Älkää syöskö merkityksiäni yhteiskunnan kitaan! Millä muulla tavoin vastaisin uutisiin?
Miten suojella alkueleitään nykyajassa tai ikimaailmassa. Piirtäminen on erityisen pelottavaa: jokaisessa viivassa ilmaisee pieni vihainen lapsi pientä vihaista itseään. Sen merkki on vanhemmuutta lapsena, merkki kohtalosta nimeltä neotenia. Narsismistani olette nähneet vasta välähdyksiä, sillä olen (ollut) säädyllinen…
Harkitsen, että alan enemmän kuin entäjosalan. Harkitsen. No, alkamalla alan alustan.
(Essai tarkoittaa yritystä. Aforismi on essee, joka loppuu alkuunsa.)
Työ rakentaa kehykset, pohjustaa hyvinvoinnin. Kuka maalaa?
Toritaide. Konttoritaide.
Miksi ensimmäinen luonnos tahtoo olla paras, niin kuin sillä ja vain sillä olisi tahto, sisäinen?
(Harmony on ajatusta nopeampi algoritminen kynä. Vinkistä kiitos Sanna Saastamoiselle ja Särö-blogille.)
Kynä liukuu kauniisti peukalonhangassa. Opetelkaa tämä piirtotekniikka; kirjoittamiseen on ehkä parempiakin. Kynän kärki asettuu keskisormen ja nimettömän väliiin ja sen takaosa lepää peukalonhangassa kuin jousi viululla. Etusormi tulee tueksi keskisormen taakse ja peukalon tyvi lukitsee kynän paikoilleen. Sormet koukistuvat ja kynän kärki laskee. Pikkusormi koskettelee kämmenpohjan herkkiä alueita. Tehkää näin, se tuntuu hyvältä.
Helsingin sarjakuvafestarit olivat ja menivät. Luen sarjakuvia hyvin vähän, mutten halua vähätellä inhimillisyyden manifestoitumisen mahdollisuuksia tässä taidemuodossa. Viivallinen ilmaisu kiehtoo minua, hahmottelun eri tasot. Haluaisin tehdä itse, piirtää, kertoa.
En vain osaa kertoa tarinoita. Ehkei tarvitsekaan. Enkä tekstata. Toki sekin on toisarvoista.
Ryhdyin tallettelemaan kovalevylleni erilaisia potentiaalisesti kiinnostavia opinnäytteitä tarkoituksenani kartoittaa alustavasti, (1) mitä yhteistä on niissä aiheissa, joiden tutkimiseen kykenisin kohdentamaan antaumukseni, (2) mitä oman kiinnostukseni kannalta relevantteja eroja on eri alojen nykyisissä tutkimuskäytännöissä ja (3) mitä loppujen lopuksi voisin tuoda muilta aloilta arkkitehtuurin tutkimisen ja harjoittamisen tueksi – käytännöin syistä joudun pitämään arkkitehtuuria tässä vaiheessa omimpana alanani. On mahdollista, että koko projekti on haihattelua, ja joka tapauksessa kyse on paluusta kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen, mutta eteenpäin ei pääse, jos ei uskalla pitää silmiään auki.
Tuntisinpa vielä enemmän ihmisiä, jotka ovat perillä sellaisista mahdollisuuksista, joita itse en näe tai joihin en osaa kompleksieni takia tarttua.
Kenties tarvitsen vastavoimia. Jonkun joka valittaa... Kritiikkiä ja pilkkaakin, joka pakottaisi individuaatioprosessia eteenpäin. Kenties haaveeni, jousta kirjoitan vasta kautta rantain, ansaitsevat jonain päivänä tulla nälvityiksi Tietoisuuden vapautus -blogissa. Kenties käytän liikaa sanaa "kenties"... tai "ehkä", mutta jälkimmäiseen voi onneksi aina lisätä tietäväisen etuliitteen "-pä".
Unessa (toissaöisessä – unen ja valveen välinen etäisyys saa viivyttelemään unien kuvaamisessa) muuan rouva totesi, etten osaa piirtää. Järkytyin ja loukkaannuin. En ollut koskaan kuullut moista. Tuli näyttämisen tarve. Ei ole hyvä, jos taidosta tulee niin pyhä, ettei sitä rohkene itsekään kehittää.
