Helposti kääntyvä fragmentti

On korkea aika kirjoittaa helposti kääntyviä runoja, on aika kääntää katse pienoismallista Baabelin torniin ja liimaputkilosta laastikauhaan. On korkea aika tinkiä mahtipontisuudesta kansan, huvittuvan kansan, hyväksi ja täten, siis siten, kääntyä kaikille kielille.

Helposti kääntyvät runot kirjoitetaan tietokoneella, joka simuloi kirjoituskonetta. Tasavälisiä tylsiä kirjaimia. Helposti kääntyvät runot ovat proosarunoja ja niiden runonomaisuus perustuu toistoon ja tunnistettavuuteen. Helposti kääntyvät runot toistetaan toistettavilta osiltaan ainakin kolmeen kertaan.

Billy the Emo Kid

Olen, olen siis olen syyllinen tässä ja tähän. Suojele minua, varo minua. Yksinäisyytesi ja tuskasi tarttuu minuun. Sinä tartut yksinäisyyteeni ja tuskaani, palataan tahman ja siirapin symboliikkaan. Kihoan. Kohta, johon kosket, pehmenee ja alkaa kuplia. Olen koettanut pelastaa nahkani, syövyttänyt sitä häpeällä ja kyynisyydellä. Eipä kestä.

Kirjoitettu on yhtä, toista, paperille nokea, tuhkattuja ajatuksia, joista tahtoisin kiteyttää timantin, koska tehtyä seuraa häpeä kuin

Liikkumaatila

Jos vapaus on oliolle ominaisessa liikkeessä.

Jos vapaus on ololle ominaisessa liikkeessä.

Jospa vapaus onkin olennolle ominaisessa liikkeessä.

En ole koskaan tehnyt systemaattista tutkimusta. Olen vain lukenut kirjoja ja ajatellut, järjestellyt toimitettavia romahteleviin pinoihin. Olen varasto. Asuntoni on varasto. Kulttuuri on ideoiden inventoimaton varasto.

Eikä pääoma välitä itseymmärryksestä. Jos se välittäisi, palvelisin auliisti.

Läheisyys lupaa kysymättä. Tarjoaako mikään inhimillinen rakkaus itsetuntemusta. Lupaa vain. Vietelmä.

Ja minä koetan olla ylevä ja nöyränylpeä ja vakaasti lumouksessa.  Miten olen kummempi kuin eläin, joka haltioituu liikkeestään. Ikääntyvänäkö. Näkymättömänä ikänäkö, maailman tapana kieltää itsensä.

Ääninäkö. Tammikuulo, helmikuulo, maaliskuulo…

Valo, katseet ja äänet liikuttavat minua.

Kysymyslaatikko

mistä sinä hankit kykysi sietää
politiikan kroonista ylevyyden
puutetta (jos sitä vertaa vaikka
tähtitieteeseen tai biologiaan)?

Hämärä pyhäpäivä

Minä olen ammattimetafora.

Olenko minä käsite, systeemissään kerran esiintyvä, vai tuhannesti toistuva tukipylväs pitkässä fasadissa?

Tietoinen toisensa jälkeen.

Tietoisensa.

Suvaitse, suitse, sui. Sui generis.

On tarkoituksellisesti yö. Itse asiassa sataa.

Istuttiko evoluutio meihin rationaalisen määrän irrationaalisuutta?

Sekamuotoisia katkelmia

Onko maailma jo niin valmis, että sivistyksen puolestapuhujat suistuvat puolustelijoiksi? Vielä tuo näyttäisi tarvitsevan asujaintensa aktiivisuutta, muttei enää merkityksiä, joilla olemme sitä kunnioittaneet ja juhlistaneet. Sivistämme itsemme hengiltä, epäilee homo novus, aikamme runsain luonnonvara. Hengiltä kuollut, pätevästi yhdentekevä.

En halua kuulla elitismistä mitään. Keskinkertaisuus on ylivoimaista. Ja halveksunta halpaa.

Ei mitään niin typerää ja tyhjänpäiväistä, ettei siinä voisi epäonnistua.

Siinä, että laadullinen kritiikki pyrkii ylittämään sentimentaalisen lähtökohtansa...

On annettava esimerkki tai epäonnistuttava. Mutta epäonnistuminen olisi esimerkkinä parempi.

Sisäinen kaaos. Aivan. Se on uskollisuutta ulkoiselle kaaokselle. Onnetonta rakkautta pikemminkin.

Ihmiskasvot, niin mielivaltaiset ja niin merkitsevät. Niin valikoitu, niin valikoiva luonnonilmiö.

---

Nälkätaiteilija, ettei vain möisi lahjojaan.

Hän palvoo lapsuutensa raunioita.

Oivallusko? Maasta nostettu kivi tai kanto.

Paljon pitää vielä kirjoittaa, ennen kuin maailma on valmis. Kuka niin muka sanoikaan? Paljon pitää ihmisen kirjoittaa. Viinilasin ääressä, väitti kirjailija. Istua kotonaan viinilasin ääressä ja kirjoittaa. Kirjailijat puhuvat sellaisia, mukavia, unessa, punaiset housut jalassaan

(kuin pankkiirit viikonloppuisin).

Eikö ihminen opi, eikö ihminen löylyty. Pitääkö sille puhuakin vielä?

Jätin pois turhat sanat, sellaiset, jotka voisivat loukata. Sinä sanoit, ettet ymmärrä, ja loukkaannuit.

Että yrittää puhua samaan aikaan monesta asiasta. Pikatuomio: mukasyvällistä jos mikä.

Pidempi tuomio, vaikea perustella. Mutta enkö pääsisi vapauteen, jos tuomitsisin aina ensin sen, mitä teen.

Oi armoa oi. Свобода.

Metafysiologia, varjo ikkunassa. Taas turha säe

tai fragmentti.

Tai kappale, säteen tappi ja tilke

etenemä, linnunkuuluma

puuttuva kuvio, puuttuva
sävy: välttämätön, mutta
vailla laajempaa merkitystä.

Olisiko tämä kertomuksen alku. Millaisen kertomuksen alku tämä olisi? Riippuu siitä, jatkanko nyt vai huomenna. Hetken ylivoimainen vastuu.

Näin meidän kesken, mielessäni ei ole kertomusta, johon uskoisin – tai jonka uskaltaisin kertoa, jos uskoisin.

Elävästä elämästä ei voi kirjoittaa, se on liian hallitsematonta. Tämän kirjoittaja ei ole kiinnostunut siitä, kirjoittajana.

Kevät järkyttää häntä vuosi vuodelta enemmän. Tässä ei ole mitään uutta, paitsi hänelle itselleen, kokijana.

Sensuroidun paluu.

Se ylellisyys, että joudun kuohuksiin omien tunteideni takia...

Kysymyksiä vastauksiin

Tänään olen mies ja suora. Rangaistustako minä etsin? Tänään syön lohikeittoa. Tajuanko työkykyni edellytykset? Tänään etenen harmaan taivaan turvin. Valvonko vai kyyristelenkö valvonnan alla? Tänään ruumiini toimii vielä. Mikä ihme tepsisi epäluulotautiin? Tänään olen sanaton nainen, epäsuora mies. Miten voinkaan olla niin hämärä? Tänään etenen varjottomuuden suojissa. Mitä kuvittelen näkeväni lumessa ja pilvissä, yhdenvärisissä? Tänään saan kehikoistani, kehitelmistäni enemmän irti, vapaaksi. Osaisinko rakentaa leijan? Tänään keuhkoni hulmuavat tuulessa. Saako haaveistakin astman? Tänään en hämää. Miksi et vain seuraisi vaellustani? Tänäänkin hämärtyy.

Liipottimen myöhemmät vaiheet

Seurata seinäkelloa, kuunnella sen ääntä, toimintaa. Kuunnella kahta kelloa, yrittää hahmottaa raksahdusten vaihe-eron suuruus, rytmi. Miettiä äänen nopeutta, naksahduksen ja liikahduksen yhdenaikaisuutta. Napsutella sormia peilin edessä, kädessä ja kuvajaisessa. Miettiä valonnopeutta, eriaikaisuuden kertakaikkista mitättömyyttä.

Liittyy

Syksyn koleuteen liittyy outo tunne, että pitäisi hävetä olemassaoloaan, ojan penkalla, marjametsässä, suunnistamassa. Muuten sen kestäisi kyllä. Vasta jälkeenpäin tajuaa pysähtyneensä järkyttyneenä joskus, pysähtyy, sen tajuaa sitten.

Kun söin uuniperuna-annoksen, aloin miettiä, missä olin viimeksi nauttinut vastaavan, useitakin. Tonnikalatäytteellä, se oli tapa: muistin, miltä peruna näytti ja maistui, mutta ravintolaa ympärillä ei ollut. Tai ehkä oli kyläkauppa, sen haalea vaakalaudoitus. Mutta se ei ole ollut toiminnassa kahteenkymmeneen vuoteen. Miten se tähän liittyi. Nyt puhuttaisiin parin vuoden takaisista.

Kun kuva liittyy toiseen, se on pikemmin runo kuin kuvataidetta.

Jos kaikki liittyy kaikkeen, mikään ei liity.