Poe-etiikkaa

Menetelmällisessä kirjoittamisessa tulee usein vastaan se ongelma, että löytyy kiehtova joukko sanoja muttei selvyyttä siitä, tulisiko niiden lausujaa kohdella fiktiivisenä vai hahmottomana, parodisena vai pikemminkin ominaisuudettomana. Tulisiko pitää kirjaa siitä, kuka puhuu ja kenelle, vai onko koko kysymys väärin asetettu?

Irrallaan leijuvassa puheessa on jotain aavistuksen kaameaa, ja siksi runous saattaa tuntua jännittävältä, vaikkei siinä ole juonta eikä asiaa. Pitääkö kuitenkin yleispätevästi paikkansa, että jotta lukija ja jaksaisi seurata sanojen leijuntaa laajassa kaaressa, hänen on voitava konstruoida niiden taakse tarina tyyppineen

Tämä on kysymys, jonka kanssa kirjoittajahahmoni painii pääsiäisenäkin, juhlapyhänä, jona sen kai kuuluisi kokea vapautuminen maallisten pyrintöjen taakasta.