Seurata seinäkelloa, kuunnella sen ääntä, toimintaa. Kuunnella kahta kelloa, yrittää hahmottaa raksahdusten vaihe-eron suuruus, rytmi. Miettiä äänen nopeutta, naksahduksen ja liikahduksen yhdenaikaisuutta. Napsutella sormia peilin edessä, kädessä ja kuvajaisessa. Miettiä valonnopeutta, eriaikaisuuden kertakaikkista mitättömyyttä.
Kaikki tekstini ovat reaktioita maailmaan, joka on niitä suurempi ja todempi. Ja vaikka näin on laita kaikkien toistenkin tekstien, epäilen, että kaikkia kirjoittajia eivät lannista samat seikat. Kaikki tekstini ovat reaktioita ajatteluun. Kaikki tekstini ovat jalkojen ristimistä ja protesti. Kaikki tekstini ovat yrityksiä tuntea yllytyksestä itse. Kaikki
tekstini ovat sen toteuttamista, mitä tahtomattani olen. Kaikki
tekstini ovat tyytymisen ilmentymiä tai ilmentymättömyyttä. Kaikki
tekstini ovat mitä ovat.
tekstini ovat kuumeisia ajatuksia väärissä tilanteissa.
Vapailla markkinoilla jotkut ostavat köyhyyden. Sirkushuveissa menee leipä väärään kurkkuun. Vapaa omatekoinen ja yhteinen kansallinen kakku – samaan hengenvetoon! Ruoskatemppu kouristaa vatsanpohjaa. Vierasmaalainen klovni lyllertää pussihousuissa ja huutaa kuin humalainen, eikä sellainen naurata suomalaista. Ettekö keksisi mitään omaperäisempää? Älkäämme moittiko häntä, joka tuntee kykynsä, koko velkasumman.
Luvassa: luova jakso. Miksi pelkään tarinoita, mutta ihailen unia? Our lives, larger than our lifeboats. Oudon kaukaa kylläkin. Äärimmäisen luova päivä kukaties. Kaikin tavoin. Uni on aktiivista lepoa. Uni on jatkuvaa heräämistä. Se, jolle unet ovat epäjärjestystä, ei ymmärrä järjestyksestä mitään. Tai ymmärryksestä. Mennä pitkälleen ja nähdä merkitysten tihkuvan, tajuta näkevänsä: tämä on oman pään etuoikeus. Mennä itseensä, joka ei ole tyhjä pelastusvene heilumassa reelingin yllä. Mennä itseensä, joka toinen voi olla, joka ole toisten. Nähdä hävyttömän kauniita unia, unisilmin kaikkia meitä, jotta joka helvetin hetki ihminen olisi se, mitä kaipaa ja kuka, olisi jo! Ei se, mitä pelkää. Olisi ilman eri käskyä, ilman eri kieltoa, olisi jo silloin kun tutut ja tuntemattomat näkyvät hennosti toistensa läpi, itsensä.
Elämä ei voi olla helpompaa kuin eksperttiys, eikä kirjallisuuskaan voi olla, missään suunnassa, ei missään suunnassa poikamainen kulttuuritoimittaja Leena Krohn on liian vaikea Minusta Krohn kirjoittaa pikemmin vanhahtavasti – ja on siten altis vähättelylle – kuin alkuunkaan vaikeasti pienempi riski voisivat kirjoittaa vaikeaa kirjallisuutta varsin vaikeaa Suomessa on hirveän vähän tilaa sellaiselle on raivattava tie Umpihanki on vuosi vuodelta upottavampi. Turha luulla, että pää pysyisi pinnalla. oli varmaan Kanadasta tunneleita monimetrisiin kinoksiin ei olisi mikään ongelma olisi vain suomalainen ongelma ulkoavaruuteen ulottuva umpihanki voi nousta ylöspäin nähnyt siellä huhtikuun alussa suunnattomia kinoksia ja lumikasoja enää raunioita vaahtokarkkeja lentää lumen valtaamien alueiden yli helikopterilla ja kuvata
