Uneni rajat ovat maailmani rajat. Huomaa omistusliite.
Viihdyn omalla tontillani. Vieroksun matkustamista, päihteitä, jäljentämistä, pseudorituaaleja ja yhteiskunnallisuutta. Kielen rajat ovat maailman rajat. Kysymys omista rajoista on paljon vaikeampi.
Konenerous nupullaan värssyä kasvavassa kedossa:
yours is the earth and everything in it[Karri Kokolle kiitos linkistä.]
Hey everybody. How y'all making it?
Within a project of reality
Remember love, remember you and me
Korjailuvimma iski, joten on aika siirtyä seuraavan merkinnän kimppuun. Siis tämän:
Pykälä on armoton, sentenssi suhteeton, aforismi kerrassaan kohtuuton laji. Ratkaisevan virheen tekee yleensä siinä, että sellaisia ryhtyy ylipäätään kirjoittamaan saati kokoamaan; itsessään moista masokismin ja suuruudenhulluuden yhdistelmää sietää paremmin kuin toisissa, ja omaan tekstiin on paljon palkitsevampaa kohdistaa perfektionistisia vaatimuksia kuin toisten vastaavaan. Tästä syystä kirjoitan aforismeja paljon mieluummin kuin luen niitä.
Aivan erityinen ongelma on lajityyppitietoisuus: aforismilla ei ole omaa aihealuetta eikä (tämä unohtuu usein) omaa estetiikkaakaan. Aforismi on hyvä ja muistamisen arvoinen niin kuin mikä tahansa pieni tekstinpätkä on sellaisenaan hyvä ja muistamisen arvoinen; en ymmärrä, miten tämä periaate voitaisiin kiistää. Jos vapaana leijuva toteamus näyttää keskustelun avaukselta, sille on periaatteessa hyvä kirjoittaa jatkokin, ja jos se näyttää loppupäätelmältä, siihen on hyvä lopettaa. Lauseen irrallisuuden ja itsenäisyyden on vaikutettava kontekstissaan perustellulta ja motivoidulta, ei konvention sanelemalta. Lauseiden välistä tilaa, jossa henki liikkuu, on kunnioitettava ja vaalittava.
