainen pujahtaa sisään kirjaston sivuovesta. Kyltti sen vieressä mainostaa kahvilaa – sopii minulle.

Sisällä tärkeät opiskelijat opiskelevat tärkeitä asioita. Minua jo hieman ahdistaa. Informaation määrä ylittää kielellä tavoitettavan. Kuka kuvittelen olevani?! Ah, pieni ego isossa säännöllisesti siivotussa talossa.

23.10.17

Miniä


Minä minä olen?

Minä olen minä olen?

Minä olen tänä minä olen?

Minä olen tänä minä minä olen?

Minä minä olen tänä minä minä olen?

11.4.16

Päivänpaisteisen unen jälkeen

Oppi koskee mittasuhteita, mahti mittakaavaa.

Jossain olennaisessa mielessä olen yhä lapsi. Ajattelen kieli ulkona.

23.9.15

Yhteenveto tähänastisesta

Suurimmat seikkailuni ovat olleet lillukanvarsissa rämpimistä. Toisaalta lillukka on raikas, vaatimattomuuden kaunistama marja, jonka sato on pieni mutta satokausi pitkä.

5.3.15

Illuusiottomuuden alkeet

Keskinäiset riippuvuutemmeko meistä tekevät yhä epä-älyllisempiä?

Kun olin nuori, sana kuului vielä eikä intressi vielä näkynyt. Meillä on yhä hirvittävämpi kiire saada lapsemme kouluista läpi ennen kuin nämä menettävät naiiviutensa.

Illuusiottomuus ei vastaa eikä sivistä.

24.10.14

Helposti kääntyvä fragmentti

On korkea aika kirjoittaa helposti kääntyviä runoja, on aika kääntää katse pienoismallista Baabelin torniin ja liimaputkilosta laastikauhaan. On korkea aika tinkiä mahtipontisuudesta kansan, huvittuvan kansan, hyväksi ja täten, siis siten, kääntyä kaikille kielille.

Helposti kääntyvät runot kirjoitetaan tietokoneella, joka simuloi kirjoituskonetta. Tasavälisiä tylsiä kirjaimia. Helposti kääntyvät runot ovat proosarunoja ja niiden runonomaisuus perustuu toistoon ja tunnistettavuuteen. Helposti kääntyvät runot toistetaan toistettavilta osiltaan ainakin kolmeen kertaan.

25.8.14

Perusasiat ns. länsimaisesta sivistyksestä

Usko, toivo ja rakkaus ovat keinoja (ne todella ovat palvelijoita pikemmin kuin herroja, mutta miksi tämän vähentäisi niiden arvoa) pysyä yhdessä ja säilyä hengissä maailmassa, jossa vapauden, veljeyden ja tasa-arvon toteutumattomuus pilkkaa ja polkee lokaan totuutta, kauneutta ja hyvyyttä.

12.5.14

minimanifesti ii


Uneni rajat ovat maailmani rajat. Huomaa omistusliite.

Viihdyn omalla tontillani. Vieroksun matkustamista, päihteitä, jäljentämistä, pseudorituaaleja ja yhteiskunnallisuutta. Kielen rajat ovat maailman rajat. Kysymys omista rajoista on paljon vaikeampi.

10.1.14

Unioppinut unioppilaan unessa

Pikemmin minulla on jatkavuuskyky kuin keskittymiskyky.

Ja johtamiskyky: johdan jonkin jostain tai jotain.




[Näin unta lännessä kehnosti tunnetusta kiinalaisfilosofista, jonka nimi translitteroitiin useilla ristiriitaisilla tavoilla. Oli perin hankala ääntää se niin, että alkukielen fonologian tavoittaisi edes summittain: nimessä oli nasaalisia suhuäänteitä ja viime kädessä eleitä. Vaikeasti lausuttava eli itse 600-luvulla, asui keisarillisessa virkatalossa ja aateskeli vapaa-aikanaan yllättävän modernilla tavalla. Uni oli multimediaalinen: sanomalehdessä esiteltiin Cambridgen yliopiston julkaisema kiinalaisfilosofia käsittelevä teos; artikkelin oli kirjoittanut Juho Nieminen, jonka saattoi kuulla myös keskustelevan aiheesta Tuomas Nevanlinnan kanssa; televisiossakin kuuluttaja tai uutistenlukija suhisteli urheasti.]







Ekspertiisini rikkiviisaustiede.

30.10.13

Steampunk



Hitaasti pyörii kuilun pohjalla 
hammasratas kuin koiran kita

anoo luitani murskattavikseen




Kuilun pohjalla pyörii hitaasti
murskatakseen, vartoo luitani

murskatakseen hellästi, pyörii
murskatakseen kerjää luutaan

kuilun pohjalla; aika on kohta
maani pinnalla, kohtalon aika

on terästä ja kellonpunnuksia;
kuilun pohjalla on kohta, joka

kuin vuoristo puristuu yhteen
odottaa luitani murskattaviksi

15.10.13

Altaat

Harkitsen akvaarioista luopumista. Ne ovat tällä hetkellä tyhjillään. Eksoottiset miniatyyrijärvet ovat pitkään olleet erottamaton osa identiteettiäni, mielenmaiseman palanen, joka seurasi minua kaupunkiin. Turpeenkarvainen vesi, kivet, kannot (harmittelin pitkään, että sahasin isosta juurakosta pois isomman palan kuin olisi tarvinnut) ja kaikki, esimuotoni hallittava elinympäristö; ja minä, lähes uimataidoton veden olento. Ne ovat luoneet elämääni järjestystä. Miksei niin voisi olla yhäkin? Pienemmän voisin kyllä siirtää sivuun…

19.6.13

Fakta

Palvelin ilmavoimissa, enkä ole koskaan lentänyt, siis matkustanut lentokoneella. Olen yhä pikkupoika, kun näen taivaalla koneen; miltei kuin en olisi ennen sellaista nähnyt.

1.6.13

Sisäiskatkelma 2


On hämmentävää ja hieman kiusallista huomata, että kaikkien järkeilykerrosten alta paljastuu banaali (ja silti salaperäinen) oman elävyyden ja elinvoiman pelko. Ihmisvihan ensimmäinen uhri on ihminen itse… Voiko tämän latteammin todeta? Paras on kuitenkin olla siellä, missä pelko ja viha ovat turhia. Siellä on kuitenkin paras olla.

Sisäiskatkelma

On vaarallista lakata uskomasta subjektiivisiin, yksilöllisiin täydellisyyksiin. Eikö Jumala itse ole joko äärettömän persoonallinen tai abstrakti ja irrallinen – siinä, missä äärellisen on tultava, tavalla tai toisella, ennakkoluulonsa uhriksi.

14.1.13

Kysymyslaatikko


mistä sinä hankit kykysi sietää
politiikan kroonista ylevyyden
puutetta (jos sitä vertaa vaikka
tähtitieteeseen tai biologiaan)?

9.12.12

Tulevan historiikki


Aika ja minä. Toinen aika ja minä.

Aika ja toinen minä.

Aika ja 10 000. Toinen aika ja 10 000.

Aika ja toiset 10 000.


Puitteet: muisto. Muitteet, moitteet.






Timo, säveltänyt Janne Nummela.

23.9.12

Älystä ja painovoimasta, pieni romantillinen essee



Älyllisilläkin aloilla reippaista ja aikaansaavista ihmisistä välittyy harvoin poikkeuksellisen älyllinen saati "syvällinen" vaikutelma. Viisaus ja raviveikkaus, pintailmiöitä kaikkialla; pintoja, joiden välillä sympatiat ja muut valinnat kipinöivät…

Glenn Gould ei ole Glenn Gould siksi, että hän olisi edustava esimerkki taitavasta pianistista, mutta ellei hahmon koko paino tiivistyisi pianosta kantautuviin ääniin, soittajan eksentrisyys jäisi vaille merkitystä, arkisiksi, sympaattisiksi oikuiksi. Tuntisimme tyypin kuin peilistä; arvoituksesta tekee vasta musiikki kuultavan.

Outous ei ole etuoikeus, mutta sillä on huomioarvoa, joka liittyy pyrkimykseemme päästä pintojen alle. Rakkauskin on prosessi, joka alkaa säröistä.

Mitä tematiikkaa väistelen tässä? Edelleenkö romantiikkaa, vaikka vellon siinä jo silmin nähden? Kuumassa lähteessä, vaikka lähin on Islannissa.

Mitä epätyydyttävää on pinnalla pysymisessä?

Sisäiset ilmiöt ovat hauraita, levottomia, peiteltyjä ja naurettavia, institutionaaliset lujia järjissään ja mielivaltaisuuksissaan, tyhjää avaruutta vasten. Tämä metafora on houkutteleva mutta epätyydyttävä: kevyet, kylmät laatat peittävät tulisen järven pinnan; tulivuoria on siellä, missä sitkaus hellittää, onneksi harvassa. Maa kammitsoi voimansa oman painonsa alle. Luullakseni ihmisen vulkanologia pysyisi mielekkäänä topiikkina, jos gravitaatiolle olisi osoitettavissa psykologinen vastine. Jos olisi, painostavinkin ilmapiiri paljastuisi mitättömäksi osaksi ytimen paineesta. Liian lohdullinen ajatus, eikö vain? Jopa radioaktiivisuuteen, josta sisäinen energia kumpuaa, on helpompi samastua.

Vai onko niin, että ulkoiset paineet todella ovat mitättömiä sisäisten rinnalla? Suojelevatko instituutiot kaikkine toimintamuotoineen ja -muoteineen meitä oman mielemme raskaudelta?

7.9.12

Indivi-dualismin alkeet

Tämä itsellinen, tuo irtolainen. Tämä itsenäinen, tuo syrjäytynyt. Tämä yksityinen, tuo omituinen. Tämä yksilö, tuo pösilö. Tämä idoli, tuo idiootti.