Liika-ajatuksista

En pitkästy helposti. En koskaan menettänyt kykyä keksiä omat leikkini vaan ryhdyin tilaisuuden tullen jalostamaan sitä.

Onko mahdollista, että yksinkertaisesti ajattelen likaa ja että minun oli vaikea sopeutua yliopistomaailmaan, koska akatemia (90-luvulla) oli minulle kuin kova huume?*

Ihailin ihmisiä, joiden uskoin ajattelevan vielä enemmän ja paremmin, ja tietenkin ihmettelin heidän sopeutumisvaikeuksiaan vielä enemmän kuin omiani. Vastentahtoisesti – ja ajan saatossa yhä pelokkaammin ja kärsivämmin – ihailin ja kadehdin myös pinnallisilta vaikuttaneita menestyjiä ja fanaattisen oloisia oman tiensä kulkijoita. Näiden kahden ihmistyypin eroa en individualistiseen sukupolveen individualistisessa ympäristössä kasvaneena outsiderina osannut hahmottaa likimainkaan riittävän selvästi: heidän identiteettinsä ja toimintamallinsa näyttäytyivät vuosi vuodelta hirviömäisempinä ja ylevämpinä, ja minusta itsestäni tuli yhä itseohjautuvampi, mahdoton ohjata, pinnalta kesy, sisältä sittenkin villi.

Toiset rentoutuivat alkoholin, liikunnan, joogan, ties minkä avulla. Minä olin niin kovassa ajattelukoukussa, etten halunnut rentoutua millään muulla kuin ajatuksen voimalla. Oman omaehtoisen havaintoni, oman sisäsyntyisen ajatukseni voimalla.

_____

*Oman risukkoisen ajattelijantieni Daavid Huume, jonka lupaama vapaus dogmaattisesta unesta osoittautui kalliimmaksi kuin kuvittelin.