Unesta runoksi

Katson ikkunasta
keltaisena keltakuuta
havaitsen harvat aarit
varvikkokaistat, kivituhkan
hoidetut autopaikat
raaputetut perhearvat
virrassa varavoimalan alla
raha etsii vastinettaan
harmaa maan alla
harmaata maan alta

Näin viime yönä unta runoista, runokurssilaisten harjoitustöistä, jotka saivat minut kateudesta kellanvihreäksi. Harmittavasti unohdin miltei kaiken; ehdin nimittäin jo huojentuneena ajatella, että tekstinäytteet jonkinlaisessa sähköposti- tai muussa verkkokeskustelussa esitellyt Teemu Helle, kurssin vetäjä, on kyllä tallentanut ne…

Harjoitustehtävän aihe oli "Katson (ulos) ikkunasta". Ainoat säkeet, jotka saatoin muistaa ovat tämän runon kaksi ensimmäistä; unessa runo jatkui aivan toisin, ihmissuhderunona, jollaista en syystä tai toisesta osaa enkä uskalla saattaa julkaisukelpoiseksi valvetilassa; muistan hämärästi, että siihen sisältyi jokin ällistyttävä näkökulman vaihdos.

Olen kiintynyt unieni surreaaliseen kieleen, sen tiiviyteen, sen enimmät ennakkoluulot ja -olettamat murtavaan arvaamattomuuteen. Pieni esimerkki, viime yön satoa tämäkin: Mikä on 'huoran kolmas arkkityyppi'? Mikäpäs muukaan kuin 'veljeni Ilokehä'.