Karkauspäivän ylimääräinen teksti

Jos kirjoittaisin, kuten puhun: hermostuksesta tai innostuksesta pulputen. Jospa kirjoittaminen lakkaisi hetkeksi merkitsemästä odotusten luomista ja pinoamista, itselle tai toisille. Juuri nyt on vaikea kokea, että maailmassa olisi tarpeeksi tilaa minulle ja ummehtuneille aivo(ituks)illeni. Millaisia asioita, olioita yritän ahtaa samaan kuvaan? Mitkä niistä jäävät toisten jalkoihin?

Olen hakeutunut mielialalle. Minkä vain saa merkitsemään, jos osaa. Se on kirous ja siunaus, omatekoinen, ikinäköinen maailma, aina jo täynnä tekijänsä jälkiä ja heijastumia. Onko keksitty oudompaa vastuunoton muotoa kuin sen viljely, mistä ei voi tietää?